En ole onnellinen kotiäitinä, koska kukaan ei arvosta minua

Miten määrittelet yhteiskunnan? Onko yhteiskunta lapsiasi tärkeämpi? Minä arvostan sinua ja muitakin kotiäitejä :)

Minäkin arvostan sinua

t. kotiäiti

Ai. Itsekin olen kotona hoitovapaalla, en ole nähnyt että yhteiskunta ajattelisi minusta jotain negatiivista. Mitä sinä olet kohdannut?

Jaa, sä haet yhteiskunnan arvostusta.. ;)

Mulle miehen ja lasten arvostus on kotiäitinä tärkeintä.

Olenhan mä huomannut tässä sen, että mitä pidempää on kotona lastensa kanssa niin sitten alkaa satamaan paskaa niskaan. Vain pienten lasten kanssa himassa oleminen on hyväksyttävää, mutta kun on muutama kouluikäinen ja vain yksi pieni.. aijaijai, se ei olekaan hyväksyttävä juttu.

Kälyni kerran totes, että meinaatko vielä kauan jatkaa tuota persees leventämistä? Että mitä? Niin, että oletko sä kauankin kotona. Joo, ainakin siihen, kun nuorin täyttää kolme. Eli vielä vuoden. Sitten se kysyi, että kuinka mä kehtaan? En tiennyt, että omien lasten hoitaminen on häpeä juttu.. saatan vielä olla sen jälkeenkin, riippuu miten esikoisen kouluasiat etenee ja miehen duunit.

Tietääkseni mulla on ihan samat oikeudet kuin hänellä olla yhden lapsen kanssa kotona. Hän on esikoisen kanssa, täyttää kohta puolin kolme. Sitten vasta tajusin, että noin tyhmän ihmisen kanssa on turha jatkaa keskustelua.

Mä en ymmärrä, miten kotiäideille on noin tärkeää toisten arvostus? Johtuuko se siitä, että tiedätte valintanne olevan ns. laiskan ihmisen valinta ja poette siitä huonoa omaatuntoa? Itse olen tyytyväinen elämääni ja valintoihini, eikä mulla ole mitään väliä mitä jotkut tutut, saati tuntemattomat elämästäni ajattelevat.

Kuutonen, mutta miten arvostaa tai olla arvostamatta jotakuta vain jos tämä hoitaa lapsia?

Missaan teidän pointin nyt jotenkin koska se että "on kotona" ei tee ihmisestä arvostettua tai aliarvostettua. Hänen tekonsa siinä vaikuttaa. Lapsen kasvattaminen on ihan hyvä asia minusta muttei se tarkoita että lasta kasvattaa vaikka on kotona. Jokainen määrittelee teoillaan ja tekemättömyydellään arvostetaanko häntä. Näin minä ainakin ajattelen.

En voi arvostella ihmistä vain sillä onko hän työssä vai kotona hoitamassa lapsia. Joku on luuseri juoppo työelämässä joka tekee huonoa työtä ja toinen aivan loistava kasvattaja lapsilleen. Minulle ainakin yksilö on tärkeää, ei mihin lokeroon hän kuuluu.

Ap voisi kertoa miten yhteiskunnan arvostelu näkyy ihan siellä hiekkalaatikolla.

Siis tarkoitin sitä, että miksi ap ja muut palstan kotiäidit niin kovasti itkevät sen yhteiskunnan arvostuksen perään? MItä väliä heille sillä on?

Mä olen ollut kotiäiti yhteensä 9 vuotta, nyt jo töissä, ja ihmettelen tätä arvostuksen kaipuuta. Ei minua ainakaan koskaan ole kiinnostanut pätkääkään arvostaako jotkut muut valintojani tai ei. Valitsen omat polkuni ja kuljen niitä, vaikka koko muu maailma olisi sitä mieltä että ne on vääriä polkuja. 

Monia kotiäitejä arvostan, mutta en valitettavasti näitä arvostuksen (muka) puutteesta itkeviä...

Miten niin ei arvosta? Yhteiskunta tulee lapsiasi ja perhettäsi lapsilisillä ja kotihoidontuella ja mitä kaikkia niitä onkaan. Äitienpäivänä jaetaan mitaleita ansioituneille äideille. Millä muulla tavalla haluaisit, että sinua "arvostettaisiin"?

 Minkälaista arvostusta kaipaat? Minä olen työssä käyvä äiti, ja hoidan työn lisäksi luottamustoimia, kodin, lapsen ja kotieläimet. En ole saanut kiitoksia yhteiskunnalta. Kunta ei ole kiittänyt maksamistani veroista, en ole saanut tukia (lapsilisää lukuunottamatta). edes lääkäriaikaa kunnallisesta terveydenhuollosta en ole saanut lapselleni, puhumattamaan itsestäni. Miten ihmistä siis tulisia arvostaa, ja miten se ilmenee?

