No niin ateistit. Meidän perhe lehdessä kuinka puhua lapselle kuolemasta.
"Kouluissa ja päiväkodeissa käytetään pitkälti taivas- ja enkelipuhetta kun kuolemaa tehdään ymmärrettävämmäksi. Ajatus siitä, että kuoleman jälkeen sielu menee jonnekin on lapselle lohdullisempi kuin ateistinen käsitys ruumiin maatumisesta ja kaiken loppumisesta". asiantuntijana käytetty psykologia
Kommentit (33)
En ole lukenut kyseistä artikkelia mutta kyllä meillä lapset ovat ottaneet ihan hyvin vastaan sen ajatuksen, että kun tulee vanhaksi tai tosi sairaaksi sitä vaan on jo valmis kuolemaan ihan niin kuin raskaan päivän jälkeen haluaa mennä nukkumaan. Sitten olemme selittäneet, että ruumis laitetaan maahan, paikalle istutetaan kukkia ja sitä kautta keho ikään kuin muuttuu kukiksi ja sielu jää elämään jokaisen omiin lapsiin tämän muistoissa ja ajatuksissa.
Lohdullistahan se olisi jos vaikka valehtelisi, että äitin ja isän ei tarvitse käydä töissä kun joulupukki tulee kerran vuodessa ja tuo rahaa iskälle ja äitille niin, että voidaan ostaa taas vuodeksi eteenpäin ruokaa, vaatteita ja pyörittää elämää kotona. Lohdullista se ehkä olisi mutta miksi kertoa lapsille sellaista potaskaa mikä ei ole totta?
Kyllä se kristitynkin ruumis maatuu ja oikeasti kaikki loppuu.
Se on ihan vanhemman valinta että miten asian lapselleen selittää. Sielun meneminen toiseen elämään taivaaseen on aika helppo selitys.
Itse lähtisin ehkä selittämään elämän kiertokulkua energian katoamattomuuden kautta ja elämän jatkuvuutta jälkeläisten muodossa.
Ei kai minun tarvitse alkaa uskoa puhuviin ankkoihin voidakseni lukea Aku Ankkaa?!
Lapselle kerrotaan iän ja kypsyyden mukaan. En minäkään tietenkään varmasti tiedä mitä kuolemassa tapahtuu, joten annan lapsen itse miettiä. Toinen päätyi sen enempää asiaa vatvomatta elämän päättyväisyyden hyväksymiseen, toisella se kesti vähän kauemmin ja välillä uskottiin jos jonkinmoiseen sielunvaellukseen. Kaikki siis tavallaan.
Voi tsiiiisus, oletko aivan tyhmä. Jos jotain joku psykologi jossain tyhmässä lehdessä sanoo, se ei ole mikään kiveen kirjoitettu totuus.
Me ateistit käytämme omia aivoja lasten kasvatuksessa eikä minkään satukirjan aatteita.
Kyllä mä voin lapselle puhua enkeleistä, vaikka ateisti olenkin. Puhunhan mä joulupukistakin. Jos tarinat auttaa lasta selviämään jostain vaikeasta tilanteesta, niin satuilen kyllä. Tosin ei se ole välttämättä se kristinuskon satu jota kerron. Saattaa olla että kerron tarinan vaikka siitä miten mummo syntyy uudelleen linnuksi. En ole vielä päättänyt asiaa, kuin ei ole ollut ajankohtaista. Ehkä kerron lapselle useammasta eri uskomuksesta ja annan lapsen päättää mikä oikeammalta tuntuu.
Meillä pojalle tuli kauhea kuolemanpelko sen jälkeen kun meidän kissa kuoli (lapsi oli tuolloin 5v.) . Kuolema on ollut hänelle aika "tuntematon" asia, koska kukaan läheisistä ei ollut kuollut.
Vaikka ateisteja ollaankin, oli paljon helpompi selittää enkeleistä, kuinka kuolleista tulee enkeleitä ja he suojelevat meitä. Se lohdutti poikaa kovasti (selitti, että nyt se meidän kisu istuu lastenhuoneen ikkunan edessä olevan puun oksalla ja suojelee häntä).
