Roaccutan pelasti elämäni!
Kärsin ennen kamalasta aknesta. Naamaan tuli kokoajan finnejä ja kamalia hormoninäppylöitä eikä MIKÄÄN auttanut! Ei mikään!
Vuosien kärsimysten jälkeen uskaltauduin vihdoin hakemaan roaccutaniin reseptin. Käytön alussa tilanne paheni, ja ajattelin ettei tästä mitään tule.
Söin sitten kuurini (n. 6kk) ja tosta kuurista on nyt jo 3-4 vuotta aikaa. Koko aikana minulla ei ole ollut naamassa yhtäkään finniä! Ei yhtäkään! Ihoni on todella hyvässä kunnossa ja tasainen. Mikään ei näy ihossani, ei kuukautiskiertokaan.
Mitään haittavaikutuksiakaan en kuurista saanut, en yhtään mitään! Voi luoja mä olen onnellinen ja kiitollinen.
Kommentit (69)
Mulla ei ollut paha akne enkä tiedä miten se sitten määritettiin. En sanoisi lieväksikään, että kai se sitten oli keskivaikea. Naamassa, selässä, rinnassa kipeitä finnejä. Ensin kokeiltiin antibiootit, mutta jo 1,5kk jälkeen ihotautilääkäri sanoi, että jos ei ne tee mitään niin kokeillaan sitten Isotretinoin.
Iho kuivui, mutta tiesin sen etukäteen, joten olin varautunut. Ongelmaksi muodostui silmien kuivuminen. 3kk jälkeen silmätipatkaan ei enää auttanu vaan alko tulla lyhyitä näönsumenemisia, jollon lääkäri määräsi lopettamaan kuurin.
Akne kuitenkin ehti lähteä sen 3kk kuurin aikana. Kuurista on vasta puol vuotta aikaa ja nyt on alkanu ilmestyä yksittäisiä näppyjä. Toivon, että jää yksittäisiksi.
Erikoista minusta oli, ettei lääkäri määrännyt mulle mitään ehkäisyä, vaikka oon ymmärtäny että se on pakollinen. Verikokeissa kyllä kävin joka kuukausi. Raskauden vaaraa ei ollut enkä itse olisi mitään hormonaalista ehkäisyä halunnut, että mun kannalta hyvä vain. Ihmettelen silti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
M43 kirjoitti:
Toimii akneen, mutta tuhoaa osittain aivolisäkkeen hormonituotannon. Siihen liittynee toimivuuskin.
Mielestäni lääke on pahempi kuin tauti ja vanhemmalla iällä tuo puutteelliseksi taottu sisäeritys voi aiheuttaa monenmoista vaivaa ja kroonista väsymystä. Matalia testotasoja miehille jne.
Lääkkeen kanssa pitää olla todella paha akne jotta lääkäri suostuu määräämään.
Osalla lääkäreistä ehtona on e-pillereiden käyttö.
https://www.iltalehti.fi/terveys/a/2013111317712617
Finnit on pientä siihen mitä lääke tekee aivoille..Lääkäreitä on erilaisia. Kannattaa etsiä hyvä lääkäri! Minun lääkärini oli mies, jolla oli itselläänkin ollut paha akne aiemmin ja oli siihen syönyt roakuurin. Hän tiesi omakohtaisesti, miltä se akne asiakkaista tuntuu. Hän oli ja on edelleen todella hyvä lääkäri ja antaa roaccutanin, jos asiakkaalla on akne ja hän kärsii pahasti ihostaan.
Eli miehesi on ihotautilääkäri.
Vierailija kirjoitti:
Mulla ei ollut paha akne enkä tiedä miten se sitten määritettiin. En sanoisi lieväksikään, että kai se sitten oli keskivaikea. Naamassa, selässä, rinnassa kipeitä finnejä. Ensin kokeiltiin antibiootit, mutta jo 1,5kk jälkeen ihotautilääkäri sanoi, että jos ei ne tee mitään niin kokeillaan sitten Isotretinoin.
Iho kuivui, mutta tiesin sen etukäteen, joten olin varautunut. Ongelmaksi muodostui silmien kuivuminen. 3kk jälkeen silmätipatkaan ei enää auttanu vaan alko tulla lyhyitä näönsumenemisia, jollon lääkäri määräsi lopettamaan kuurin.
Akne kuitenkin ehti lähteä sen 3kk kuurin aikana. Kuurista on vasta puol vuotta aikaa ja nyt on alkanu ilmestyä yksittäisiä näppyjä. Toivon, että jää yksittäisiksi.
Erikoista minusta oli, ettei lääkäri määrännyt mulle mitään ehkäisyä, vaikka oon ymmärtäny että se on pakollinen. Verikokeissa kyllä kävin joka kuukausi. Raskauden vaaraa ei ollut enkä itse olisi mitään hormonaalista ehkäisyä halunnut, että mun kannalta hyvä vain. Ihmettelen silti.
Outoa. Jopa lääkkeen selosteessa lukee että lääkärin pitää keskustella ehkäisystä.
