Lue keskustelun säännöt.
Kiusaamista eristämällä: HS - jopa 20% suomalaislapsista kärsii yksinäisyydestä
28.03.2013 |
Mikä suomalaisvanhempia vaivaa, kun eivät osaa kasvattaa lapsiaan ymmärtämään, että eristäminen ja yksi jättäminen ei käy, että se on kiusaamista. Tunteetonta, kylmää ja itsekästä.
Hesarin väitöskirjatutkimukseen perustuva artikkeli on surullista luettavaa.
http://www.hs.fi/elama/Joka+viides+lapsi+j%C3%A4%C3%A4+yksin/a1364419134315
Kommentit (22)
Minusta tuolla kommenttiosiossa on hyviä kirjoituksia joitain. Olen samaa mieltä niiden kyynisten kanssa, jotka sanovat että ala-asteikäisten lasten kesken on turha odottaa että lapset itse sisältä ohjautuvasti käyttäytyvät oikein, vaan kyllä siellä laumassa apinalauman vaistomaiset laumasäännöt pelaa. Ja niiden sääntöjen mukaan on hierarkia, jossa osaa suositaan ja osaa syrjitään. Ei sen ikäiset lapset vielä osaa varsinkaan laumassa säädellä käytöstään järjellä.
Itsekin oon ollut koulukiusattu, eikä mulla ollut lapsena yhtään kaveria, mutta olen onneksi sen verran erakkomainen luonne etten minä niitä oikein kaivannutkaan. Inhosin kyllä koulua ja toivoin ettei sinne kiusattavaksi olisi pakko mennä, mutta ystävistä en koskaan edes haaveillut. Ylin toive oli, kun ei olisi kiusattu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta alakoulun ekalla opettajalla on kaikkein suurin merkitys. Osa ottaa sen linjan, että käyttäydytään reilusti, on nollatoleranssi syrjimisen suhteen. Luokkahenki tehdään vahvaksi. Omalla kolmasluokkalaisella pojallani on käynyt todella hyvä tuuri eskariopen, ekatokan open ja nykyisen open kanssa, kun taas omina kouluaikoinani kaikenlainen halveksinta oli ihan normaalia. Mutta eihän sitä tarvi kuin pari minuuttia lukea av:ta, kun tuon muinaisen kasvatustavan hedelmät jo huomaa. Haukutaan kaikki, jotka eivät ole tismalleen samaa mieltä. Ja mikä kuvottavinta, haukutaan LAPSET. Ei kai voi olettaa, että kotonakaan opetettaisiin mitään empatiaa, kun aikuiset keskenäänkin supattelevat lapsista, että onpa se nössö tai mikä kehari se on, kun ei tota asiaa ymmärrä. Mielestäni lapset ovat pitkään nimenomaan lapsia, joilla ei ole valmiina sosiaalisia taitoja, vaan jonkun sellaisen, joka ne osaa, pitää niitä opettaa. Käytännössä tämä tarkoittaa, että koulussa jonkun pitäisi koko ajan valvoa (vaikka vähän kauempaa), mitä esim. välitunneilla tapahtuu. Mutta tähänhän eivät rahat toki riitä, sen sijaan on kauhea älämölö, jos joka luokassa ei ole jotain älytaulua.
olihan täällä kerran ketju, missä mammat sai toivoa lapsensa olevan kiusaaja. yllättävän moni mamma toivoi, että heidän lapsensa olisi juuri se luokan pahin kiusaaja. Olivat oikein ylpeitä siitä, että lapsi oli selviytyjä ja kiusaaja.
[quote author="Vierailija" time="28.03.2013 klo 15:39"]
olihan täällä kerran ketju, missä mammat sai toivoa lapsensa olevan kiusaaja. yllättävän moni mamma toivoi, että heidän lapsensa olisi juuri se luokan pahin kiusaaja. Olivat oikein ylpeitä siitä, että lapsi oli selviytyjä ja kiusaaja.
[/quote]
Hui, ihan tosiko? Toivottavasti ne kirjoittajat olivat niitä paljon puhuttaja porvoolaisia.
