Sosiaalisten tilanteiden pelko + sos/terveys-alalle opiskelu uhka vai mahdollisuus?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma ala kannattaisi valita omien taipumusten mukaan. Eli jos sosiaaliset tilanteet on vaikeita, niin ei mitään järkeä valita työtä jossa keskeinen osa on sosiaalinen vuorovaikutus ihmisten kanssa.

Eikö työ karaise

Tuo karaisu ja siedätys on psykologien keksimää väkivaltaa. Ei toimi kaikille vaan on pahin virhe mitä ajatella saattaa. Ensin pitää vahvistua ja sitten mennään niihin pelottaviin tilanteisiin kun niistä on mahdollisuus selviytyä. Se pitää itse arvioida koska psykologit voi sekoittaa ajattelua väittämällä että kaikki pystyy karaistumaan jos vaan sinnikkäästi menee tilanteisiin.

Henkisesti raskasta. Palat loppuun.

Miksi juuri sos ala

Henkinen karaisu kyllä kannattaa tehdä muualla kuin hoitoalan työpaikalla jos se on sinulla tavoitteena. Mutta jos olet kiinnostunut hoitoa lasta ja tulet ihmisten kanssa hyvin toimeen niin pyri alalle. Kaikkien ei tarvitse olla hölöttäjiä mutta työ pitää pystyä hoitamaan. Mutta jos kärsit oikeasti sosiaalisten tilanteiden pelosta niin hoitotyö vie sinusta kyllä kaikki voimat.

Mahdollisuus. Riippuen toki minkä asteista tuo sosiaalisten tilanteiden pelko on. Itse olen valmistunut sosionomiksi ja opiskeluaika ja sen jälkeinen työkokemus on mullistanut elämän täysin. Opintoja aloittaessa minulla oli vahva tunne siitä, että haluan auttaa muita ihmisiä ja tehdä työkseni jotakin merkityksellistä. Samaan aikaan kuitenkin olin ollut ikäni todella sulkeutunut ja omissa oloissani viihtyvä introvertti, joka koki etten oikein osaa jutella ihmisille ja koin aina oloni jotenkin noloksi muiden seurassa. Päätin kuitenkin kokeilla opiskeluja. Eka vuosi oli raskas, kun tuntui, että kaikilla on kova draivi päällä oltiin ihan yltiöpäisen sosiaalisia. Ehkä elettiin sellaisessa sosiaalialan "kuplassa", että tottakai sosiaalialalla pitää olla tosi sosiaalinen. Tokana vuonna tapahtui jokin muutos ja ryhmän ilmapiiri jotenkin rauhoittui. Ehkä jokainen alkoi jotenkin hyväksymään itseään paremmin ja yltiösosiaalisen pinnan tilalla jokainen uskalsi olla enemmän oma itsensä. Se että pärjää ja on hyvä sosiaalialalla, ei vaadi sosiaalisuutta, vaan sosiaalisia taitoja, empatiaa, kuuntelemista, tilan antamista... Aloin jotenkin hyväksyä itseänikin enemmän opiskelujen aikana. Ollaan erilaisia ja meitä kaikkia tarvitaan. Edelleenkin koen etten osaa tietynlaista "sosiaalista peliä" ja työpaikan verkostoitumistilaisuuksissa vetäydyn kuuntelijan rooliin, mutta asiakkaiden kanssa tykkään ja osaan olla ja mitä enemmän ihmisiä kohtaa, niin sitä enemmän oma huomio siirtyykin oman itsen tarkkailusta sen toisen tarinaan keskittymiseen. Rohkeasti vaan! Ja siis ryhmätöitä on paljon, mutta niistäkin selvittiin, välillä hampaita kiristelemällä.

Lisää kokemuksia