Minusta tämä menee vähän samaan kastiin kuin joulupukki tai pääsiäispupu.
Oman mummoni kuolinilmoituksessa oli tämä runo:
Kun mummot kuolevat
heistä tulee kukkaniittyjä ja heinää
ja joistakin mummoista tulee puita
ja he humisevat lastenlastensa yllä,
suojaavat heitä sateelta ja tuulelta
ja levittävät talvella oksansa
lumimajaksi heidän ylleen.
Mutta sitä ennen he ovat intohimoisia.
-Eeva Kilpi-
Minusta ihan hyvä selitys tämäkin.
7
Meillä lapset on ihan hyvin hyväksynyt ateistisen selityksen ilman jeesuksia ja enkeleitä. Siinä vaiheessa sitten vähän menivät sekaisin, kun mummonsa rupesi puhumaan pilven reunalta kurkkivista enkeleistä.
Itse muistan lapsuudesta, että nuo enkelisadut voivat myös ahdistaa lasta, kuolleet nouseva lapsen mielessä ihan konkreettisesti sieltä hautausmaalta ja alkavan vaaniskella pilvien takaa. Hui!
Joopa joo. Psykologeissa on ihan niin kuin opettajissa, lääkäreissä, toimittajissa ja sosiaalityöntekijöissäkin eri maailmankuvan omaavia ihmisiä. Toiset antavat sen vaikuttaa omassa työssään, toiset eivät.
[quote author="Vierailija" time="03.04.2013 klo 22:04"]
Oman mummoni kuolinilmoituksessa oli tämä runo:
Kun mummot kuolevat
heistä tulee kukkaniittyjä ja heinää
ja joistakin mummoista tulee puita
ja he humisevat lastenlastensa yllä,
suojaavat heitä sateelta ja tuulelta
ja levittävät talvella oksansa
lumimajaksi heidän ylleen.
Mutta sitä ennen he ovat intohimoisia.
-Eeva Kilpi-
Minusta ihan hyvä selitys tämäkin.
7
[/quote]
Meillä oli myös sama ihana runo.
Meillä kuoli lapselle rakas täti yllättäin vastikään. Mummo syötti taivas-tavaraa lapselle. Lapsi ahdistui: jos kerran täti on jossain niin hänellä täytyy olla hirveä olo kun ei voi olla täällä meidän kanssa. Ja nyt tädillä on paha olla kun ikävöi lasta varmasti niin paljon.
Äidin ja isän tarjoama selitys oli lapselle lohdullisempi. Ihmiset kuolevat ja voimme muistella heitä. Ihminen lakkaa olemasta ja hänellä ei ole siis enää paha olla, nyt meillä muilla on ikävä.
Eri mieltä.
Ateistisen vaihtoehdon voi selittää myös niin ettei se aiheuta sen enempää ahdistusta.
t. psykologi
Toki ateistina olen lapselle juuri noin puhunut. Olen myös lapsille puhunut joulupukista ja hammaskeijusta. Totuuden aika koittaa myöhemmin jos koittaa. Uskontohan antaa monille aikuisillekin pakotien tosiasioiden tunnustamiseen eikä siinä mitään, kukin omilla voimavaroillaan ja tyylillään.
Siinä on varmaan selittämistä, että miksi hautajaisissa vainaja kuitenkin pistetään arkussa kuoppaan ja lapioidaan maata päälle. Eikös sen kuolleen pitänyt päästä taivaaseen? Miten se sieltä maan alta kaivautuu?
[quote author="Vierailija" time="03.04.2013 klo 22:13"]
Eri mieltä.