Ei aknesta kannata liikaa ressiä ottaa. Kun ikää tulee lisää niin finnejä ilmestyy enää satunnaisesti. Tuo lääkekuuri kyllä toimii mutta viinaa ei voi kauheasti ottaa silloin tai pilaa tehon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla ei ollut paha akne enkä tiedä miten se sitten määritettiin. En sanoisi lieväksikään, että kai se sitten oli keskivaikea. Naamassa, selässä, rinnassa kipeitä finnejä. Ensin kokeiltiin antibiootit, mutta jo 1,5kk jälkeen ihotautilääkäri sanoi, että jos ei ne tee mitään niin kokeillaan sitten Isotretinoin.
Iho kuivui, mutta tiesin sen etukäteen, joten olin varautunut. Ongelmaksi muodostui silmien kuivuminen. 3kk jälkeen silmätipatkaan ei enää auttanu vaan alko tulla lyhyitä näönsumenemisia, jollon lääkäri määräsi lopettamaan kuurin.
Akne kuitenkin ehti lähteä sen 3kk kuurin aikana. Kuurista on vasta puol vuotta aikaa ja nyt on alkanu ilmestyä yksittäisiä näppyjä. Toivon, että jää yksittäisiksi.
Erikoista minusta oli, ettei lääkäri määrännyt mulle mitään ehkäisyä, vaikka oon ymmärtäny että se on pakollinen. Verikokeissa kyllä kävin joka kuukausi. Raskauden vaaraa ei ollut enkä itse olisi mitään hormonaalista ehkäisyä halunnut, että mun kannalta hyvä vain. Ihmettelen silti.
Outoa. Jopa lääkkeen selosteessa lukee että lääkärin pitää keskustella ehkäisystä.
Ehkäisystä keskusteltiin sen verran, että lääkäri totesi, että "sullahan ei ehkäisylle ollu tarvetta", johon vastasin ei, koska kuten sanottua en halunnut mitään hormonaalista. Kumeilla menty suhteessa vuosia. En tiedä mistä päätteli, ettei ole tarvetta. Ei kysynyt parisuhdestatuksesta.
Ei kyllä kysynyt mielenterveydestäkään ja vasta tästä keskustelusta ekaa kertaa opin, että lääke voi siihenkin vaikuttaa. Mulla kuitenkin siihen aikaan oli vielä lievä masennus, että oishan se ollu hyvä tietää.
Av.llä on aika ajoin näitä "tuotemerkki se ja se pelasti elämäni" -aloituksia. Vaikuttavat mainoksilta.
Vierailija kirjoitti:
Av.llä on aika ajoin näitä "tuotemerkki se ja se pelasti elämäni" -aloituksia. Vaikuttavat mainoksilta.
Jep. Yleislääkäri määrää lääkettä jota saa määrätä vain ihotauteihin erikoistunut lääkäri.
Vierailija kirjoitti:
Roalla saa naamansa kuntoon. Siihen nähden ei oikeasti edes ole kallis.
Ei se kaikilla kestä loppuelämää. Tietysti hienoa, jos sinulle kävi niin (vaikka tuskin vielä koko loppuelämääsi viettänytkään). Minulle se sitä paitsi aiheutti muita ikäviä ongelmia, joista kärsin edelleen.
Söin teininä tetrasykliiniä ja tueksi Diane Nova-pillerit vaikkei ehkäisyn tarvetta ollut, kävin ihotautilääkärin määräämissä valohoidoissa + säännölliset kosmetologikäynnit jne. Todettiin tehottomaksi, naama oli edelleen karsea ja rahaa paloi.
Pitkän Roaccutan-kuurin aikana talineritys loppui kokonaan ja iho parani. Muistaakseni joskus puolen vuoden, vuoden kuluttua alkoi aknen uusimisen merkit, joten söin vielä toisen (mutta lyhyen) Roaccutan-kuurin - siitä lähtien iho-ongelmat ovat pysyneet poissa. Kaksi lasta n.10 vuoden jälkeen kuureista, raskautuminen ekoista kierroksista.
Tuolloin en ollut kuullutkaan kohonneista itsemurhariskeistä yms sivuvaikutuksista (ehkä niistä ei silloin tiedetty) mutta kyllä se peiliin katsominenkin on tilanteen ollessa päällä melko masentavaa.
Ja akne on tosiaan ihan muuta kuin muutama finni silloin tällöin ja sitä ei voi hoitaa esim ruokavaliolla pois/terveeksi.
Syön nyt kolmatta kuuria isotretinoinia. Iho on ihan tajuttoman hyvässä kunnossa (Miinus yksi finni).
Mutta pelottaa, että 4-6kk kuurin loppumisesta akne taas palaa kuten viimeksikin. Toki se on ollut aina lievempi, mutta silti.
Onko kukaan syönyt isotretinoinia useampaa kuuria ja lopulta onnistut selättämään aknen?
Tai onko löytynyt hyvä ihonhoito tuote joka on pitänyt aknen kurissa?
