Olen huono äiti, mutta harmittaa lapsen huono koulumenestys

Muuten olen antanutkin ja ajatellut, että kehittyy ok ja kypsyy myöhemmin, mutta tuo lukutesti kaivelee. 

En ole yliopistoa ollut valitsemasssa, mutta sykkiin pyritään kolmannelle. Eli aika pian.

Taiteellista alaa en välttämättä suosittele, mutta minkä voin jos hän niin valitsee.

Ekoilla luokalla sain korkeintaan keskinkertaisia tuloksia. Ala-asteen loppua kohden arvosanat nousivat ja sama linja jatkui yläasteella. Lopulta peruskoulun ka oli 9,37. Menin yhteen Suomen parhaimmista lukioista ja nyttemmin on myös yliopisto käyty.

Ei sitä vain minun 7-vuotiaana kotiin tuoduista todistuksista olisi arvannut.

Mitä itse luulet, että miksi kävi noin? Mikä motivoi sinua?

Mulle kävi samoin kuin nro 23:lle. Olin vain hitaammin kypsyvää tyyppiä. Lisäksi pääsin ala-asteen loppupuolella kaveriporukkaan, jossa arvostettiin opiskelua. Tiedäthän ap, että musiikin opiskelu tutkitusti kehittää aivoja ja auttaa kielellistä kehitystä.

Tiedän, ja siksikään en osannut epäillä, kun soitto-opettajat aina kehuvat musikaalisuuttaan.

En ole lukenut muita kommentteja, joten pahoittelen mahdollista päällekkäisyyttä. Mielestäni on erinomaista, että kannat huolta lapsesi koulumenestyksestä. Lapsesi on kouluiässä. Olisiko mahdollista, että tekisitte läksyjä yhdessä? Opettaisit, kuinka upea ja mahtavaa on oppia uutta ja mitä hyötyä siitä on esim " äitikin opetteli kertotaulua ja siloin keksin tällaisen jutun..." jne. Eli tuot lapselle innostuneesti esiin akateemisen oppimisen riemun ja oivaltamisen rikkauden. 

Tämä ihan tällaisena ehdotuksena, en halua tuputtaa mitään. 

Itse olin aivan kamala opiskelija ala-asteella. En kyllä ollut huonoinkaan, mutten mikään hyvä. Unhohdin jatkuvasti kirjat kouluut tai jätin tehtävät merkkaamatta. Kaikki oli vaikeaa ja vaati hirveästi töitä. Lukioon lopulta päädyin ja yliopistoon. Minustakaan noin pienen menestyksestä ei kannattaisi ottaa paineita. Yritä kannustaa läksyissä, tarjota terveelliset elämäntavat ja tukea itsetuntoa, mutta muuten... Et voi vielä tietää. t. Ope

Missä koulussa saa ekaluokalla näitä kirjainarvosanoja? Meillä vielä kolmasluokkalaisella on vaan rastit janalla "tarvitsee harjoitusta - erinomainen".   Ekaluokkalaiset eivät yleensä ole kovin harjaantuneita tekemään kokeita/Allu-testin tyyppisiä testejä, joten jos muuten menee hyvin ei yhteen testitulokseen kannata tarttua. Jos huolestuttaa, ole yhteydessä opettajaan mutta älä nyt ap vielä heitä toivoasi opintojen suhteen :)

Täällä saa ja kavereidenkin lasten koulussa kaikilla tietämilläni on todistuksissa nämä aat, beet, ceet, deet ja oliko vielä eetkin.

Testi oli just tuo Allu.

Kannustan läksyissä, ja tehdään yhdessä vaikeampia tehtäviä. Tekee yleensä läksyt melko nopeasti, esim. matikan kotitehtävälaatikon muutamassa minuutissa ja kirjoitustehtävää vaikka puoli sivua 10 minuutissa. Ja ne ovat oikein. Lukuläksyt luetan ja muutenkin luetan paljon ääneen vaikka ruokaohjetta mulle. 

nMuutenkin

Muutenkin on tervettä elämää, syödään monipuolisesti ja hyvin, nukkuu 11 h yössä, on aikaa leikkiä kavereiden kanssa, iloinen reipas lapsi.