[quote author="Vierailija" time="28.03.2013 klo 15:39"]
olihan täällä kerran ketju, missä mammat sai toivoa lapsensa olevan kiusaaja. yllättävän moni mamma toivoi, että heidän lapsensa olisi juuri se luokan pahin kiusaaja. Olivat oikein ylpeitä siitä, että lapsi oli selviytyjä ja kiusaaja.
[/quote]
Eivät toivoneet, että oma olisi pahin kiusaaja, mutta mieluummin kiusaaja kuin kiusattu... suom. huom.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luin sen ketjun monta kertaa ja kyllä siinä todella moni äiti toivoi lapsensa olevan kiusaaja, koska se on merkki siitä, että lapsi on selviytyjä.
Se ketju alkoi kysymyksellä, kiusaaja vai kiusattu. Mutta toisella sivulla mammat jo ylpeili sillä, kuinka hänen lapsensa on röyhkeä ja kiusaa toisia
[quote author="Vierailija" time="28.03.2013 klo 15:43"]
[quote author="Vierailija" time="28.03.2013 klo 15:39"]
olihan täällä kerran ketju, missä mammat sai toivoa lapsensa olevan kiusaaja. yllättävän moni mamma toivoi, että heidän lapsensa olisi juuri se luokan pahin kiusaaja. Olivat oikein ylpeitä siitä, että lapsi oli selviytyjä ja kiusaaja.
[/quote]
Eivät toivoneet, että oma olisi pahin kiusaaja, mutta mieluummin kiusaaja kuin kiusattu... suom. huom.
[/quote]
Minusta aika osuva oli se kommentti, jossa mietittiin, kumpi on syy ja kumpi seuraus, kiusaaminen vai kiusatun kiusaamiseen "houkutteleva" käytös.
Minua ei ole kiusattu, enkä edes näennäisesti ollut yksin, mutta olen aina tuntenut itseni ulkopuoliseksi. Jos siis olisin tuollaiseen kyselyyn vastannut, olisin sanonut olevani yksinäinen. Nyt jälkeenpäin tiedän, että tuo tunne on lähtöisin kotoani, siitä, että en kelvannut omille vanhemmilleni, ja luultavasti siksi en mielestäni kelvannut kavereillenikaan.
Se, mitä tällä epämääräisellä kommentillani tarkoitan on, että yksinäisyydessä ei välttämättä aina ole kyse siitä, että muut jättävät ulkopuoliseksi. Varmasti sitä tapahtuu, ihan niin kuin kaikkia niitä julmia kiusaamisiakin, mutta tuo jutussa mainittu 20% jakaantuu todella monenlaisiin ja erilaisiin tapauksiin, joissa syyt ja ilmenemismuodot vaihtelevat paljon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiusaaminen on julmaa ja muuttaa kiusatun koko elämän. Toisaalta se on voimavara, jos on vahva lapsi.
Kiusattu oppii äkkiä pysymään syrjässä ja suojaamaan itseään. Muutaman kerran kun tulee nokille, niin äkkiä oppii viihtymään itsekseen. Silloin nämä kiusaajat pääsevät puolustautumaan opettajalle, että sehän itse vetäytyy syrjään ja on omituinen.
Tämän viestin sitten opettaja kertoo äidille ja sanoo, että käske sen lapses olla reippaampi.
Jos äiti yrittää selittää, että ei se ihan näin mene, huokaa opettaja kyllästyneenä, että kaikenmaailman curling-vanhempia sitä onkin, ei ihme, että sun lapses on yksin.
Tästä kaikesta tehdään sitten päätelmä, että kiusaaminen on kiusatun syy ja sitä saa kiusata kun se on niin omituinen, eikä pärjää.
Toisaalta, jos lapsi on vahva, se on voimavara hänelle, kun oppii ajoissa, että kehenkään ei kannata luottaa. Vain itsestään kannattaa pitää huolta. Näin opitaan äkkiä aikuisten maailman säännöt ja kiusatusta tuleekin pärjääjä.
