Lue keskustelun säännöt.
Parisuhde päättymässä mutta mies haluaa muuttua - olenko manipuloija?
18.03.2019 |
Miten tämän nyt tiivistäisi... Olemme alkaneet seurustella jo teininä ja nyt 30+ olen vasta alkanut ymmärtää, että emme miehen kanssa sovi yhteen. Joudun jatkuvasti pyytämään mieheltä apua kotitöissä, rakkaudentunnustuksia, kehuja, tietynlaista kosketusta sängyssä yms. joiden haluaisin tulevan häneltä luonnostaan. Mies taas on ujompi, passiivisempi ja pidättyväisempi luonteeltaan, on ollut aina.
Oma paha olo suhteessa ja elämässä on kasvanut niin suureksi että haluan erota. Koen suhteen rajoittavan omaa identiteettiäni mutta ennen kaikkea tunnen pahaa mieltä siitä, että vaadin mieheltä koko ajan lisää. Uskon eron olevan hyväksi meille kummallekin.
Mies on kuitenkin sitä mieltä, ettei häntä haittaa että vaadin asioita, jotka saavat minut onnelliseksi tai tuottavat minulle hyvää oloa. En millään tavalla painosta miestä muuttumaan, mutta silti minusta tuntuu kuin yrittäisin muuttaa häntä. Esim. sängyssä tykkäisin rajuista otteista mutta mies ei ollenkaan, ja minua miellyttääkseen hän on kuitenkin opetellut tiettyjä asioita, jotka tuottavat minulle nautintoa. En silti ole varma, tuottavatko ne iloa hänelle.
Pelkään, että rajoitan mieheni elämää ja hänen olisi parempi olla jos hän saisi olla oma, estynyt ja ujo itsensä jonkun muun ihmisen kanssa. En ole kiristänyt miestä jäämään tai muuttumaan, vaan sanojensa mukaan hän rakastaa minua niin paljon ettei halua luopua minusta.
Mitä mieltä olette, teenkö väärin? Tilanne ahdistaa minua, tuntuu kuin olisin joku "kasvattaja" kun haluaisin vaan kahden tasapainoisen aikuisen parisuhteen, jossa nämä asiat natsaisivat ihan "kouluttamatta".
Kommentit (26)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko se siis ihan normaalia ihmissuhteissa, että jos minulla on vaikka paha mieli ja itken, joudun erikseen pyytämään miestä lohduttamaan? Ap
Voi olla normaalia.
Hienoa PN, jos se toinen lohduttaa.
Monelta ei voi pyytää...tai voi pyytää, mutta tulee vastaus tiesminkälainen eikä lohdutusta.
Moni lohduttaa ilman pyyntöä.
Jos susta on parempi mennä, niin mene. Ei su ole tarkourusitseösi uhrata. Ei se ukko sitä halua. Kuka haluaisi ollatoiselle riippa?
Myös sinun pitää mennä puolitiehen vastaan, jos haluat liittonne parantuvan. Ei ole olemassa täydellistä puolisoa.
Ymmärrän sinua ap. Ihmettelen näitä saamiasi vihamielisiä vastauksia, kun aloituksesi oli aivan asiallinen.
Itse olen miettinyt vastaavassa tilanteessa, olisiko onnellisempi yksin kuin nykyisen kumppanin kanssa. Jos kyllä, olen eronnut. Erotessa et voi tietää löydätkö uuden kumppanin, ja jos löydät, tuleeko suhteesta nykyistä parempi. Siksi mielestäni realistisinta on verrata nykyisessä suhteessa olemista siihen, miltä tuntuisi olla yksin.
Itse viihdyn yksin oikein hyvin ja osaan nauttia elämästä, joten olen eronnut kuvaamasi kaltaisesta suhteesta. Sen jälkeen löysin aidosti hyvän parisuhteen, joka kestikin pitkälle yli kymmenen vuotta mutta päättyi sitten lapsettomuuden vuoksi. Taas valmistauduin olemaan onnellinen yksinäni (lapsettomuus oli minusta johtuvaa). Ja olinkin, kunnes löysin nykyisen mieheni, joka onkin sitten jo aikamoinen täysosuma. Suhteemme ei nytkään ole täydellinen, mutta teemme molemmat töitä haasteiden ratkaisemiseksi ja olemme onnistuneet siinä oikein hienosti. Uskon että tämän miehen kanssa saan vanheta onnellisena. Olen kuitenkin eronnut suhteesta ainoastaan silloin, kun olen tiennyt olevani onnellisempi yksin kuin senhetkisen miehen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän täysin P:n ajatukset. Kirjoituksesi oli kuin suoraan omasta päästäni. Itsekkin pohdin eroa. Itse koen jotenkin nöyryyttäväksi, että mitää ei tapahdu ilman pyyntöä.
Ymmärrän myös aapeeta. Olen häntä vanhempi. Osin sama tilanne. Se tunne kun joudut naisena kerjäämään huomion osoituksia... tosin tämä suhde voi kyllä loppuakin ennen käen kukuntaa. Syitä muitakin, en siis toivo mitään lipevää lirkuttajaa mutta olisi se nyt mukava jos joskus mies jotenkin huomioisi.
Kuule, mulloli vastaavanlainen tilanne ja mietin liian monta vuotta eroa.
Mies sanoi haluavansa muuttua ja uskoin. Meni pari viikkoo kivasti sitten taas lähtöpisteeseen.
Kukaan ei voi muuttua toisen mieliksi miksikään.
On suurta kidutusta parisuhteen molemmille osapuolille jäädä suhteeseen jossa jotain puuttuu ja pakotettuna tekee mieliksi ja joutuu pyytämään selviä asioita.
Mieti 3v päähän. Haluatko olla tässä samassa tilanteessa vai olisiko parempi teille molemmille erota vielä ystävinä eikä riidassa myöhemmin kun päreet ja kaikku kunnioitus on päättynyt?