Miten sinä pääsit yli keskenmenosta?

Kai jollekin on joskus tapahtunut keskenmeno?

Kai edes joku on päässyt siitä joskus yli?

Koin keskenmenon hyvin varhaisina viikkoina, ja oli pakko ajatella, ettei siitä olisi ollut eläjäksi. Yritin olla kiitollinen siitä, etten joutunut lääkkeelliseen tyhjennykseen tai kaavintaan vaan kaikki tuli itsekseen ulos. Tulin kuitenkin saman tien uudelleen raskaaksi, ja tulos syö iltapalaa isänsä kanssa. :) Uskon, että uusi raskaus pelasti minut pahemmalta masennukselta. Jos keskenmeno olisi tapahtunut myöhäisemmillä viikoilla, olisin varmaan itse kaivannut jotain ammattiapua, niin kauhealta se ensiksi tuntui. Se, ettet itse voi tehdä mitään, ja onnen kukkuloilta kiville karahtaminen oli kaikista pahinta. 

Tsemppiä sinne <3

Minulla oli peräkkäin kaksi alkuvaiheen keskenmenoa. Niistä oli todella vaikeaa päästä yli ja kävin keskustelemassa niistä. Kunnolla pääsin näistä yli vasta kun sain lapsen. Toivottavasti teilläkin asiat järjestyisivät tähän suuntaan nopeasti. Keskenmenot ovat rankkoja kokemuksia.

Mulla on ollut YHDEKSÄN keskenmenoa. Niihin ikävä kyllä turtuu - ekat kaksi oli pahoja, sitten vähemmän pahoja ja viimeiset kolme oli jo ”jaa, taas tälläinen” - toteamustasoa.

Mutta siis ennen noita keskenmenoja mulla oli jo lapsi (kärsin siis sekundäärilapsettomuudesta) joten sen takia ei ehkä ollut niin elämän ja kuoleman kysymys se km.

Sain näiden yhdeksän keskenmenon jälkeen vielä lapsen 40-vuotiaana, joten paistaa se päivä risukasaankin :)

Aika auttoi. Meillä meni kesken yhdeksännellä viikolla ja tuntui niin epäreilulta. Raskaus sai alkunsa toisen ivf-hoidon avulla ja alkuun se tuntuikin epätodelliselta ja himmailtiin asian kanssa aika paljon ekat viikot, kun tuntui ettei se voi olla totta. Sitten tuli eka varhaisultra ja nähtiin meidän pikku ihme ja terhakka syke. Sen jälkeen uskalsi jo iloita ja kerrottiinkin molempien vanhemmille. No eihän siitä mennyt kun reilu viikko ja toisessa varhaisultrassa ei enää sykettä näkynyt. Tuo tapahtui kesän alussa ja koko kesä meni oikeastaan surressa. Seuraavat hoidotkaan ei meillä ole onnistuneet, joten taisi jäädä ainoaksi raskaudeksi meidän kohdalla. Minulla on auttanut tosi paljon myös se että tavallaan annoin itselleni luvan surra niin paljon kuin tarvitsee enkä yrittänyt sitä itselleni parhain päin selitellä. Olen myös hyväksynyt sen että se tulee olemaan aina osa minun elämää ja ei se suru koskaan kokonaan välttämättä poistu, mutta nyt voin jo sanoa päässeeni pahimman yli. Joten minun neuvoni on että sure ihan niin paljon kun tarvitset. Paljon voimia raskaaseen tilanteeseen <3

Kiitos kun vastasitte <3 Jotenkin tuntuu vain niin väärältä että pitäisi jaksaa jatkaa normaalisti kuin mitään ei koskaan olisi ollutkaan.

Tämä meni siis kesken viikolla 10 ja sitä edelsi pitkä lapsettomuus, joten en uskalla toivoa että uusi raskauskaan aivan heti alkaisi. Silti mieli yrittää karata sinne toiveisiin ja kuvitella että kesällä kaikki olisi taas hyvin. Pelkään etten kestä taas pettymyksiä, joita on tiedossa ja toivon että aika vain kuluisi eteenpäin viikkoja tai kuukausia.

Vierailija kirjoitti:

Kiitos kun vastasitte <3 Jotenkin tuntuu vain niin väärältä että pitäisi jaksaa jatkaa normaalisti kuin mitään ei koskaan olisi ollutkaan.

Tämä meni siis kesken viikolla 10 ja sitä edelsi pitkä lapsettomuus, joten en uskalla toivoa että uusi raskauskaan aivan heti alkaisi. Silti mieli yrittää karata sinne toiveisiin ja kuvitella että kesällä kaikki olisi taas hyvin. Pelkään etten kestä taas pettymyksiä, joita on tiedossa ja toivon että aika vain kuluisi eteenpäin viikkoja tai kuukausia.

Tiedän miltä sinusta tuntuu :( miksi ensin annetaan niin paljon onnea ihan vaan sitä varten että se kohta otetaan pois? Miksi toiset onnistuu niin helposti ja toiset ei meinaa millään onnistua? Elämä ei tosiaan ole reilua :( mutta toivotaan että teillä tämä taival päättyisi onnellisesti vaikka se pitkä ja kivinen tie onkin

-se ivf-hoidossa keskenmenon saanut

Mulla eka yksi keskenmeno rv 7

sitten onnistunut raskaus

Sitten keskenmeno rv 10

Sitten onnustunut raskaus.

Kaikki raskaudet alkaneet aina ekasta kierrosta ja onnistuneet raskaudet heti keskenmenojen perään. Olin shokissa ja katkera keskenmenoista ja kunnolla pääsin yli vasta kun elävän lapsen sain syliin.