No mun on aika vaikea nähdä, että se kiusaaminen olisi mikään voimavara, jos sen takia oppii kovettamaan kuorensa ja pärjäämään esim. työelämässä. Tai jos me olemme kulttuuri, jossa kovapintainen pärjääjä on todella ihanne, niin kai me sitten olemme ansainneet kiusaamisilmiön. Voisimme vaikka jakaa pahimmille kiusaajille v-ilijatyttö- ja -poikapatsaat! Minä opin kovettamaan kuoreni koulussa, enkä koe saaneeni siitä mitään etua. Nelikymppisenä olen alkanut hoksaamaan, että ehkä en olekaan sisimmältäni mikään viileä vaan päinvastoin hyvin herkkä, siksi sen kuorenkin hommasin. Ei ole ollut voimavara elää luontoni vastaisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ne patsaathan yleensä jaetaan kiusaajille, koska kiusaajat ovat luokan voimahahmoja. Kuka uskaltaa äänestää sitä kiusattua, koska saattaa joutua itse kiusatun asemaan.
Mutta luepa näitä ketjuja. Ihan vaikka tuota monojen solmimisketjua. Siellä haukutaan lasta vajakiksi yms.
Mistä lähtee kiusaaminen? Vanhemmista tietenkin. Vanhemmat opettavat mallin siihen lapsilleen. Sieltähän se oikeasti lähtee.
Maailma nyt vain on kova paikka. Minua itseäni ei ole kiusattu, mutta lastani on. Mutta minäkin opin siinä sivussa sen, että kiusaajien vanhempien elämä on nykyään hyvin vaikeaa samalla paikkakunnalla minun kanssani. Olisi kannattanut miettiä ajoissa, mitä opettaa lapsilleen. Lapselleni kiusaaminen oli voimavara. Hänestä tuli selviytyjä, toisin kuin niistä kiusaajaluusereista.
[quote author="Vierailija" time="28.03.2013 klo 16:28"]
No mun on aika vaikea nähdä, että se kiusaaminen olisi mikään voimavara, jos sen takia oppii kovettamaan kuorensa ja pärjäämään esim. työelämässä. Tai jos me olemme kulttuuri, jossa kovapintainen pärjääjä on todella ihanne, niin kai me sitten olemme ansainneet kiusaamisilmiön. Voisimme vaikka jakaa pahimmille kiusaajille v-ilijatyttö- ja -poikapatsaat! Minä opin kovettamaan kuoreni koulussa, enkä koe saaneeni siitä mitään etua. Nelikymppisenä olen alkanut hoksaamaan, että ehkä en olekaan sisimmältäni mikään viileä vaan päinvastoin hyvin herkkä, siksi sen kuorenkin hommasin. Ei ole ollut voimavara elää luontoni vastaisesti.
[/quote]
[quote author="Vierailija" time="28.03.2013 klo 16:36"]
Mistä lähtee kiusaaminen? Vanhemmista tietenkin. Vanhemmat opettavat mallin siihen lapsilleen. Sieltähän se oikeasti lähtee.
[/quote]
Tämä on niin totta. Täälläkin mammat, jotka surkuttelevat lasten kiusaamista, ovat niitä samoja, jotka haistattelevat ja oikein paneutuvat keksimään mahdollisimman halveksivia kommentteja ihmisistä, jotka ovat heidän kanssaan eri mieltä jostakin asiasta. Avataan ketjuja, joissa voidaan oikein porukalla arvostella jonkun pukeutumistyyliä, lihavuutta, siivousta, ruoanlaittoa, ostotottumuksia, tavaroiden asettelua kaupan kassahihnalle ja vaikka mitä. Mitään hyvän maun rajoja ei tarvitse kommentoinnilla olla, vaan mitä ilkeämpää sanottavaa keksitään, sen parempi. Nämä ketjut ovat niitä, jotka täällä kukoistavat.
Ja tämä kaikki on muka hupia, pelkkää vitsiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Entä eristäminen teini-iässä, yliopistossa, työpaikoilla ja vanhainkodeissa?