Sanoit, ettei lapsella ole lukihäiriöön viittaavia ongelmia.

Ei minullakaan ole lukihäiriötä, ainakaan virallisesti. Sen sijaan ääneen lukeminen, erityisesti vieraskieliset sanat, ovat aina olleet todella vaikeita. Ovat edelleen. Kirjaimet ja tavut menevät sekaisin ja sanoja puuttuu.

Luulen, etten saanut lapsena mitään diagnoosia, koska näkömuistini on niin hyvä, että se kompensoi tarpeeksi ja aina löytyi muutama joka luki vielä huonommin.

Matematiikassa on hyvä, ja tosiaan kävin lukion ja sen yliopistonkin.

Juttele lapsen kanssa mikä on hankalaa mutta älä painosta liikaa. Ja ne kädentaidot on tosi hyödyllisiä myös, älä väheksy niitäkään.

Hän on hyvä ruuanlaitossa (!), siis osallistuu ja tykkää maistella, maustaa, sekoittaa salaatin, kuoria porkkanaa jne. Osaa ruskistaa jauhelihaa, letittää pitkopullaa jne.

Ja hyvin säästäväinen ja tarkka rahasta. Isänsä sanoo, että tuleva liikenainen :)

Järkytti vain tuo testi.

Ei ole tuollaista, esim. ei takeltele vierasperäisissä sanoissa. Esim. luki yhden lehden jutusta sanat psykologia ja adoptio oikein. Sitten kyselen aina ne lukuläksyn ymmärtämistä mittaavat kysymykset. Aina on tajunnut oikein, testissä luetun ymmärtäminenkin oli 3 eli tukea vaativa :(

Toivottavasti meidänkin lapsi olisi niin terve että voisi murehtia tuollaisia asioita. Itse olen jotenkin aatellut että lapsi saa tehdä aikuisena mitä haluaa ja mennä mihin kouluun itse haluaa, pääasia että on onnellinen. Itse kun yliopistossa nähnyt vähän liikaakin noita vanhempiensa lapsia jotka kulkevat vanhempiensa sanelemaa ja odottamaa tietä.

Mun esikoisella lukeminen oli alussa vaikeaa kuten itsellänikin, mutta kun sitten oppi hitaasti perusasiat, niin arvosanat nousivatkin kohisten. Kyllä se tilanne voi vielä muuttua.

[quote author="Vierailija" time="28.03.2013 klo 16:51"]

Sykkiläinen olen ja väitän, että oli hyvä koulu. Oli tarkoitud, että tyttö hakee sinne ensi vuonna. Taitaa jäädä pääsemättä.

[/quote]

Itsellä sama tausta ja ymmärrän fiilikset hyvin. Kun on itse käynyt todella hyvää koulua, totta kai sitä toivoisi lapselle samaa. Oma lapsi ei päässyt Sykkiin, mutta pääsi onneksi Saksalaiseen kouluun ja näin jälkeenpäin olen kyllä todella tyytyväinen tähänkin, vaikka totta kai aluksi joutui nielemään sitä omaa pettymystä. Nykyisin Saksalaiseen mennään ekalta luokalta, joten taitaa teidän kohdalta olla myöhäistä.

Tsemppiä kuitenkin Sykin pääsykokeisiin, ei sitä koskaan tiedä!

[quote author="Vierailija" time="28.03.2013 klo 18:57"]

Minustakaan noin pienen menestyksestä ei kannattaisi ottaa paineita. 

[/quote]

Näinhän se normaalisti menee. Mutta jos toivoo lapsen pääsevän hyvään kouluun, niin kyllä se väkisinkin alkaa mietityttää, jos näyttää siltä ettei lapsessa oikein ole ainesta. Valinnat tehdään jo nuorella iällä ja yhdestä pääsykokeesta on kiinni, missä lapsi viettää seuraavat 10 vuotta.