Ongelmasi on ainoastaan se, että jaksat välittää "yhteiskunnan arvostuksesta". Toki ylempänäkin joku yhteiskunnan verbaalinen toivo mielestään nokkelasti letkauttaa "ns. laiskan ihmisen valinnasta", mutta mitä sitten?

Perustyyppi lusii kasista viistoista vaille neljään rakennusmääräysenergiatodistustarvikevirastossa keskinkertaisesti suoritettu tradenomin titteli taskussa, ja ajattelee olevansa kuninkaallinen osa yhteiskuntaa tehdessään huttuduunia, josta palkka on vain minimaalisesti tyhjää parempi. En ole vieläkään ymmärtänyt tätä luterilaista työtyötyötyö-mentaliteettia, jossa b-luokan redundantin duunin painaminen on niin arvostettavaa. Miksi ns. ahkeran ihmisen valinta on näissä tapauksissa jotain parempaa ja hienompaa? Työläinen mikä työläinen, ei jatkoon.

Joten fuck me, sulla on mahdollisuus elää haluamallasi tavalla ja teet niin, loistavaa!

Toisaalta, miksi ei saisi toivoa, että yhteiskunta arvostaisi? 

Työtä se on perseellään istuminenkin, jos siinä valvoo samalla lapsen touhuja. Ihmeellistä, että tässä maailmassa maksetaan isoja palkkoja joillekin, jotka istuvat perseellään työkseen. Joillekin maksetaan myös paskan jauhamisesta.

Eikö ole tärkeintä että sinä ja puolisosi arvostatte ja ehkä tulevaisuudessa lapsetkin kun oppivat asiaa ymmärtämään?

Ja miksi ei saisi toivoa että yhteiskunta arvostaisi? Tottakai saa, mutta jos se on enemmänkin toive suuremmista yhteiskunnan tuista kotiäideille niin en jaa toivetta. Lähtökohtaisesti suomessa on hyvin paljon kotihoidonkannattajia ihan päättäjissäkin, mutta tämän hetken taloudellisen tilanteen vuoksi ja budjettiriihen aikana osa päättäjistä toi hyvin vahvasti esille kotiäitien asemaa ja sen "heikentämistä". Varsinaisesti en näe sitä heikentämisenä koska kuitenkin kokemus on se että vuosia kotona olleet naiset ovat matalapalkkaisia ja jopa poissa työelämästä myös sen jälkeen kun lapsi täyttää 3v. Missään nimessä suomessa ei päästä koskaan 0% työttömyyteen, se ei ole mahdollista. Mutta ajatuksena kuitenkin olisi kaikkien etu eli se että äitien työllisyyttä pyrittäisiin parantamaan.

Arvosta itse itseäsi ja tekojasi ja toimi sen mukaan että voit olla ylpeä myös tulevaisuudessa omista valinnoistasi.

Arvostuksen puute näkyy mm. ihmissuhdetasolla. Yhtäkkiä äidiksi tullut nainen ei ole muiden silmissä mitään muuta kuin äiti. Sen huomaa heti, kun paljastaa raskausuutisen, niin siitä eteenpäin kukaan ei puhu mitään muuta kuin äiti-lapsijuttuja, vaikka aikaisemmin ihmisten kanssa olisi voinut puhua mistä vaan maan ja taivaan välillä. Sitten kun se lapsi on siinä, niin aiemmin ympärillä pyörineet ihmiset tekevät selväksi sen, että sinä olet pelkkä äiti. Jotenkin lapsi tai lapset tulevat äidin ja muiden ihmisten välille. Ihmiset, joita on aiemmin pitänyt kavereinaan, antavat ymmärtää, että nyt sinun paikkasi on jossain muualla sellaisten ihmisten seurassa, joilla on sama elämäntilanne. Vihaan kotiäitiydessä eniten sitä, että yhteiskunta (= ympärillä olevat ihmiset) painostavat pysymään omassa äitikarsinassa. Äidin ainoa hyväksyttävä paikka on leikkipuisto, koska äidin täytyy unohtaa kaikki omat kaverinsa, koska lapselle täytyy tarjota pelkästään lapsille kuuluvia virikkeitä. Ei lapsia saa tuoda aikuisten omiin tapaamisiin, koska lapset häiritsevät liikaa ja muut ihmiset, jotka ovat ehkä itse päässeet eroon kotiäitiysvaiheesta haluavat elää villiä ja vapaata elämää ilman kenenkään lapsia. Äiti on kuitenkin kiinni lapsissaan, jos ei voi lykätä lapsiaan jonnekin hoitoon, niin äidin sosiaalinen elämä riippuu pitkälle siitä, mihin hän on tervetullut lasten kanssa.