Enkä kaipaa ruokavalioneuvoja, sillä ne eivät ole auttaneet yhtään.

Söin kolme kuuria. Sitten akne vihdoin luovutti.
Aika harva käsittääkseni selviää pelkästään yhdellä kuurilla. Tärkeää on myös syödä kuuri loppuun ja noudattaa määrättyä annostusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Syön nyt kolmatta kuuria isotretinoinia. Iho on ihan tajuttoman hyvässä kunnossa (Miinus yksi finni).
Mutta pelottaa, että 4-6kk kuurin loppumisesta akne taas palaa kuten viimeksikin. Toki se on ollut aina lievempi, mutta silti.
Onko kukaan syönyt isotretinoinia useampaa kuuria ja lopulta onnistut selättämään aknen?
Tai onko löytynyt hyvä ihonhoito tuote joka on pitänyt aknen kurissa?
Enkä kaipaa ruokavalioneuvoja, sillä ne eivät ole auttaneet yhtään.Söin kolme kuuria. Sitten akne vihdoin luovutti.
Aika harva käsittääkseni selviää pelkästään yhdellä kuurilla. Tärkeää on myös syödä kuuri loppuun ja noudattaa määrättyä annostusta.
Kitos
Itselläni aknea on myös hiuspohjassa. Säikähdin kun lääkäri tutkiessaan tokaisi, ettei ole tullut onneksi arpeutumista hiuspohjaan. En ollut edes ajatellut sitä mahdollisuutta. Todellakin syön vaikka miten monta kuuria että pääsen tästä vaivasta eroon. En halua kaljujaläikkiä päähän.
Olisi kiva kuulla, miten olette hoitaneet ihoa kuurin jälkeen. Saitteko lääkäriltä lääkevoiteen? Köysittekö hyvän ihonhoitosarja?
Roaccutan myös vähentää PYSYVÄSTI aivolisäkehormonien eritystä.
Varsinkin miesten testotasoille tuhoisa aine.
Mielummin finnit kuin loppuelämän kastroidun kollin oloinen vässykkä.
Teinipoikia kannattaa suojella tältä myrkyltä, jos joku yli-innokas lekuri tyrkyttää.
Aiheuttaako Roa turvotusta ?? Itsellä (nainen) turvottaa jatkuvasti todella paljon. En keksi mitään muuta muutosta elämässä kuin toinen Roa-kuuri menossa (jatkunut nyt pari kk). Voiko turvotus johtua Roasta? Unohdin kysyä asiaa tänään lääkärissä.
Liputan myös isotretinoiinin nimeen, todella tehokas lääke. Vuosikymmenen e-pilleri ja voidehelevetin jälkeen onni ja autuus, kun kehtaa liikkua ihmisten ilmoilla ja jopa mennä julkiseen saunaan ilman tunnin meikkaamista. Jonkin verran ihottumia tuli haittana ja hiusten ohentumista joka jatkui joitain kuukausia kuurin jälkeenkin, silmät kuivui pahiten (vieläkin punoittavat ja arat välillä), iho vähemmän.
Hormonivalmisteita tuli - tuohon silmiä lukuun ottamatta väliaikaiseen tuskailuun verrattuna -valtavasti haittoja, tuntuu että keho on vieläkin aivan runneltu. Raskausarpia yhtäkkisistä painomuutoksista, suonikohjua, rauhaskyhmy rinnassa, sairastettu masennus.. Halut katosi ja ero tuli myös. Pahinta oli jatkuva jopa verinen ripuli jota tutkittiin mutta syytä ei löytynyt. Se sitten loppui lähes seinään kun lopetin pillerit ja aloitin isotretinoiinin yksityisen ihotautilääkärin huomassa.
Raju myrkky on. Käyttäisin vain todella todella pahassa märkämätäaknessa, en missään nimessä teini-iän tavallisessa parin vuoden finneilyssä.
Meillä teineillä lähti akne a-vitamiini pillereinä, bellavita voiteella ja teepuuöljyllä. Sen lisäksi kannattaa välttää maitotuotteita. Suolisto jos on huonossa kunnossa, se näkyy ihossa. Suoliston hoitamiseen vivomixx-maitohappobakteerit.
Itse olen jo nelikymppinen ja aknen tapainen vaivaa edelleen - ilmeisen hormonaalista tms. Pillerit ei sovi. Ei jaksa tätä enää.
Oisko sulla sit mahdollisesti ruusufinni?
Itsellä epäpuhtaudet lähti kun lopetin käyttämästä kosteusvoiteita (ohuita geelejä ja seerumeja voin käyttää) ja lääkäriltä sain Skinoren reseptin aknen hoitoon.
Lääkärillä ei ole pääsyä 12 vuotta vanhoin potilastietoihin. Joten lääkäriltä puuttuu faktat. Joudut käymään läpi normaalin rutiinin eli kokeilemaan käypähoitosuositusputken. Kyseinen lääke on se viimeinen vaihtoehto.