Voisiko lapsia opettaa yhdessä auttamaan kiusattua?
Kukaan ei yksin uskalla mennä kiusatun avuksi, mutta jos olisi opittu siihen, että porukalla aina aletaan tukea kiusattua, se olisi kaikkein paras tapa puolustautua sitä kiusaajaa vastaan.
Valitettavasti kiusaaja on usein se pomo ja sitä vastaan ei helpolla aleta taistelemaan, mutta jos alusta asti oltaisiin opetettu ryhmän voimaan, ehkä se olisi sitten jotenkin autom. toimintamalli.
Eli ihan eskarista asti vaan aina ja ikuisesti korostettaisiin sitä, että mennään auttamaan tosita, joskus se avun tarvitsija voi olla itse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="28.03.2013 klo 16:53"]
Voisiko lapsia opettaa yhdessä auttamaan kiusattua?
Kukaan ei yksin uskalla mennä kiusatun avuksi, mutta jos olisi opittu siihen, että porukalla aina aletaan tukea kiusattua, se olisi kaikkein paras tapa puolustautua sitä kiusaajaa vastaan.
Valitettavasti kiusaaja on usein se pomo ja sitä vastaan ei helpolla aleta taistelemaan, mutta jos alusta asti oltaisiin opetettu ryhmän voimaan, ehkä se olisi sitten jotenkin autom. toimintamalli.
Eli ihan eskarista asti vaan aina ja ikuisesti korostettaisiin sitä, että mennään auttamaan tosita, joskus se avun tarvitsija voi olla itse.
[/quote]
Esimerkin voimalla vain. Jos oikeasti kiinnostaa kitkeä se kiusaaminen lasten maailmasta, se pitäisi kiinnostaa kitkeä aikuistenkin maailmasta, työpaikoilta ja muualta. Kaikki vain harjoittelemaan empatiaa, kuvittelemaan itsensä muiden asemaan, miettimään, miltä ne omat sanat ja teot mahtavat siitä toisesta tuntua.
[quote author="Vierailija" time="28.03.2013 klo 16:58"]
[quote author="Vierailija" time="28.03.2013 klo 16:53"]
Voisiko lapsia opettaa yhdessä auttamaan kiusattua?
Kukaan ei yksin uskalla mennä kiusatun avuksi, mutta jos olisi opittu siihen, että porukalla aina aletaan tukea kiusattua, se olisi kaikkein paras tapa puolustautua sitä kiusaajaa vastaan.
Valitettavasti kiusaaja on usein se pomo ja sitä vastaan ei helpolla aleta taistelemaan, mutta jos alusta asti oltaisiin opetettu ryhmän voimaan, ehkä se olisi sitten jotenkin autom. toimintamalli.
Eli ihan eskarista asti vaan aina ja ikuisesti korostettaisiin sitä, että mennään auttamaan tosita, joskus se avun tarvitsija voi olla itse.
[/quote]
Esimerkin voimalla vain. Jos oikeasti kiinnostaa kitkeä se kiusaaminen lasten maailmasta, se pitäisi kiinnostaa kitkeä aikuistenkin maailmasta, työpaikoilta ja muualta. Kaikki vain harjoittelemaan empatiaa, kuvittelemaan itsensä muiden asemaan, miettimään, miltä ne omat sanat ja teot mahtavat siitä toisesta tuntua.
[/quote]
Noin olen lapsilleni opettanut, ihan alusta asti. Aina olemme ajatelleet" miltä toisesta tuntuisi". Ovat aina menneet koulussa auttamaan toisia, joita on kiusattu ja ovat olleet todella melkoisia moraalinvartioita. En ole ihan varma, onko se nyt sitten ihan hyvä asia. Eivät oikein hyväksy ollenkaan pientäkään vääryyttä ja se vaivaa heitä heti.
