Yksin odottaja
Tulin raskaaksi yhden illan jutusta. Kondomi ja jälkiehkäisy käytössä, mutta silti. Odotan kaksosia toisella kolmenneksella. Olen tällä miehelle kertonut tilanteesta, hän oli heti alusta asti keskeytyksen kannalla ja niin olin alussa itsekkin, kunnes tulin toisiin ajatuksiin. Kun kerroin tästä miehelle ei hänestä ole enää kuulunut mitään pariin kuukauteen, enkä tällä hetkellä saa häneen edes mitään kautta yhteyttä. En tiedä mitä hän ajattelee asiasta yms. Mies on kylläkin varattu.
Itse olisin halunnut selvittää tän asian jo ajat sitten, että voisin jatkaa elämääni ja raskautta. En tiedä onko kukaan ihminen niin kylmä ja tunteeton ettei häntä todellakaan vaiva asia, että joku odottaa sinun lapsia? Tämä kun on kaksoisraskaus ja alku oli todella haasteellinen, niin entä jos tämä menee kesken tai heille käy jotain? Tai kun syntyvät eikö halua tietää? Näihin kysymyksiin olisin halunnut vastaukset. Teenkö nyt oikein että jätän kyseisen miehen vaan omaan arvoonsa ja vaikka hän joskus jotain laittaisikin?
Kommentit (7)
Olen itse odottanut yksin ja kasvattanut yksin yhden yön hedelmän. Turha siihen on ventovierasta ihmistä sotkea. Itse en edes kertonut miehelle. Ihan hyvin se meni ja hedelmä on nyt jo aikuinen.
0/5 - raskaus kortsusta ja jälkiehkäisystä huolimatta meni överiksi.
Iloitse raskaudestasi. Älä tuhlaa energiaa tuollaiseen ukkoon, joka on vielä varattu.
Anna olla ja unohda tuo mies. Sitä enemmän rikot itseäsi, jos sieltä jotakin odotat. Been there, done that.. Mies tosin ei ollut varattu mutta keskenkasvuinen ja v itt upää muuten.
Mä en paljoa odottaisi varatulta yhden yön hoidolta. Parisuhteessa tai vastaavassa sitten eri juttu. Yhteiskunnalta saa toivottavasti edes jotain apua yh:na kaksosten hoitoon? Voisit vaikka ohjata tarmosi tämän tuen selvittämiseen?
Vierailija kirjoitti:
0/5 - raskaus kortsusta ja jälkiehkäisystä huolimatta meni överiksi.
Vieläkö joku uskoo että ehkäisymenetelmät ovat 100% varmoja :D Terveisiä hammaskeijulle sitten vaan.
Jätä omaan arvoonsa. Iloitse raskaudesta ja siitä, että sinusta tulee äiti. Koita jo etukäteen sopia hoitoavusta kaupungin kanssa. On varmasti raskasta kahden kanssa.