Taas kysymys: Kumpi "oikeassa"?
Eli perustilanne, jossa mies ja nainen erimieltä.
Tilanne: Perheellä on jokin käyttöväline, olkoon se sitten auto, skootteri, moottoripyörä, moottorikelkka tmv, ja sekä miehen että naisen vanhemmat/sisarukset kysyvät ko välinettä lainaan aina toisinaan. Antaisitko lainata? Olisiko väliä, onko kysyjä oma isäsi, puolisosi äiti, sisaruksesi tai sisaruksen puoliso? Olisiko väliä, kumpi ko käyttövälineen on perheessä maksanut, kun perheessä omaisuus yhteistä, vaikka joistakin asioista toinen toisinaan enempi maksaakin?
Kommentit (44)
Miksi pitää yhteisomistaa tavaroita? Meillä on omat autot. Minä en lainaa miehen autoa eikä mies minun autoani. Siskoni saa lainaksi minun autoni, ei miehen autoa.
Miehen asenne kertoo siitä, että hänkin olisi tyytyväisempi, jos hänellä saisi olla jotain oikeasti omaa eikä aina tavaroita, joista muija loppupelissä päättää.
En olekaan ennen ajatellut, että erillisistä rahoista olisi mitään varsinaista hyötyä, mutta tässä se näköjään tulee esille. Meillä ei ole yhtään tavaraa, jota jompikumpi ei omistaisi kokonaan. Omistaja päättää lainaamisista eikä hänen tarvise perustella päätöksiään.
Huomaan ajattelevani, että ap:nkin tapauksessa mies on oikeassa: se, joka on tavaran maksanut, päättää sen käytöstä. Ollakseen reilua tämä edellyttäisi kuitenkin reilua ja tasaista sopimusta muusta rahojen käytöstä, siis sitä en hyväksy, että ap olisi pannut kaikki rahansa perheen yhteisiin menoihin, kuten ruokaan, ja mies sitten säästyneillä rahoilla olisi ostanut kelkan ja päättäisi sen käytöstä. Vaan kuten meillä: yhteiset menot on jaettu reilusti ja sitten kumpikin ostaa lopuilla rahoillaan mitä tykkää.
Minusta on ok suosia omia sukulaisia, veri on vettä sakeampaa. Tietenkään en ymmärrä todella epäreilua kohtelua, mutta mikään velvollisuus ei ole leipoa molemmille suvuille saman verran tai vastaavaa, vaan voi keskittää enemmän huomiota omaan sukuun.
Minusta tuo moottorikelkka on teillä selkeästi enemmän miehen (olisitko sinä yksin keksinyt sellaisen hankkia?) joten saa päättää kuka sillä ajaa. Lisäksi siskosi mies voi olla kahjo kuski tai on joku myy syy miksi mies ei halua hänelle lainata kelkkaa.
Vähän samaan tapaan jos ostaisit uuden auton ja siskontyttö höpsö 18-v joka viidennelle kerralla pääsi inssin läpi haluaa auton lainaan =ei tunnu hyvältä, vert. toinen siskontyttö 30-v paljon autolla ajanut ja rauhallinen&luotettava kuskia haluaa auton lainaan =hyvillä mielin lainaa, tietää ettei mällää autoa. Ei tuossa ole mitään epäreilua olla lainaamatta toiselle.
Lisäksi kyse voi olla jostain muustakin, en kelkoista mitään tietä, mutta osa autoilevista ei osaa esim. käyttää kytkintä, ajelee miten sattuu (naarmuja/lommoja), jarruttelee niin että nastat/renkaat kärsivät etc. ei tuollaiselle autoa lainaa.
21: Ei meillä ole raha-asiat ole miehelle itsetunto-ongelma. Myös hänellä hyvä ansiotaso ja osallistuu perheen menojen maksamiseen. Mieheni ei kuitenkaan haluaisi itselleen elätettävää puolisoa missään tapauksessa. Hän on asian niin monesti ilmaissut, kun osa hänen kavereista on saunan lauteilla tilittänyt, kun yksin pitää kaikki maksaa. Minusta mies on ennemminkin ylpeä, kun meillä kaksi maksaa. Ymmärtää hän myös sen, että yhden tuloilla mm. tuollaiset kelkat jäisi ostamatta. Tokikaan ei nyt eroaisikaan, jos minulta yllättäen työt loppuisi. Ihan siis terve ja järkevä rahaan/työhön suhtautuminen. Yhdessä olemme sitä mieltä, että on perheemme etu ja turva, kun molemmat tienaavat sen verran, että toiselta työn loppuessa pärjäisimme nykyisen lainan ja muiden menojen kanssa hyvin.
