Miten haluaisit opettajan puuttuvan kiusaamiseen?

Sähän puutut jo. Hyvän linjan olet valinnut. Nämä jotka asiasta mainitsee, ovat tutustuneet siihen toiseen opettajaan, joka ei ole näkevinään tai kuulevinaan yhtään mitään koska KiVa-koulu. Järjestelmä joka teoriassa ehkä vaikutti hyvältä, mutta ainakin meidän pojan tapauksessa oli täysin tehoton. Kiusaus loppui vasta kun kiusaajan vanhemmat joutuivat työpaikan vaihdoksen takia muuttamaan, ja kiusaaja joutui tuon takia vaihtamaan koulua.

Näistä kannattaisi puhua ihan siellä omassa työyhteisössä ja pyytää lisäkoulutusta teille opettajille, eikä täällä huudella. Kiusaamistilanteiden tehokas käsittely ja ennaltaehkäisy on opettajan tärkeimpiä taitoja ja teillä on oikeus kehittää ammattitaitoa tämän osalta. Koulukuraattori ja rehtori ovat ne ensimmäiset tahot hakea apua. Miettikää myös ennaltaehkäisyä koko koulun tasolla.

Heti yhteys kiusaajien vanhempiin, ei vasta ”jos kiusaaminen jatkuu”. ”Tuntemusten kysyminen” kiusatulta on myös uhrin kiusaamista. Myös kiusaajalle pitää järjestää apua, esim. sen koulukuraattorin avulla, tarvittaessa lasu, rikosilmoitus jne.

"Kiusaaminen" on aina laajempi ilmiö ja kertoo työpaikan tai koulun hengestä sekä kulttuurista yleisesti. Se kertoo siitä mitä pidetään yleisesti hyväksyttävänä tai ainakin mahdollisena käytöksenä.

Jostain syystä kouluja ei kuitenkaan polteta päivittäin. Miksi?

Koska jokainen ymmärtää vähintäänkin sellaisen teon seurausten vakavuuden ja lisäksi tekoa itseään osataan yleisesti pitää rikollisena ja tuomittavana.

"Kiusaamisen" suhteen kumpikaan näistä ehdoista ei toteudu, vaan opettaja puhuttelee kiusaajaa teon jälkeen. Samalla logiikalla tuhopolttojen suhteen opettajan varustukseen pitäisi kuulua aina asbestipuku ja tehokas sammutin sekä valmis puhe taskussa pikku pyromaanin torumiseen ennen seuraavan tulipalon sytyttämistä.

Jos kerran aikuiset kyetään pitämään 99% työpaikoista siinä määrin kurissa etteivät he päivittäin pahoinpitele työtovereitaan, syyllisty törkeisiin kunnianloukkauksiin tai törkeään ilkivaltaan on täysin älytöntä vastuunpakoilua väittää ettei tähän mitenkään kyettäisi lasten kanssa.

Useat julkisuudessa olleet esimerkit ja oma kokemukseni osoittavat ettei kouluissa vieläkään vuonna 2019 pyritä estämään kiusaamista vaan siihen puututaan vasta kun on aivan pakko. Tässä vaiheessa aloite lähtee yleensä vanhemmalta, poliisilta tai sosiaaliviranomaiselta.

Minä olen saanut säännöllisesti nyrkkiä oppitunnilla opetuksen aikana useamman vuoden sokean ja kuuron opettajan jatkaessa työtään kuin mitään ei olisi tekeillä. Viimeisimmän "jutipumppu" uutisen jälkeen on selvää ettei mikään ole kouluissa ainakaan sitten 80-luvun muuttunut.

Ja nyt sinä AP tässä kyselet, että "Mitähän tässä asialle voisi tehdä?"

Vaihtoehto 1: tee työsi, josta nostat palkkaa

Vaihtoehto 2: vaihda alaa

Kiitos vastauksistanne. Olen samaa mieltä siitä, että tehokkain tapa puuttua kiusaamiseen on ennalta ehkäisevä toiminta. Tähän pitää aivan varmasti jokaisen suomalaisen koulun lisätä voimavaroja. Paljon tehdään jo nyt, mutta ei tarpeeksi.

Halusin kuitenkin aloituksellani kysyä tilanteista, joissa "tulipalo on syttynyt" eli joissa havaitsen kiusaamista. Yllätyin tuosta lauseesta, että "kiusatun tuntemuksien kysely on myös kiusaamista". Olen ollut siinä käsityksessä, että useimmat eivät halua tilannetta käsiteltävän perin juurin koko luokan kanssa.