En tiedä pääseekö siitä yli ennen kuin on saanut lapsen. En ole ainakaan itse päässyt.

Otan osaa. Muista, että se on käsittämättömän yleistä, ei kenenkään vika, vaan osa luonnon surullisia faktoja. Terapia voisi auttaa jonkun asiaan erikoistuneen kanssa ja kirjojakin on kirjoitettu aiheesta, tai menetyksistä ja suremisesta yleensä. Paljon voimia.

Vierailija kirjoitti:

Kiitos kun vastasitte <3 Jotenkin tuntuu vain niin väärältä että pitäisi jaksaa jatkaa normaalisti kuin mitään ei koskaan olisi ollutkaan.

Tämä meni siis kesken viikolla 10 ja sitä edelsi pitkä lapsettomuus, joten en uskalla toivoa että uusi raskauskaan aivan heti alkaisi. Silti mieli yrittää karata sinne toiveisiin ja kuvitella että kesällä kaikki olisi taas hyvin. Pelkään etten kestä taas pettymyksiä, joita on tiedossa ja toivon että aika vain kuluisi eteenpäin viikkoja tai kuukausia.

Tiedän yhden tapauksen, jossa nainen oli käynyt läpi valtavia määriä eri leikkauksia vatsan ja kohdun alueella teinistä asti, paljon arpikudosta siellä sun muita ja yrittivät vuosia miehensä kanssa saada lapsen. Kun vihdoin onnistui hoitojen avulla, niin keskenmenoon päättyi. Sitten, yhtäkkiä, seuraavan ovulaation yhteydessä tuli luonnollisesti raskaaksi ja tällä kertaa täysin terve vauva tuloksena. Älä menetä toivoasi.

Aika on mikä auttaa. Sain keskenmenon vuonna -08. Jo vuosia olen kuitenkin ajatellut, että ehkä onneksi näin. Suhde oli ihan väärän ihmisen kanssa ja lapsi siihen sotkuun olisi ollut väärin. Kyllä se toki mielessä aina välillä käy varsinkin kun ainoan lapsen isän puoleinen sisarus on syntynyt tuona vuonna. Oma lapsi olisi saman ikäinen. 

Yksi aikuinen lapsi ja enemmän olisin halunnut. Elämä kuitenkin meni näin ja nyt on iän puolesta liian myöhäistä. Monet itkut olen toki itkenyt.

Ensin 2 onnistunutta raskautta. Keskenmeno viikolla 8, ulkomailla. Hoito oli erinomaista ja lääkäri sanoi etten ollut tehnyt mitään mikä olisi edesauttanut tapahtunutta, alkio oli lopettanut kasvamisen jo muutama viikko aikaisemmin. Suru ja itsesyytökset kuitenkin jylläsivät. Aika auttoi ja se että kerroin siitä läheisille. Moni ystävä sanoi silloin että sama kokemus takana, on varsin yleistä. Aika auttoi ja puolen vuoden päästä meidän kuopus ilmoitti tulostaan.

Ajattelin , että sikiö oli epäkelpo kehittymään ja oli hyvä , että raskaus keskeytyi.  Suretti luonnollisesti, mutta elämässä on silloin tällöin vaikeita tilanteita. Hyvin selvisin.   Seuraavat raskaudet etenivät normaalisti.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on ollut YHDEKSÄN keskenmenoa. Niihin ikävä kyllä turtuu - ekat kaksi oli pahoja, sitten vähemmän pahoja ja viimeiset kolme oli jo ”jaa, taas tälläinen” - toteamustasoa.

Mutta siis ennen noita keskenmenoja mulla oli jo lapsi (kärsin siis sekundäärilapsettomuudesta) joten sen takia ei ehkä ollut niin elämän ja kuoleman kysymys se km.

Sain näiden yhdeksän keskenmenon jälkeen vielä lapsen 40-vuotiaana, joten paistaa se päivä risukasaankin :)

Tuttavalla toistuvien keskenmenojen syyksi paljastui lopulta kissojen ulosteiden aiheuttama Toksoplasmoosi -  alkueläinloinen. 

Hoidon jälkeen normaalit raskaudet.

Eipä tuo juuri kummempi ollut kuin monet raskauden keskeytykset sitä aiemmin. Nyt olisin vain halunnut lapsen, muttei onnistunut ja se harmittaa vähän.

Itse ajattelen ihmisenkin olevan eläin ja luonnossa emot tekevät uudet pennut/poikaset ja jatkavat jokapäiväistä selviytymistään haastavissa oloissa järkyttävistä tragedioista huolimatta. 

Kun arki on haastavaa, on vain pakko keskittyä päivittäiseen selviytymiseen. Eläinten elämä on jatkuvaa urhoollista kamppailua.

(Siksi en voi käsittää huvimetsästystä.)

Vanha sanonta...uutta suoleen ,kun vanha kuolee..kyllä se sitten tärppää..

Muutaman päivän kotona maattuani oli pakko päästä ulos kotoa ja päädyin kaupungille kävelemään ja ostin uudet kengät vanhojen ja kuluneiden tilalle. 

Se jotenki sai minut kohtaamaan sen tosiasian että elämähän jatkuu ja oloni parani.

Mulle keskenmeno oli yllättävän helppo henkisesti. Pystyin ajattelemaan hyvin järkevästi, että sikiö ei ollut elinkelpoinen. Uskon varhaisilla viikoilla luonnon valintaan.  Kovasti toivottu raskaus. Lapsia olen onneksi sittemmin saanut 

Voimia sinulle! Jokainen tuntee ja käsittelee asian tavallaan. Aika auttaa varmasti tässäkin ja tasoittaa pahinta surua.