Harmittaa

Ei sais muistella eilistä, mutta pakko on purkautua.

Mulla oli eilen ihan älyttömän kiireinen päivä. Töitten jälkeen vanhimman lapsen kanssa mentiin suoraan passikuvaan ja sitten vein hänet harrastukseen. Kävin kaupassa ja tulin kotiin. Kello oli 17.15. Mies nukkui sohvalla.

Muut lapset söivät, minä purin kauppakassin ja puuhastelin kotihommia, täysin pyykikoneen astianpesukoneen yms. Norimman pojan harrastus alkoi klo 18. Toivoin mieheni vievän, mutta se ei käynyt kun hän on väsynyt. Minä siis vein.

Pääsin takaisin kotiin, vartin päästä vanhin lapsi soitti että saa hakea. Hain hänet. Palasin kotiin, mieheni oli luvannut hakea juniorin harrastuksestaan, mutta ei tehnyt mitään lähteäkseen. Hain siis hänetkin.

Mä ajoin näillä lastenkuskauskierroksilla 80 kilsaa. Kotona ehdin olla 15-30 minuuttia välissä. Mua niin suututtaa, kn mies ei koskaan ole halukas osallistumaan näihin. Mä aina vien ja haen. Oli matka tai sää millainen tahansa. Olin minä miten väsynyt vaan. Mies on aina väsyneempi / sairaampi / tarvitsee lepoa ja virkistystä enemmän kuin minä.

Eilen mulle tuli tosi paha mieli, koska oli työpäivän jäljiltä todella uupunut. Päätin kuitenkin etten koskaan enää edes pyydä apua. En sitä kuitenkaan saa. Harmitusta ei olisi, jos mies olisi ahkera sillä välin kotona. Mutta ei ole, hän nukkuu tai pelaa, hommat odottaa mua.

No, omapahan on elämäni.