Siis puutun tunnilla havaitsemaani kiusaamiseen napakasti mutta lyhyesti ja selvitän asiaa tunnin jälkeen asianosaisten kanssa. Minusta ei yhden kerran jälkeen ole aina tarpeen ottaa yhteyttä vanhempiin, vaan antaa mahdollisuus muutokseen. Luokanohjaajaan olen aina yhteydessä.

Ap

Ylivoimaisesti tehokkaimmat tavat puuttua kiusaamiseen ovat nykyään laittomia.

Aikanaan lasten käytös pysyi kurissa fyysisellä väkivallalla tai sen uhalla hyvin, hyvin tehokkaasti. Muita vaihtoehtoja ei oikein edes ollut. Vanhoissa kuvissa näkee, että luokkakoot entisajan kouluissa olivat aivan järjettömiä, jopa yli 50 oppilasta ja yksi opettaja. Jo opettajien naamasta näkee, millä tavoin koululaiset on saatu tottelemaan ja käyttäytymään hyvin.

Minä vanhempana haluaisin kyllä heti tiedon, mikäli lapseni olisi joku osapuoli kiusaamistilanteessa. Koen, että minulla on enemmän keinoja puuttua siihen, kuin opettajalla. Olisin järkyttynyt, jos kotiin tulisi viestiä "Piia-Petteri on kiusannut Kalle-Katjaa kolmen kuukauden ajan, eikä puhutteluista huolimatta asiaan ole tullut muutosta." Se on vanhemmillekin helpompaa alkaa purkamaan tilannetta mahdollisimman nopeasti.

Vierailija kirjoitti:

Kiitos vastauksistanne. Olen samaa mieltä siitä, että tehokkain tapa puuttua kiusaamiseen on ennalta ehkäisevä toiminta. Tähän pitää aivan varmasti jokaisen suomalaisen koulun lisätä voimavaroja. Paljon tehdään jo nyt, mutta ei tarpeeksi.

Halusin kuitenkin aloituksellani kysyä tilanteista, joissa "tulipalo on syttynyt" eli joissa havaitsen kiusaamista. Yllätyin tuosta lauseesta, että "kiusatun tuntemuksien kysely on myös kiusaamista". Olen ollut siinä käsityksessä, että useimmat eivät halua tilannetta käsiteltävän perin juurin koko luokan kanssa.

Siis puutun tunnilla havaitsemaani kiusaamiseen napakasti mutta lyhyesti ja selvitän asiaa tunnin jälkeen asianosaisten kanssa. Minusta ei yhden kerran jälkeen ole aina tarpeen ottaa yhteyttä vanhempiin, vaan antaa mahdollisuus muutokseen. Luokanohjaajaan olen aina yhteydessä.

Ap

Kukaan ei kysy aikuiselta pahoinpitelyn uhrilta, että onko nyt paha mieli tai haittaako tää sua jotenkin? Ei se kiusaaminen kivalta tunnu, ihan turha alkaa tällaisia kiusallisia kysymyksiä esittämään. Nöyryyttävää suorastaan laittaa uhri kertomaan miten kamala kokemus hänelle oli. Jätä sinä edes se uhri rauhaan, hoida työsi ja keskity syylliseen.

Ensimmäisellä kerralla puhuttelu sekä lapselle että vanhemmille, toisella kerralla raippaa lapselle, kolmannella raippaa lapselle ja vanhemmille. Neljännestä koko perhe myydään orjakaleerille.

Jopa loppuu kiusaaminen.

Todellakin pitää ilmoittaa vanhemmille jokaisesta kiusaamiskerrasta. Ihan kamalaa, jos joku opettaja vielä nykypäivänä kuvittelee, ettei näihin tarvitse heti puuttua.

Vierailija kirjoitti:

Ylivoimaisesti tehokkaimmat tavat puuttua kiusaamiseen ovat nykyään laittomia.

Aikanaan lasten käytös pysyi kurissa fyysisellä väkivallalla tai sen uhalla hyvin, hyvin tehokkaasti. Muita vaihtoehtoja ei oikein edes ollut. Vanhoissa kuvissa näkee, että luokkakoot entisajan kouluissa olivat aivan järjettömiä, jopa yli 50 oppilasta ja yksi opettaja. Jo opettajien naamasta näkee, millä tavoin koululaiset on saatu tottelemaan ja käyttäytymään hyvin.