Nyt ovat sitten koulussa kaikille jotenkin terapeutteja, heille kerrotaan heti kaikki ongelmat, he kuuntelevat, mutta se alkaa olla jo rasite. Ovat toki ystävällisiä, mutta ei se oikein mukavaa ole, kun he saavat kuulla kaikkien ongelmat! Toinen on nyt lukiossa, toinen yläkoulussa.
Voisi olla parempi, kun he olisivat yhtä epäempaattisia kuin kaikki muutkin....
Tällä palstalla kyllä huomaa monia piirteitä mistä kiusaaminen lähtee; kodin asenteista.
Jos vain erehdyn kertomaan millaisella tavalla kasvatan lapsia, kuinka en usko rangaistuksiin vaan keskusteluun, kuinka puhun mielummin kuin huudan, saan täällä niskaani pilkkanaurun "täydellisen äidin" esittämisestä.
Jos kerron, että asennekasvatus on mielestäni tuonut mukanaan sen, että lapset osaavat asettua heikompansa asemaan ja hankkiutuvat jopa kiusattujen seuraan, iva jatkuu. Silti sanon: olen ylpeä siitä, että olen saanutmuksuni ymmärtämään paljon. Heillä on sosiaaliset taidot olla luokkansa "henkisiä johtajia", mutta he käyttävät sen yhteishengen rakentamiseen eivätkä piinaamiseen.
Onko niin, että Suomessa ei jotenkin saa sanoa omalle lapselleen, että sinä olet ihana, rakastan sinua. Ja kun ei sitä sanota ääneen, eikä saa olla ylpeä, epävarmuus jatkuu.
[quote author="Vierailija" time="28.03.2013 klo 17:16"]
Tällä palstalla kyllä huomaa monia piirteitä mistä kiusaaminen lähtee; kodin asenteista.
Jos vain erehdyn kertomaan millaisella tavalla kasvatan lapsia, kuinka en usko rangaistuksiin vaan keskusteluun, kuinka puhun mielummin kuin huudan, saan täällä niskaani pilkkanaurun "täydellisen äidin" esittämisestä.
Jos kerron, että asennekasvatus on mielestäni tuonut mukanaan sen, että lapset osaavat asettua heikompansa asemaan ja hankkiutuvat jopa kiusattujen seuraan, iva jatkuu. Silti sanon: olen ylpeä siitä, että olen saanutmuksuni ymmärtämään paljon. Heillä on sosiaaliset taidot olla luokkansa "henkisiä johtajia", mutta he käyttävät sen yhteishengen rakentamiseen eivätkä piinaamiseen.
Onko niin, että Suomessa ei jotenkin saa sanoa omalle lapselleen, että sinä olet ihana, rakastan sinua. Ja kun ei sitä sanota ääneen, eikä saa olla ylpeä, epävarmuus jatkuu.
[/quote]
Tämä palsta on hyvä esimerkki kiusaamisesta. Sitä samaa pilkkaamista ja halveksuntaahan se kiusaaminenkin on, yritetään saada porukkaa omalle puolelle toista vastaan, ja syyksi kelpaa ihan mikä tahansa.
[quote author="Vierailija" time="28.03.2013 klo 17:08"]
[quote author="Vierailija" time="28.03.2013 klo 16:58"]
[quote author="Vierailija" time="28.03.2013 klo 16:53"]
Voisiko lapsia opettaa yhdessä auttamaan kiusattua?
Kukaan ei yksin uskalla mennä kiusatun avuksi, mutta jos olisi opittu siihen, että porukalla aina aletaan tukea kiusattua, se olisi kaikkein paras tapa puolustautua sitä kiusaajaa vastaan.
Valitettavasti kiusaaja on usein se pomo ja sitä vastaan ei helpolla aleta taistelemaan, mutta jos alusta asti oltaisiin opetettu ryhmän voimaan, ehkä se olisi sitten jotenkin autom. toimintamalli.
Eli ihan eskarista asti vaan aina ja ikuisesti korostettaisiin sitä, että mennään auttamaan tosita, joskus se avun tarvitsija voi olla itse.