-ap
Miten kelkan voi lainata kahdelle samaan aikaan? Jos oma veli pyytänyt lainaa, ei sitä silloin vaimon siskon miehelle voi lainata.
[quote author="Vierailija" time="27.03.2013 klo 23:09"]
En olekaan ennen ajatellut, että erillisistä rahoista olisi mitään varsinaista hyötyä, mutta tässä se näköjään tulee esille. Meillä ei ole yhtään tavaraa, jota jompikumpi ei omistaisi kokonaan. Omistaja päättää lainaamisista eikä hänen tarvise perustella päätöksiään.
[/quote]
Paitsi ettei tuo ongelma ole syntynyt yhteisistä eikä erillisistä rahoista. Vaan kyse on jostain muusta parin voimasuhteiden ongelmasta ja komminikoinnin kyvyttömyydestä, ehkä tunteiden analysoinnin ongelmaa myös.
Meillä on yhteiset rahat ja tavarat yhteisiä. Mutta ei mitään tuollaisia riitoja ole ollut, koska parisuhde on kunnossa ja huomioidaan toisiamme.
[quote author="Vierailija" time="27.03.2013 klo 23:12"]
Miten kelkan voi lainata kahdelle samaan aikaan? Jos oma veli pyytänyt lainaa, ei sitä silloin vaimon siskon miehelle voi lainata.
[/quote]
Minä kyllä ymmärsin, että se meni toisin päin: Siskon miehelle kieltäydyttiin lainaamasta. Mutta myöhemmin oma veli pyysi lainaan sen saman viikonlopun ajaksi ja hänelle lainattiinkin.
[quote author="Vierailija" time="27.03.2013 klo 23:07"]
Miksi pitää yhteisomistaa tavaroita? Meillä on omat autot. Minä en lainaa miehen autoa eikä mies minun autoani. Siskoni saa lainaksi minun autoni, ei miehen autoa.
Miehen asenne kertoo siitä, että hänkin olisi tyytyväisempi, jos hänellä saisi olla jotain oikeasti omaa eikä aina tavaroita, joista muija loppupelissä päättää.
[/quote]
Meillä on perhe ja elämme yhdessä yhteistä elämää. Molemmilla omat tilit sekä yhteinenkin aktiivisessa käytössä oleva tili löytyy. Ei meille kummallekaan olisi vaihtoehto, että pitäisimme raha-asiamme täysin erillisinä. Sehän tarkoittaisi omat talolainat molemmille, omat ruokaostokset, lasten hankintojen tarkka puolittaminen jne. Ei vain sovi meille. Jos sinusta minä päätän kaikesta, kun edellytän perheidemme tasapuolista kohtelua, niin enpä mahda sille mitään. Minusta vaan ei ole oikein eikä kivaa pitää perheitä eri viivalla.
-Ap
Et ole päästäsi vialla. Kun perheessänne on tuo käytäntö ollut, olisin odottanut sen koskevan myös moottorikelkkaa. Miehesi ilmeisesti mieltää sen omaksi lelukseen.
[quote author="Vierailija" time="27.03.2013 klo 23:12"]
21: Ei meillä ole raha-asiat ole miehelle itsetunto-ongelma.
[/quote]
No se nyt oli vain tuollainen heitto, että miehen käytöksen takana voi olla jotain tuollaista yllättävää, mitä ei naisena osaisi ajatellakaan. Mutta se juttu ei sitten ollut tuo raha-asia. Ehkä jokin muu sitten...
25: En olisi ostamut kelkkaa itsekseni. Mutta ei mieskään kaikkia tavaroita, mitä meillä on olisi hankkinut, mutta kun olen niitä homannut. Ja kyllä niitäkin lainataan/annetaan myös miehen suvun hyötyä, jos sellaisia ovat.
