Sinä jolla krooninen alemmuuskompleksi! Eikö koskaan ota kunnolla päähän

En osaa suuttua, joten vastaan että ei.

Joo. Kaikenlaista olen tehnyt asialle ja pikkuhiljaa tilanne on parantunut mutta tuskin minusta saa normaalia koskaan. Juuri pääsiäisenä katseltiin vanhoja minun ja sisarusteni tekemiä äitien- ja isänpäiväkortteja. En ollut kehdannut laittaa nimeäni kuin muutamaan korttiin, toisin kuin sisarukseni. Että siitä tasosta lähdettiin.

Ottaahan se päähän, mutta vaikea sitä omaa sisäistä lyttääjää on muuttaa. Lähinnä voin teeskennellä, että itsetuntoni on normaali. Se menee täydestä useimpiin ihmisiin, että vetää jotain roolia ja se auttaa aika pitkälle parisuhde ja työkuvioissa. Se että oikeasti saisin sen itsetunnon kohdilleen, sitä on vaikea uskoa. Voin fiksata ulkonäköni huippuunsa, treenata hyvän kunnon, lukea itseni viisaaksi ja opiskella tittelin (olen tehnyt tätä kaikkea), silti pohjimmiltaan aina tuntuu että en ole oikein mikään enkä kukaan, että kuka tahansa pystyisi samaan kuin minä. Mutta kyllä tässä pärjäillään.

Keskityn lyttäämään naisia ja lapsia että tuntisin itseni vahvemmaksi kuin oikeasti olen. Tämä toimii minulla ihan kivasti, koska olen sadisti, mutta vaikutus kestää vain hetken; sitten pitää taas etsiä joku lytättävä kohde.