Ai tämä vaikutti siihen, ettei kiusattu? Höpö höpö. Käyttäytyivät ehkä hyvin tunneilla, mutta kukaan ei puuttunut eikä ketään kiinnostanut, jos rikkaan perheen vesa rääkkäsi köyhån perheen lasta. Noin niinkuin esimerkiksi.

Välitunneilla pitäisi olla valvojat, jotka puuttuvat ainakin pahimpaan kiusaamiseen. Valvojien pitäisi olla miehiä. 

Omana kouluaikana oli jonkinlaista valvontaa, mutta erityiset välituntivalvojat saattoivat esim.juosta jonkun pinnaajan perässä ihan kirjaimellisesti kaupungilla. Pahoinpitelyt ja muu fyysinen kiusaaminen jäi normaalisti ilmoittamatta ja näkemättä ja tarkkailuluokan häiriköitä pelättiin. 

Kiusaava oppilas luokan eteen ja karttakepillä (onko niitä enää?) napakka lyönti sormille. Lopputunnin seisomaan nurkkaan. Niin niitä hyviä kansalaisia kasvatettiin ennen. Kukaan ei saanut traumoja vaan kaikista tuli hyviä ihmisiä eikä mummonpotkijoita.

Kuten joku aiemmin vastanneista, minä myös haluaisin tietää lapseni kiusaamisesta heti. Siis jos lapseni olisi se kiusaaja. Se, että ollaan vanhempiin yhteydessä, jos homma jatkuu, antaa tilanteelle liikaa tilaa kehittyä. Väitän, ettei lainkaan aina kiusaaminen tule ilmi/opettajien tietoisuuteen heti alettuaan eli sitä on jo tapahtunut ja jatkunut.

Samoin hämmästelen sitä, että kiusatulla on mahdollisuus vaihtaa koulua/luokkaa. Mikä mahdollisuus se on? Silloin kai ajatus on, että kiusaaminen on jatkunut ja jatkumassa niin pitkään, että luovutetaan ja poistetaan kuviosta se kiusattu, ei kiusaaja. Vai koetaanko, että kiusaajan kohdalla koulun/luokan vaihto ei olekaan mahdollisuus vaan se on rangaistus ja jonkun yksilön suojan vuoksi on parempi olla rankaisematta kiusaajaa.

Yksi ongelma on, että sanktio, joka kiusaajalle tulee kiusaamisesta, ei joko tunnu miltään tai pahimmassa tapauksessa nostaa hänen statustaan muiden silmissä. Olen käynyt kansakouluni 1960-luvulla ja silloin oli opttajallani käytössä kollektiivinen rangaistus. Kun joku typerys meni kiusaamaan toista oppilasta, KOKO LUOKKA jäi jälki-istuntoon eikä kiusaaja todellakaan saanut luokkakavereiltaan kiitosta eikä kunnioitusta vaan kaikkia otti suuresti päähän. Tästä seurasi, että ryhmäpaine olla kiusaamatta oli aika kova eikä kiusaaja todellakaan halunnut luokkakavereidensa kiukkua toista kertaa niskoilleen. Kiusaamistilanteet olivatkin silloin satunnaisia ja loppuivat lyhyeen, kun luokallinen vihaisia luokkakavereita joutui yhden typeryksen vuoksi jälki-istuntoon. 

Nykyisin ei taitaisi kollektiivinen rangaistus olla edes sallittua. Ja tämä tietysti mahdollistaa sen, että muut oppilaat voivat pitää kiusaajan tekemisiä hauskana tai coolina tai vaihtoehtoisesti vain kääntää selkänsä koko asialle ajatuksella "ei koske minua". Lisäksi kiusaamisen muodot ovat somen myötä lisääntyneet ja varmasti siirtyneet koulusta vapaa-ajalle. Omina kouluvuosinanikaan opettaja ei ottanut kantaa siihen, mitä tapahtui koulupäivän ulkopuolella, mutta koulukavereiden kanssa ei tarvinnut olla tekemisissäkään vapaa-ajalla, jos ei halunnut. 

Puuttuminen pitäisi alkaa jo päiväkotivaiheessa. Ja alakoulussa.

