Poikani 11v sanoi ettei halua tavata minua aikuisena,

Suutuspäissään teinit / esiteinit sanovat vaikka mitä, minkä tietävät loukkaavan tai satuttavan vanhempaa. Älä huoli.

Mutta kun tämä poika ei ollut suuttunut, ilmoitti asian vain täysin yllättäen.. AP

Sellaisia ne (esi)teinit on!

Meillä kipuillaan kohta 13v kanssa, käyttäytyy vanhempiaan ja sisaruksiaan kohtaan todella huonosti. Onneksi tämä rajoittuu vain kotiin, mutta on todella raivostuttavaa. Koulussa on ihmisiksi.

10v kuluttua on toivottavasti jo helpompaa.

Joka kuritta kasvaa, se kunniatta kuolee.Teini-ikä ei ole peruste huonolle käytökselle, vanhemmat kasvattakaa lapsianne!

Meillä taas tuota "samaa" joutuu kuuntelemaan 7-vuotiaan tytön suusta. Perheemme pojat sen sijaan pitävät mölyt mahassaan.

No joo on eri asia jos sanoo noin kylmän rauhallisesti kuin suutuspäissään. Oikeasti onhan olemassa aikuisia, jotka jo lapsena päättäneet etteivät aikuisena ole tekemisissä vanhempiensa kanssa.

Meillä poika aikanaan ilmoitti, että heti kun hän täyttää 18 vuotta, muuttaa samana päivänä pois kotoa. Edellisen päivän pakkaa, jotta pääsee lähtemään ihan heti täytettyään.

Mutta tuossahan tuo vielä näyttää viihtyvän, palasi juuri armeijasta kotiin:)

Miksi arvelet poikasi näin sanoneen, Ap?

Kuule kyllä täällä kasvatetaan. Murrosikä on syy huonolle käytökselle ja kasvatus ei sitä poista. Lapsi kun ei voi sille mitään että sisällä kuohuu ja lujaa kuohuukin. Vihaisena puhuu aikuisetkin mitä tahansa. Kannattaa lukea murrosiästä niin ymmärtää paremmin ja niiden joilla pieniä lapsia niin lärvi kiinni vain.

Varmaan oli jostain vihainen tai harmissaan mutta et vain tiennyt tai huomannut mistä kiikasti. Jos lapsen ja vanhemman suhde on hyvä niin ei nyt 11-vuotias oikeasti toivo ettei äitään näkisi aikuisena. 

Itse löisin tuollaisen leikiksi. "Ai jaa, mun täytyy sit varmaan tulla sun ikkunoiden taakse salaa kurkkimaan että varmaan peset hampaat kunnolla ja syöt terveellisesti!" Ja iso virnuilu päälle. 

[quote author="Vierailija" time="04.04.2013 klo 10:31"]

Varmaan oli jostain vihainen tai harmissaan mutta et vain tiennyt tai huomannut mistä kiikasti. Jos lapsen ja vanhemman suhde on hyvä niin ei nyt 11-vuotias oikeasti toivo ettei äitään näkisi aikuisena. 

Itse löisin tuollaisen leikiksi. "Ai jaa, mun täytyy sit varmaan tulla sun ikkunoiden taakse salaa kurkkimaan että varmaan peset hampaat kunnolla ja syöt terveellisesti!" Ja iso virnuilu päälle. 

[/quote]

Tai yrittää selvittää miksei kaikki ole hyvin?

Itse olen ollut tuollainen äitiäni kohtaan. Odotin varmaan 10-vuotiaasta saakka koska pääsen muuttamaan pois kotoa, vaikka kaikki oli näennäisesti hyvin. Itse en edes lapsena ymmärtänyt miksen siedä äitiäni, nyt vasta lähempänä kolmeakymppiä olen tajunnut ettei meillä kotona koskaan puhuttu mistään asioista ja se ahdisti. Kaikki mokat piilotettiin, niistä vaiettiin eikä koskaan pyydetty anteeksi tai käsitelty asioita. 

