Valitusta miehen käytöksestä

Pakko saada ulos tämä katkeruus ja v*tutus. Ottaa niin päähän! Ei kannata lukea, jos valittaminen ärsyttää...

Meillä kotityötä eivät jakaudu tasaisesti. Olemme molemmat töissä, ja mies on sitä mieltä, että kotityöt ovat naisten työtä, hän hoitaa sitten korjaushommat ja ulkotyöt - tosin esim. auton renkaiden vaihdossa ja puutarhatöissä minun on oltava apuna. Lastenhoidossa mies on tasapuolisempi mutta päävastuu on minulla. Olen yrittänyt puhua, mutta kuulemma joko nalkutan tai huudan. Nykyään ei voi edes aloittaa keskustelua, kun mies alkaa samantien huutaa ja lapset hermostuvat. Mitään keskustelua aiheesta ei voi saada aikaan.

Olen miettinyt tilannetta ja todennut, että jos vain itse pystyn pitämään mölyt mahassa, meillä voisi olla ihan kivaa keskenämme. Lapset rakastavat isäänsä, en mitenkään haluaisi rikkoa heidän perhettään. Mutta on se vaan niin vaikeaa...

Esim. tänään lähdin aamulla töihin. Mies on kotona, tekee satunnaista työkeikkaa ja opiskelee. Kertoi, että aikoo aamupäivällä opiskella eikä välttämättä ehdi esim. käymään Alkossa. Sovimme, että minä käyn kaupassa ja mies soittaa, jos ei ehdi käydä Alkossa. Työpäivän jälkeen säntään kauppaan ja ostan pääsiäisruoat (kolme kassillista ruokaa). Puhelua ei tule, mutta soitan kotimatkalla miehelle. En saanut ihan kaikkia tarvikkeita tästä kaupasta ja ajattelin kysäistä, voisiko mies lähteä illalla ostamaan ne. Mies ilmoittaa, että juuri lähti kaupasta ja osti lapsille sipsejä ja esikoiselle uuden tietokonepelin. Muisti käydä Alkossa mutta ei ole hakenut lapsia päiväkodista, joten minun pitää hakea. 

Rynnin hakemaan lapset. Mies katselee tv:tä, kun tulen. Ei auta kassien purkamisessa eikä ruoan laitossa. Ilmoittelen kyllä, että pitäisi imuoroidakin tai ainakin kerätä miehen jättämät lasten vaatteet lattialta. Ei onnistu. Mies ei ehdi, kun tv:stä tulee jotain kivaa. 

Ruoan jälkeen alan imuroida ja mies tajuaa, että pitäisi auttaa, joten lähteekin pihalle lasten kanssa. Hyvä juttu mutta viipyvät alle 30 minuuttia, molemmat lapset aivan jäässä, litimärät sukat ja sisävaatteet. Mies ei ole laittanut kuravaatteita eikä vahtinut, että lapset eivät mene lätäköihin. Vaihdan lapsille kuivat vaatteet ja imuroin. Sitten kysyn mieheltä, lähtisikö kauppaan. Ei lähde. Sitten vain kauppaan hakemaan puuttuvat tavarat. Kun tulen takaisin, lapset kinuavat iltasatua. Minä kysyn mieheltä, purkaako kassit, niin voin lukea lapsille. Ei käy. Puran siis kassit ja sitten menen lukemaan iltasadun.

Että ottaa päähän. Mies ei ole päivän aikana saanut ripustettua pyykkiä tai tyhjättyä astianpesukonetta. Opiskeluja ei takuulla ole väsännyt koko päivää, mutta silti väsyttää ja kuorsaa nyt sohvalla. Kun kysyin, mitä kotihommia on tänään tehnyt (ennen kauppaanlähtöä, niin kertoi kuin sankaritarua, miten kävi Alkossa ja kaupassa ja osti viiniä ja sipsejä ja tietokkonepelin. Että huh huh vaan, kun on ollut raskaita kotitöitä tänään!

En oikeasti enää tiedä, mitä tunnen miestä kohtaan. Eihän tässä rakkaudesta ole kyse, tajuan sen kyllä. Ei kukaan kohtele rakastamaansa henkilöä noin kuin mieheni tekee. En vain jaksa käsittää, miksi ei voi edes vähän auttaa, olla se kaikkien parjaama äidin pikku apuri. Sekin olisi jotain!

Joo, tiedän, hoitaahan se lapsia. Joskus. Silloin kun en ole kotona. Ja vei tosiaan tänään uloskin. Siksipä en sitä avioeroa otakaan. Kunhan vain purnaan ja valitan.