Lue keskustelun säännöt.
Traumatusoiduin uudestaan terapiassa!
16.03.2019 |
Onko palstalaisilla kokemuksia uudelleen traumatisoitumisesta terapiassa? Itselleni tämä tapahtui psykodynaamisessa kun valitsin väärän terapeutin itselleni.
Hän oli liian viileä ja etäinen vaikka aluksi näyttelikin lämmintä ja empaattista. Traumoihin reagoimiseni oli hänestä vääränlaista: kun sain kotona pahoja ahdistuskohtauksia (jotka terapia laukaisi) ja pelkäsin että tulen hulluksi terapeutin mielestä reagoin "epätyypillisellä" tavalla ja että kukaan hänen aiemmista potilaistaan ei reagoinut niin (pitkä kokemus alalta)
En jaksa tässä selostaa kaikkea mutta totean vain että kohdallani terapia meni täysin pieleen, väärä suuntaus ja vääränlaiset henkilökemiat. Ilmeisesti olisin tarvinnut traumaterapiaa mutta en sitä silloin ahdistuksissani tajunnut...Taustalla koulukiusaamista, perheväkivaltaa ja rikkonaisia ihmissuhteita. Nyt en uskalla mennä enää minkäänlaiseen terapiaan, kun luottamus meni kaikkiin ihmisiin :/
Kommentit (45)
Huom: En tiedä mistä traumasi on peräisin enkä ole psykologi tai psykiatri, joten tätä kommenttia ei voi liittää tähän tapaukseen (lakiosaston lisäys).
Tästähän on nyt julkaistu uusia tutkimuksia, että järkyttävän tapahtuman jälkeen esim. Tetriksen (tai muun keskittymistä vaativan pelin) pelaaminen on hyödyllisempää kuin terapia. Terapia vaan vahvistaa siihen ikävään tapahtumaan liittyvää muistoa. Pelaaminen tekee päinvastoin.
Olen itsekkin käynyt terapiassa, lähinnä paniikkikohtausten vuoksi.
Oma käsitykseni/kokemukseni on, että sellaiset terapiat, jossa vatvotaan niitä ikäviä asioita, vaan pahentavat tilannetta. Se toimiva terapeutti totesi, että jossain menneisyydessä on joku kokemus/kokemuksia, jotka tämän ovat aiheuttaneet, mutta niitä ei ruveta vatvomaan. Sen sijaan kehitettiin menetelmiä, miten näistä tilanteista pääsee yli. Sen koen hyödyllisempänä kuin vatvominen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kurko kirjoitti:
Huom: En tiedä mistä traumasi on peräisin enkä ole psykologi tai psykiatri, joten tätä kommenttia ei voi liittää tähän tapaukseen (lakiosaston lisäys).
Tästähän on nyt julkaistu uusia tutkimuksia, että järkyttävän tapahtuman jälkeen esim. Tetriksen (tai muun keskittymistä vaativan pelin) pelaaminen on hyödyllisempää kuin terapia. Terapia vaan vahvistaa siihen ikävään tapahtumaan liittyvää muistoa. Pelaaminen tekee päinvastoin.
Olen itsekkin käynyt terapiassa, lähinnä paniikkikohtausten vuoksi.
Oma käsitykseni/kokemukseni on, että sellaiset terapiat, jossa vatvotaan niitä ikäviä asioita, vaan pahentavat tilannetta. Se toimiva terapeutti totesi, että jossain menneisyydessä on joku kokemus/kokemuksia, jotka tämän ovat aiheuttaneet, mutta niitä ei ruveta vatvomaan. Sen sijaan kehitettiin menetelmiä, miten näistä tilanteista pääsee yli. Sen koen hyödyllisempänä kuin vatvominen.
Nyt on pakko antaa aika voimakasta kritiikkiä. Traumassa eteenpäin siirtyminen vaatii sen, että trauma(t) tulee nähdyksi ja kuulluksi. Jonkin pitää sanoittaa, että sinulle tehdyt asiat ovat olleet väärin. Toki terapiassa alkuun voi tulla pahempi kausi oman psyykeen kannalta, mutta kun kohtaa asiat ja oppii terapian myötä itsestään, omista reagoinneistaan ja toimintatavoistaan, niin se mahdollistaa tietoisen muutoksen.
Tapasi puhua ja käsitellä asioita on tyypillistä ratkaisukeskeisessä lyhytterapiassa, mikä ei missään nimessä sovi traumatyöskentelyyn. Monilla traumatisoituneilla on mt- ja persoonapuolen ongelmia, joita ylläpitää takaumat, joista ei pääse eroon millään tetris-tempulla. Ratkaisukeskeinen lyhytterapia apinakonsteineen tepsii pienemmissä ongelmissa, ei traumojen hoidossa.
Terapia ja ikävien asioiden toisto tuo kaiken saastan tietoiseen mieleen ja vahvistaa niiden olemassaoloa.
Normaali ihmismieli pyrkii unohtamaan. Se on luonnollinen selviytymiskeino.
En ymmärrä, miksi sitä pidetään huonona.
Ei huonot asiat terapialla poistu.
Pienestäkin ongelmasta saa valtavan kunhan muistaa puida sitä jatkuvasti.
Tuntemani tuttava meni terapiaan ja aiemmin sopuisa ja pidetty henkilö on muuttunut sen myötä kuin toiseksi ihmiseksi. "Minunhan ylitse ei enää kävellä" mentaliteetilla ottaa lähes kaiken henkilökohtaisesti omaa tilaansa uhkaavaksi, on kiukkuinen ja laatimassa milloin kellekin instanssille valituksia, tyyliin lapsensa opettajalle, toisen lapsen päivähoitajalle, ammattiliiton edustajalle.