[/quote]
Esimerkin voimalla vain. Jos oikeasti kiinnostaa kitkeä se kiusaaminen lasten maailmasta, se pitäisi kiinnostaa kitkeä aikuistenkin maailmasta, työpaikoilta ja muualta. Kaikki vain harjoittelemaan empatiaa, kuvittelemaan itsensä muiden asemaan, miettimään, miltä ne omat sanat ja teot mahtavat siitä toisesta tuntua.
[/quote]
Noin olen lapsilleni opettanut, ihan alusta asti. Aina olemme ajatelleet" miltä toisesta tuntuisi". Ovat aina menneet koulussa auttamaan toisia, joita on kiusattu ja ovat olleet todella melkoisia moraalinvartioita. En ole ihan varma, onko se nyt sitten ihan hyvä asia. Eivät oikein hyväksy ollenkaan pientäkään vääryyttä ja se vaivaa heitä heti.
Nyt ovat sitten koulussa kaikille jotenkin terapeutteja, heille kerrotaan heti kaikki ongelmat, he kuuntelevat, mutta se alkaa olla jo rasite. Ovat toki ystävällisiä, mutta ei se oikein mukavaa ole, kun he saavat kuulla kaikkien ongelmat! Toinen on nyt lukiossa, toinen yläkoulussa.
Voisi olla parempi, kun he olisivat yhtä epäempaattisia kuin kaikki muutkin....
[/quote]
En usko, että olisi parempi. Minä ainakin uskon, että empaattisina ihmisinä omat lapset kokevat ja elävät enemmän. He näkevät enemmän, kun suhtautuvat erilaisuuteen avoimesti. Uskon, että he pystyvät esimerkiksi ystävystymään syvemmin, koska voivat hyväksyä toisen ihmisen sellaisena kuin tämä on, eivätkä yritä ahtaa tätä johonkin muottiin, jollainen toisen muka kuuluisi olla. Minä uskon, että empaattinen ihminen on onnellisempi siitä huolimatta, että toisen osaan asettuminen voi olla joskus raskasta.
[quote author="Vierailija" time="28.03.2013 klo 15:58"]
Minusta aika osuva oli se kommentti, jossa mietittiin, kumpi on syy ja kumpi seuraus, kiusaaminen vai kiusatun kiusaamiseen "houkutteleva" käytös.
Minua ei ole kiusattu, enkä edes näennäisesti ollut yksin, mutta olen aina tuntenut itseni ulkopuoliseksi. Jos siis olisin tuollaiseen kyselyyn vastannut, olisin sanonut olevani yksinäinen. Nyt jälkeenpäin tiedän, että tuo tunne on lähtöisin kotoani, siitä, että en kelvannut omille vanhemmilleni, ja luultavasti siksi en mielestäni kelvannut kavereillenikaan.
Se, mitä tällä epämääräisellä kommentillani tarkoitan on, että yksinäisyydessä ei välttämättä aina ole kyse siitä, että muut jättävät ulkopuoliseksi.
[/quote]
Mä ajattelen vähän samalla tavalla. Eivät lapset välttämättä tarkoituksella ja tietoisesti jätä ujompaa lasta syrjään, ihan yhtä lailla he voivat tulkita ettei ujo halua tulla heidän leikkiin mukaan. Ja jos vaikka välitunnilla keksitään joku kiva leikki, tuskinpa kukaan alkaa yhtäkkiä tarkistamaan että tuliko varmasti kaikki lapset leikkiin mukaan. Ujo voi tulkita tämän eristämiseksi vaikkei kukaan edes ole tehnyt mitään väärää...
En siis tietenkään puolustele minkäänlaista kiusaamista, mutta ryhmän ulkopuolelle jääminen voi olla ihan omaa "syytä", ei muiden aiheuttamaa.
Joo, luin samaa. On karua luettavaa. Itselläni on as-lapsi, jolla ei ole eskaria lukuunottamatta ollut kaveria. Jännittää aika lailla sosiaalisia tilanteita ja pakenee niitä sivuun, mutta kyllä hänkin oikeasti olisi iloinen ystävästä.