Muistan itsekin pienenä tokaluokkalaisena jännänneeni noita pääsykokeita. Mutta siinä vaiheessa kun oma lapsi oli pääsykokeissa, kyllä se kurkkua kuristi kun tiesi että kokeen perusteella ratkeaa aika iso osa lapsen tulevaisuudesta. Hyvässä lykyssä lapsi pääsee käymään koulua oppilaiden kanssa, jotka ovat motivoituneita opiskelemaan ja myös lahjakkaita. Opettajat saavat keskittyä opetustyöhön täydellä painolla, koska järjestyshäiriöt ovat vähäisiä. Ja oppilaiden lahjakkuus antaa mahdollisuuden opettaa laajemmin kuin tavallisissa kouluissa.

Lapselle se kouluvalinta ei ehkä ole niin iso juttu. Mutta äidille, joka tietää mitä lapsi voi hyvän koulun myötä saada, se ymmärrettävästi on iso asia, joka mietityttää ja huolestuttaa. Näin ainakin itselläni. Ja mikä ihana helpotus kun lapsi pärjäsi pääsykokeissa - seuraavat 10 vuotta on selvillä eikä tarvitse pähkäillä yläasteita ja lukiota siinä välissä!

Kiitos teille ymmärtäjille ja kannustajille!

[quote author="Vierailija" time="28.03.2013 klo 15:48"]

Ehkä opin. Toivon niin.  Mutten osannut epäillä, etteikö tyttö olisi perinyt mun lukupäätä. Nyt se tulee kuin märkä rätti päin naamaa.

Eikä mulla ole ammattikoulun käyneitä vastaan mitään. Tajuan toki, ettei mikään pyörisi jos kukaan ei tekisi duunarihommia. Mutta se ei ole tuttu maailma.

Tyttö on älyttömän hyvä käsitöissä, joissa mulla oli vaikeuksia. Tätä täytynee tukea.

Harmittaa silti, olen pettynyt vaikken näytä sitä tytölle.

[/quote]

Pidä huoli, ettet oikeasti näytäkään. Tue häntä ja ole rakastava.

Sitten toinen tärkeä asia. Olen usein miettinyt, miksi olin hyvä koulussa. Olen melko hidas lukemaan, mutta muuten toki saan kiittää varmaan geenejä, ettei koulu ole ikinä erityisiä vaikeuksia tuottanut. Sitä, kuinka paljon geenit ovat olleet määrämässä tätä asiaa, on vaikea sanoa.

Pointtini on se, että vanhempani yrittivät lapsuudessani aina herättää mielenkiintoani oikeastaan huomaamattani. Pelattiin pelejä, joissa oppi suomen- ja englanninkielen sanoja, ja jo hyvin pienenä harjoiteltiin matematiikanlaskuja pelien muodossa. Minulle myös luettiin paljon.

Vanhemmillani oli myös tapana herättää uteliaisuuteni, miksi kaasu on sellaista kuin on, miksi avaruudessa on tähtiä, miten ihmisen elimistö toimikaan, ja opin, kuinka jännittävää on saada noihin kysymyksiin vastaus. Liekö sen ansiota, että mietin kaikkia ja uusia asioita paljon, olen utelais, pohdin, haluan saada vastauksia -> halusin opiskella. Nyt olen yliopistossa ja lukiosta valmistuin erinomaisin arvosanoin. Uskon, että vanhemmltani omaksuma arvostus koulutusta kohtaan on ollut pienempi tekijä elämänikulussa kuin se, että minut opetettiin innostumaan opiskelusta uteliaisuuden takia.

Ehkä jotain keinoja palkita kunnianhimoa voisi miettiä...itse janoan hyvää palautetta.

Tämä nyt tuli mieleen.. :)

Mun vanhemmat eivät. Mutta me ollaan tehty just noin, pelein ja leikein. On pelattu sanapelejä, matikkapelejä, huomaamatta opetettu suureita ja kannustettu, tytöllä on pikku kemistin vehkeet ja tekee mielellään kokeita, luonnontieteitä on mies opettanut paljonkin.

Minä olen reissuilla opettanut perussanastoa englanniksi ja sen maan kielellä jne. 

Luen ääneen kirjoja, käydään paljon museoissa (niin tiede- kuin taide), katsotaan yhdessä avaraa luontoa jne. jne.