Minäkin olen kotiäiti, ja mullakin oli alussa tunne siitä, etten ole mitään. Mä en koskaan ehtinytkään luoda mitään egoa hivelevää uraa, tein pelkkää perusduunia, mutta silti musta tuntui että ihminen määritellään työn ja koulutuksen kautta. Onneksi tajusin, että ei niin voi elää. Jokaisen on löydettävä se oma arvonsa ihmisenä ja opeteltava olemaan hyvä lähimmäinen muille ihmisille. Kun sen oppii, ei ole tarvettaa jaoetella ihmisiä. Voi ottaa muut ja itsensä sellaisina kuin nämä ovat, ja elämään vapautuu valtavasit energiaa siitä oman navan ympäriltä pyörimiseltä.

Minun hyvinvointini on aika pitkälle muiden ihmisten käsissä, ja minun lapsieni hyvinvointi on minun käsissäni. Riittää että tajuaa vastuunsa muista ihmisistä ja toimii sen mukaan, ei hyvään elämään ja hyvään yhteiskuntaan paljoa muuta tarvittaisi.

17, mun on kyllä pakko sanoa että hyvin harvoin olen törmännt siihen, että muut ihmiset puhuvat tulevalle äidille vaan lapsista. Useimmin on niin, että sen äidin tai raskaana olevan kanssa ei mistään muusta voi puhua. Olen kaveriporukkani ainoa lapseton, enkä jaksa enää viettää heidän kanssaan aikaa sillä puheet pyörivät vain lapsissa. Mikä on sinänsä ihan ymmärrettävää, mutta itse en kyllä lyö ystäviäni vain "äiti"-lokeroon. He lokeroivat itsensä sinne ihan itse.

"Vihaan kotiäitiydessä eniten sitä, että yhteiskunta (= ympärillä olevat ihmiset) painostavat pysymään omassa äitikarsinassa. Äidin ainoa hyväksyttävä paikka on leikkipuisto, koska äidin täytyy unohtaa kaikki omat kaverinsa, koska lapselle täytyy tarjota pelkästään lapsille kuuluvia virikkeitä. "

Mä en huomannut tällaista, mutta toisaalta, enpä minä tainnut juuri muiden ihmisten kuin oman miehen ja lasten kanssa olla muutenkaan tekemisissä. En kaivannut sellaista. Joten olin onnellisen tietämätön siitä mitä ne muut ajattelee. Joskus kuulin sivumennen naapuruston rouvilta selän takana juttua että olen laiska loiseläjä joka kuppaan miehen rahoja, mutta eipä tuo minua niin haitannut kun itse tiesin että myös mies tykkää siitä että olen kotona ja mahdollistan hänen uran luomisensa (mm. runsaat työmatkat).

t. 9

[quote author="Vierailija" time="27.03.2013 klo 14:44"]

Arvostuksen puute näkyy mm. ihmissuhdetasolla. Yhtäkkiä äidiksi tullut nainen ei ole muiden silmissä mitään muuta kuin äiti. Sen huomaa heti, kun paljastaa raskausuutisen, niin siitä eteenpäin kukaan ei puhu mitään muuta kuin äiti-lapsijuttuja, vaikka aikaisemmin ihmisten kanssa olisi voinut puhua mistä vaan maan ja taivaan välillä. Sitten kun se lapsi on siinä, niin aiemmin ympärillä pyörineet ihmiset tekevät selväksi sen, että sinä olet pelkkä äiti. Jotenkin lapsi tai lapset tulevat äidin ja muiden ihmisten välille. Ihmiset, joita on aiemmin pitänyt kavereinaan, antavat ymmärtää, että nyt sinun paikkasi on jossain muualla sellaisten ihmisten seurassa, joilla on sama elämäntilanne. Vihaan kotiäitiydessä eniten sitä, että yhteiskunta (= ympärillä olevat ihmiset) painostavat pysymään omassa äitikarsinassa. Äidin ainoa hyväksyttävä paikka on leikkipuisto, koska äidin täytyy unohtaa kaikki omat kaverinsa, koska lapselle täytyy tarjota pelkästään lapsille kuuluvia virikkeitä. Ei lapsia saa tuoda aikuisten omiin tapaamisiin, koska lapset häiritsevät liikaa ja muut ihmiset, jotka ovat ehkä itse päässeet eroon kotiäitiysvaiheesta haluavat elää villiä ja vapaata elämää ilman kenenkään lapsia. Äiti on kuitenkin kiinni lapsissaan, jos ei voi lykätä lapsiaan jonnekin hoitoon, niin äidin sosiaalinen elämä riippuu pitkälle siitä, mihin hän on tervetullut lasten kanssa.

[/quote]

Hetkinen, ensin valitat siitä, että sinut nähdään vain äitinä ja sitten selität, että olet kiinni lapsissasi ja toivoisit, että he olisivat tervetulleita jonnekin. Eli haluaisit, että sinua pidetään lapsettomana naisena jonka mukaan on kadulta tarttunut kaksi tuntematonta lasta? Voisiko nyt kysymys olla siitä ettet itse ole sopeutunut täydellisesti äidin rooliin ja projisoit oman sopeutumattomuutesi muihin ihmisiin?