omaa aikaa vai yhteistä hyvää

Mieheni on kätevä käsistään, mikä on hienoa, mutta aina kun kotona alkaa uusi projekti, koristelistoja, elektroniikan uudelleen virittelyä, pihakiveyksiä, on kyse ajasta jonka hän laittaa perheen yhteiseksi hyväksi ja se ei näin ollen ole hänen omaa aikaansa. Itseasiassa hänellä ei siis ole omaa aikaa, joitakin tietokoneella vietettyjä hetkiä lukuun ottamatta. Kaikki nämä hommat ovat tietysti ihan mukavia lisiä elämiseen, mutta eivät välttämättömiä.

Kun itse haluaisin levätä, tulen joko vedetyksi mukaan avustajaksi sen hetkiseen hommaan tai ainakin tunnen huonoa omaatuntoa ja jopa pompin sängystä/sohvalta ylös, kun kuulen miehen tulevan paikkeille.

Meillä on kaksi lasta 1v ja 3 v. Saan myös kuulla puolittain vitsillä heitettyjä kommentteja siitä, kuin hän on nyt TAAS ollut lasten kanssa puolitoista tuntia, kun minä kävin viikottaisessa jumpassani. Saan jopa kuulla siitä, kun käyn kerran viikossa esikoisen kanssa naperoliikunnassa, että sekin on minun aikaani, koska hän vahtii nuorimmaista sen aikaa. Myöskin kotona voisi siivota useammin, koska hän on tehnyt niin lasten kanssa ja se onnistuu ihan helposti.

Mies ei ole missään nimessä huono isä tai vanhanaikainen "nainen hellan ääreen"-tyyppi vaan oppinut ilmeisesti lapsuudenkodistaan mallin jossa isä on koko ajan hommissa ja äiti kotona.

Olemme miehen kanssa puhuneet, että haluaisimme perheeseen kolme lasta ja tuon kolmannen hankinta alkaa olla ajankohtaista. Oman jaksamiseni ja parisuhteen takia toivoisin, että mies voisi jättää kaikki ei-välttämättömät projektit vähemmälle ja osallistua kotitöihin sekä lastenhoitoon enemmän.

On teillä käytyä keskustelua aiheesta ja minkälainen oli lopputulos?