Kyse voi olla jostain ihan muusta, mutta ajattelin jakaa oman "lapsen" näkökulman asioihin. En muista sanoinko äidille koskaan etten halua nähdä häntä enää aikuisena, mutta hyvin todennäköisesti jotain samantapaista. En jotenkin lapsena osannut ajatella että äitikin on tunteva ihminen kun ei koskaan itkenyt tms meidän edessä.

miksi luulet että poikasi niin sanoi, ap?

En kyllä ole huolissani, tuntui vain ikävältä. Poika muutenkin aika tulinen ja taitava verbaliikassa. Yhtenä hetkenä saattaa sanoa että olen maailman tyhmin, ja vartin päästä tulee halimaan.

AP

Anteeksi mutta miten tuollainen on huonoa käytöstä?

Tuon ikäinen ei ole vielä teini, eikä ainakaan pojilla ole keskimäärin murrosikäkään tuossa iässä vielä lähelläkään, joten ei sitä sen piikkiin kannata laittaa.

Ennemminkin kannattaa jutella lapsen kanssa oikein ajan kanssa, että mikä mättää, ja antaa lapselle lupa oikeasti sanoa, mikä tuntuu pahalta. Ja kuunnella.

Minä pidän yhteyttä äitiini pelkästään velvollisuudentunnosta :(

Suurin syy tälle on se, että olemme kovin erilaisia henkilöitä. Äitini on ekstrovetti ja minä introvertti. Introvettiyttä äitini pitää sairautena josta täytyy parantua, ja siksi kovin mielellään kertoilee minulle kuinka minun tulisi olla ja elää, tuntea, ajatella ja käyttäytyä. Hän ei pysty hyväksymään temperamenttiani vaikka hänelle kuinka yrittäisi selittää miksi introvettiys on ok, ja että se tuo mukanaan monia hyviäkin asioita.

Olen aina kokenut, että äitini ei ehdi kuuntelemaan minua, eikä näkemään minua. Hänellä on liian kova kiire opettaa minulle millainen minun pitäisi olla :(

Tapaamisemme menevät aina niin, että äitini selittää omia asioitaan ja minä myöntelen ja olen samaa mieltä. Tällä tavoin vältyn luennoilta siitä, millainen minun pitäisi olla.

Minä en ole nähnyt äitiäni 10 vuoteen ja enkä aiokaan. Hän on alkoholisti ja väkivaltainen. Mutta en usko että ap on tuollainen lainkaan.

Uskon että tämä liittyy pojan temperamenttiin näyttää vihansa ja rakkautensa, ei sen kummenpaa.

Kyllä tuo jostain ap kertoo.

Minkälaiset välit sinulla on poikaasi? Pidättekö yhdessä hauskaa? Onko teillä hyvät juttutuokiot? Vai oletko pelkkä velvollisuudentunnosta mäkättävä äiti joka saa lapsen tuntemaan itsensä huonoksi?

Itsellä poika 12 v ja sydämeni murtuisi, jos poika sanoisi noin. Ei sillä, että minuun olisi pakko pitää aikuisena yhteyttä vaan sillä, että mielestäni tuo kertoisi tosi paljon minun ja pojan välien etääntymisestä nyt.

Niin ja sanottakoon, että viikottain teen töitä murkkuikäisten kanssa ja tietäisin kyllä, että välit äitiin eivät ole kunnossa. Todennäköisin syy olisi henkinen laiminlyönti eli äiti ei ole aidosti kiinnostunut nuoresta.

Meidän kohta 4-vuotias poika sanoo aina välillä ettei hän halua enää asua kotona vaan että haluaa muuttaa johonkin toiseen kotiin. 

Hmm.

Normaalia esiteinin yritystä ottaa äitiin etäisyyttä.

Minua tuo lähinnä naurattaa ja itse olen 16-vuotiaan pojan äiti. Ja meillä on todella läheiset välit.