Tehokkain tapa olisi nollatoleranssi, välitön puuttuminen ja mikä tärkeintä ns. sivusta katsovien rooliin huomion kiinnittäminen.

Yleensähän se menee niin, että suurin osa porukkaa on ihan asiallisissa väleissä kaikki keskenään. Voi olla, että luokalla on 25 oppilasta. Sitten 2-5 oppilasta keksii alkaa kiusaamaan 1-2 oppilasta. Tämä tarkoittaa usein sitä, että sivustakatsojan rooliin jää enemmistö; noin 20 oppilasta. Nämä oppilaat monesti niitä, joiden mielestä kiusaaminen on väärin, mutta eivät uskalla tai osaa oikein mitään asialle tehdä tai jopa menevät kiusaamiseen mukaan siinä pelossa, ettei itsestä tule kiusattu.

Jos nämä sivusta katsojat uskaltaisivat matalalla kynnyksellä heti puuttua kiusaamiseen ja vetää yhtä köyttä vaikuttaisi se yleiseen yhteishenkeen. Jos joku huomaisi tönimistä, nimittelyä tai mitä vaan voisi sanoa kuuluvaan ääneen, että hänen mielestään ko. on väärin ja pyytää lopettamaan. Siihen olisi helpompi loppujen sivustakatsojien yhtyä vaikka ihan vain sanomalla, että on samaa mieltä koska joku olisi ääneen mielipiteen esille tuonut heti.

Nuoret (ja aikuisetkin) ovat taipuvaisia muokkaamaan käytöstään ryhmäpaineen ja enemmistön mukaan. Esimerkiksi ryhmäpaine kokeilla tupakkaa, jotta ei vaikuttaisi nössöltä tmv. negatiivinen juttu. Sama periaate toimisi myös toisinpäin positiivisena ryhmäpaineena; on vaikea jatkaa kiusaamista, jos enemmistö selvästi tuomitsee sen.

Vierailija kirjoitti:

Todellakin pitää ilmoittaa vanhemmille jokaisesta kiusaamiskerrasta. Ihan kamalaa, jos joku opettaja vielä nykypäivänä kuvittelee, ettei näihin tarvitse heti puuttua.

Toki puututaan ihan joka kerta, mutta joskus 15-vuotiaalle voi yrittää puhua järkeä ilman äidin apua.

Lapsesta/nuoresta joka varoituksista, nuhteista ja rangaistuksista riippumatta jatkaa kiusaamista on tehtävä lastensuojeluilmoitus. Lapsella ei ole silloin kaikki hyvin, ja kiusaaminen on saatava loppumaan. Jos kyseessä vanhempi nuori noin samaten rikosilmoitus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Todellakin pitää ilmoittaa vanhemmille jokaisesta kiusaamiskerrasta. Ihan kamalaa, jos joku opettaja vielä nykypäivänä kuvittelee, ettei näihin tarvitse heti puuttua.

Toki puututaan ihan joka kerta, mutta joskus 15-vuotiaalle voi yrittää puhua järkeä ilman äidin apua.

Ja mitä hyötyä siitä järjen puhumisesta opettajan toimesta on? Ihan yhtä tyhjän kanssa, eikä todellakaan mitään puuttumista.

Luonnollisesti koulukiusaajalle pitäisi olla asiasta seuraamuksia. Asiasta voitte keskustella maailman loppuun asti, mutta yläasteikäinen jo tietää, ettei hänen elämänsä vaikeudu millään tavalla, joten ei ole mitään syytä lopettaa.

Vierailija kirjoitti:

Luonnollisesti koulukiusaajalle pitäisi olla asiasta seuraamuksia. Asiasta voitte keskustella maailman loppuun asti, mutta yläasteikäinen jo tietää, ettei hänen elämänsä vaikeudu millään tavalla, joten ei ole mitään syytä lopettaa.

Tuo on aivan totta. Mun aikoinani oppikoulu oli vielä maksullinen ja koulusta määräajaksi erottaminen tarkoitti varsin usein, ettei saavuttanut sen lukuvuoden oppimäärää ja jäi luokalleen. Vanhemmat siis joutuivat maksamaan lapsensa koulunkäynnistä yhden vuoden lisää, mikä ei luonnollisestikaan riemastuttanut vanhempia. Tästä syystä kodeissakin suhtauduttiin asiaan vakavammin eikä samaan hälläväliä tyyliin kuin nykyisin. 

- Nro 14 -