Ateistisen vaihtoehdon voi selittää myös niin ettei se aiheuta sen enempää ahdistusta.
t. psykologi
[/quote]
Samaa mieltä. Ja psykologi olen itsekin. Ja toisaalta, elämässä tulee vastaan asioita jotka ahdistaa,ja aikuisen tehtävä on silloin auttaa lasta sen ahdistuksen kanssa. Lienee ihan luonnollista että kuolema ajatuksena saattaa ahdistaakin, ahdistaahan se meitä aikuisiakin. Enkä nyt tarkoita todellakaan että kaikki maailman kauhut pitäisi lapsen naamalle paiskata, päinvastoin kyllä lapsen psyykeä pitää suojella. Mutta ei kuolemaa mielestäni lapselle tarvitse yliromantisoidakaan.
Itse peilaan tilannetta tietysti omaan perheeseen ja takuulla en alkaisi söpöttämään mitään enkeileistä ja taivaasta teini-ikäisille lapsille.
Silloin kun lapset olivat niin pieniä että uskoivat vielä joulupukkiin ja hamaskeijuun, niin ehkä tuo sieluselitys ja sen elämänjatkuminen olis ollut se helpoin keino selittää asiaa.
No, mä olen sanonut etten tiedä mitä tapahtuu, ja kysynyt mitä itse luulet?
Aika hauskaa että lapset yleensä kertoo sitten jonkinlaisen uudelleensyntymistarinan, ja siihen voi sitten todeta että joo, ehkä se menee just noin. Ei jää mitään ahdistusta.
Uskovaisena pitäisi vielä kertoa että joo, jos on kastettu niin taivaaseen, mutta jos ei niin helvettiin. Aika siistiä sekin...
[quote author="Vierailija" time="04.04.2013 klo 06:34"]
Toki ateistina olen lapselle juuri noin puhunut. Olen myös lapsille puhunut joulupukista ja hammaskeijusta. Totuuden aika koittaa myöhemmin jos koittaa. Uskontohan antaa monille aikuisillekin pakotien tosiasioiden tunnustamiseen eikä siinä mitään, kukin omilla voimavaroillaan ja tyylillään.
[/quote]
Näin minäkin olen tehnyt. Meillä ei ylipäänsä puhuta uskonnosta lainkaan, ja jos puhutaan niin puhun muiden vakaumusta kunnoittavasti. Silti lapsi tuntuu olevan jotenkin synnynnäisesti ateisti. Hassua kun minä ateisti äiti joudun pehmentämään lapsen käsityksiä ettei se tulisi loukanneeksi turhaan uskonnollisia ihmisiä :D. Joskus neljävuotiaana se tuli seurakunnan kerhosta ja sanoi että äiti, ne Jeesus-jutut ei oo totta, eihän. Sanoin ettei tiedetä, mutta moni uskoo että on ja uskonto on monelle ihmiselle tärkeä asia. Sen jälkeen se on tuhahdellut aina kaikelle uskonnollisena ja pitää niitä asioita erittäin tylsinä, mitä ne nyt varmasti onkin pikkukoululaisen näkökulmasta.
Kukapa meistä elävistä voi sen niin varmasti tietää, mitä kuoleman jälkeen on edessä. On pikkuisen vaikea todistaa, että joku valehtelee ja joku toinen ei. Jos joku on kuolemansa jälkeen käynyt kertomassa, millaista tuonpuoleisessa on, häntä tuskin on otettu vakavasti - tai sitä, jolle hän on asiasta kertonut.
Sielun olemassaoloa ajatellessa jokainen, joka on joskus nähnyt kuolleen, tietää sen olevan jotenkin erilainen kuin elävä. Siitä puuttuu se "jokin", joka tekee olennon eläväksi siinäkin tapauksessa, että vielä hengittää.
Ei kai uskovaisten käsityksen mukaanhelvettiin joudu kukaan, joka uskoo? Näin minä muistelisin oppineeni uskonnosta, että armo pelastaa kaikki kristityt, omista teoista riippumatta toisin kuin karman lakiin uskovilla itämaalaisilla.
Mikä on sielu, osaako lapsi tajuta sen, kun ei sitä osaa oikeen kukaan aikuinenkaan selittää?!
Kerro sinä ap. nyt mulle, mikä se sielu oikeen on ja mistä se on ihmiseen alunalkaen tullut?