Ja mitä tuohon "kuskien ominaisuuksiin" tulee, niin molempien suvuissa kelkkaa lainaan kysyneet ovat aivan täysijärkisiä aikuisia ja moottorikelkat kaikille heille tuttuja kapistuksia. Itse asiassa "riskipitoisin" kuski on miehen veli, sillä häneltä tavarat useimmiten tulevat takaisin hajonneina/huolehtimattomina ja hänellä myös tapana hukata omia tavaroita ja hajottaa niitä. Oman kelkkansakin mälläsi puuhun lunastuskuntoon. Että tällä näkökulmalla huono asiaa perustella:)
-Ap
[quote author="Vierailija" time="27.03.2013 klo 23:18"]
[quote author="Vierailija" time="27.03.2013 klo 23:07"]
Miksi pitää yhteisomistaa tavaroita? Meillä on omat autot. Minä en lainaa miehen autoa eikä mies minun autoani. Siskoni saa lainaksi minun autoni, ei miehen autoa.
Miehen asenne kertoo siitä, että hänkin olisi tyytyväisempi, jos hänellä saisi olla jotain oikeasti omaa eikä aina tavaroita, joista muija loppupelissä päättää.
[/quote]
Meillä on perhe ja elämme yhdessä yhteistä elämää. Molemmilla omat tilit sekä yhteinenkin aktiivisessa käytössä oleva tili löytyy. Ei meille kummallekaan olisi vaihtoehto, että pitäisimme raha-asiamme täysin erillisinä. Sehän tarkoittaisi omat talolainat molemmille, omat ruokaostokset, lasten hankintojen tarkka puolittaminen jne. Ei vain sovi meille. Jos sinusta minä päätän kaikesta, kun edellytän perheidemme tasapuolista kohtelua, niin enpä mahda sille mitään. Minusta vaan ei ole oikein eikä kivaa pitää perheitä eri viivalla.
-Ap
[/quote]
Meilläkin on perhe, mutta siinä on jäseninä kaksi kokonaista aikuista eikä kahta puolikasta. Kumpikaan ei määrää toista, ei hamua itselleen toisen omaisuutta eikä pyri määräämään siitä, mitä toinen saa tehdä. Juuri tuon "meidän rahat, minä määrään" -ajatusmallisi takia miehesi on onneton.
Miehesi on vähemmän sitoutunut suhteeseenne kuin sinä tai ainakin eri tavalla sitoutunut. Voit päättää muuttaa omaa käyttäytymistäsi tämän takia, mutta eihän se varsinaisesti suuri rakkauden teko ole. Rehellisesti toki kannattaa kertoa ajatukset miehelle, koska asia on sinulle suuri.
Miehesi haluaa hyötyä sinusta enemmän kuin sinä hänestä.
[quote author="Vierailija" time="27.03.2013 klo 23:25"]
Miehesi on pihi.
[/quote]
Sitä se kyllä on, se on totta:) Tai oikeastaan asiasta tai tilanteesta riippuuen ihan oikeasti on, toisinaan taas ei. Ja tästä välistä kiusallani huomautan, mutta siis "oikeassa" tilanteessa.
-Ap
[quote author="Vierailija" time="27.03.2013 klo 21:44"]
Eli perustilanne, jossa mies ja nainen erimieltä.
Tilanne: Perheellä on jokin käyttöväline, olkoon se sitten auto, skootteri, moottoripyörä, moottorikelkka tmv, ja sekä miehen että naisen vanhemmat/sisarukset kysyvät ko välinettä lainaan aina toisinaan. Antaisitko lainata? Olisiko väliä, onko kysyjä oma isäsi, puolisosi äiti, sisaruksesi tai sisaruksen puoliso? Olisiko väliä, kumpi ko käyttövälineen on perheessä maksanut, kun perheessä omaisuus yhteistä, vaikka joistakin asioista toinen toisinaan enempi maksaakin?
[/quote]
Ei tuosta ilmene millä tavalla mies ja nainen ovat eri mieltä.
[quote author="Vierailija" time="27.03.2013 klo 23:24"]
[quote author="Vierailija" time="27.03.2013 klo 23:18"]
[quote author="Vierailija" time="27.03.2013 klo 23:07"]
Miksi pitää yhteisomistaa tavaroita? Meillä on omat autot. Minä en lainaa miehen autoa eikä mies minun autoani. Siskoni saa lainaksi minun autoni, ei miehen autoa.
Miehen asenne kertoo siitä, että hänkin olisi tyytyväisempi, jos hänellä saisi olla jotain oikeasti omaa eikä aina tavaroita, joista muija loppupelissä päättää.
[/quote]
Meillä on perhe ja elämme yhdessä yhteistä elämää. Molemmilla omat tilit sekä yhteinenkin aktiivisessa käytössä oleva tili löytyy. Ei meille kummallekaan olisi vaihtoehto, että pitäisimme raha-asiamme täysin erillisinä. Sehän tarkoittaisi omat talolainat molemmille, omat ruokaostokset, lasten hankintojen tarkka puolittaminen jne. Ei vain sovi meille. Jos sinusta minä päätän kaikesta, kun edellytän perheidemme tasapuolista kohtelua, niin enpä mahda sille mitään. Minusta vaan ei ole oikein eikä kivaa pitää perheitä eri viivalla.
-Ap
[/quote]
Meilläkin on perhe, mutta siinä on jäseninä kaksi kokonaista aikuista eikä kahta puolikasta. Kumpikaan ei määrää toista, ei hamua itselleen toisen omaisuutta eikä pyri määräämään siitä, mitä toinen saa tehdä. Juuri tuon "meidän rahat, minä määrään" -ajatusmallisi takia miehesi on onneton.
[/quote]
Onko teillä lapsia? Erikseen tai yhteisiä? Kauanko yhdessä ja mistä iästä alkaen?
Meillä on kaksi pientä ja yhdessä oltu täysi-ikäisyyden kynnykseltä saakka eli myös omaisuus hommattu yhdessä. En kyllä näe, että taloudellisesti kumpikaan olisi toisesta hyötynyt, mutta yhdessä olemme hyötyneet. Ja moottorikelkka, kuten muukin omaisuus, on yhteistä (joskin lasken enempi miehen jutuksi) enkä minä siitä halua määrätä/määrää paitsi tällaisessa epätasa-arvoisessa tilanteessa puutun asiaan. Kyllä minäkin "omieni" puolta pidän, koska kyllä heillä sama asema täytyy meidän perheelle olla kuin mieheni perheellä. Itseasiassa apua tarvitessamme minun siskoni on useimmiten se, keneltä aina apua esim. sairaiden lasten kanssa pyydetään. Ja kyllä miehenikin tästä hyötyy, kun ei tartte töistä pois olla.
Ja ei yhteinen omaisuus tarkoita, etteikö kumpikin voi käyttää rahaa haluamallaan tavalla. Meinaatko, että me soitamme mieheni kanssa kaupasta toiselle, voinko ostaa jotain? Aika huvittava ajatus. Jos kaksi aikuista ihmistä luottaa toisiinsa rahan käytössä, niin tämä homma toimii ilman lupia. Me onneksi jaamme samanlaisen katsomuksen rahankäytön suhteen ja olemme molemmat vastuullisia rahankäyttäjiä.
-ap
Nyt ap menee nukkumaan ja kiittää kommenteista. Yllättävän vireä keskustelu oli:) Äitini hakee lapset huomenna yöksi, joten kaipa sitä sitten voisi huomenna iltasella kokeilla, olisiko keskustelulla parempaa kaikua kuin tänään.
Asia on minulle todella tärkeä, koska en halua oman perheeni ajattelevan, että ovat eri arvoisessa asemassa kuin miehen perhe. Molempien perheiden kanssa olemme hyvin tiiviisti tekemisissä ja näin haluaisin jatkuvan ilman mitään minun, sinun, meidän, teidän jaottelua.
Ai mies veti heti ekan lauseen jälkeen kilarit? Meillä ainakin tuollainen käytös kertoo siitä, että kilaroija tietää itsekin olevansa väärässä, mutta ei voi periaatteesta enää antaa periksi. Joten koska omalle kannalle ei ole enää olemassa kovin hyviä perusteluja, niin paras keino puolustautua on suuttua äkkiä, ettei ehdi edes joutua perustelemaan. Ja vielä kun syyttää toista sekopääksi, niin saa sen toisen hämmentymään niin, että se lopettaa tivaamisen.