Suoraan sanoen mukavasta ihmisestä muuttui rasittava. Vihainen ja riitaisa.
Älkääkä vain sanoko että kyseessä on joku "vaihe joka kuuluu kyseiseen terapiaan". Ei varmasti ole.
Tunnen usemapiakin ihmisiä jotka ovat tarvinneet terapiaa ja saaneet siitä erinomaista apua itsensä ymmärtämiseen ja toipumiseen matkalla kohti henkistä hyvinvointia ja tasapainoa.
Aivan kuin terapeutti olisi painanut jotain nappulaa joka ruokkii tuota "minä vastaan maailma"-asennetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mullakin huonot kokemukset terapiasta. Ajattelumallejani yritettiin muokata siten että suhtautuisin muihin ihmisiin positiivisemmin ja avoimemmin, vähemmän epäluuloisesti. Lopputulos: kusipäiden kohtaaminen ja kiusatuksi joutuminen aiheutti paljon pahemman trauman kun oli opetettu että ihmisistä pitää odottaa hyvää eikä pahaa.
Löytyykö yhtään ihmistä maailmasta kenen kanssa sinulla kemiat toimisi? Tuskin sellaista on olemassakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuntemani tuttava meni terapiaan ja aiemmin sopuisa ja pidetty henkilö on muuttunut sen myötä kuin toiseksi ihmiseksi. "Minunhan ylitse ei enää kävellä" mentaliteetilla ottaa lähes kaiken henkilökohtaisesti omaa tilaansa uhkaavaksi, on kiukkuinen ja laatimassa milloin kellekin instanssille valituksia, tyyliin lapsensa opettajalle, toisen lapsen päivähoitajalle, ammattiliiton edustajalle.
Suoraan sanoen mukavasta ihmisestä muuttui rasittava. Vihainen ja riitaisa.
Älkääkä vain sanoko että kyseessä on joku "vaihe joka kuuluu kyseiseen terapiaan". Ei varmasti ole.
Tunnen usemapiakin ihmisiä jotka ovat tarvinneet terapiaa ja saaneet siitä erinomaista apua itsensä ymmärtämiseen ja toipumiseen matkalla kohti henkistä hyvinvointia ja tasapainoa.
Aivan kuin terapeutti olisi painanut jotain nappulaa joka ruokkii tuota "minä vastaan maailma"-asennetta.
Mitä ilmeisimmin tuttavasi on ollut ylitse käveltävä loperö, jonka olet siksi kokenut niin mukavaksi. Nyt on menossa vaihe, jossa hän opettelee jämäkkyyttä, mikä ei tule ihan noin vain, kun sitä ei ole saanut lapsesta saakka harjoitella. Menee vuosia että pääsee siihen balanssiin, missä terve ihminen on aikuistuttuaan.
Ne terapeutit, koettavatko rakentaa luottamusta manipuloimalla vai miten se homma toimii?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hieno jos tässä sallitaan myös keskustella tapauksista kun terapia ei toiminut odotetusti ja syistä sellaiseen.
Masentunut (selkeästi sen jälkeen kun hänellle erittäin rakas ja läheisin ystävä menehtyi yllättäin leikkauksessa) kaveri hakeutui terapiaan. Häntä terapoiva taho sai päähänsä masennuksen todelliseksi syyksi insestiepäilyn jonka traaginen menetys muka nosti esiin -- ja terapeutti alkoi tuoda esiin/kysellä jatkuvasti mahdollisia lapsuusmuistoja ahdistavista kokemuksista eritoten suhteessa tämän henkilön isään. Tyyppi meinasi mennä loputkin sekaisin ja koko hänen perheensä oli kauhuissaan moisista terapiasessioista.
Noh, koska ahdistui lisää, niin älysi vaihtaa terapeutin . Sai avun .
Pääsi ilmiselvästi aika piankin jaloilleen fiksun terapeutin myötä,
eli pääsi käsittelemään surutyön hänen tukemanaan ja voinut mainiosti sen jälkeen.
Ajattelun muokkaaminen terapiassa - mä inhoan sitä että pitäisi ajatella kuten joku toinen neuvoo ajattelemaan. En mä pysty siihen. Terapia ei siis "uppoa" minuun. Ajattelu kehittyy paremmin vaikka lukemalla juuri ajattelun kehittämisestä ja tyypillisistä ajatus- ja päättelyvirheistä. Jos on jo ihan hyvä itsereflektoinnin taito ja itseymmärrys niin terapeuteilla ei välttämättä ole kovin paljon annettavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuntemani tuttava meni terapiaan ja aiemmin sopuisa ja pidetty henkilö on muuttunut sen myötä kuin toiseksi ihmiseksi. "Minunhan ylitse ei enää kävellä" mentaliteetilla ottaa lähes kaiken henkilökohtaisesti omaa tilaansa uhkaavaksi, on kiukkuinen ja laatimassa milloin kellekin instanssille valituksia, tyyliin lapsensa opettajalle, toisen lapsen päivähoitajalle, ammattiliiton edustajalle.
Suoraan sanoen mukavasta ihmisestä muuttui rasittava. Vihainen ja riitaisa.
Älkääkä vain sanoko että kyseessä on joku "vaihe joka kuuluu kyseiseen terapiaan". Ei varmasti ole.
Tunnen usemapiakin ihmisiä jotka ovat tarvinneet terapiaa ja saaneet siitä erinomaista apua itsensä ymmärtämiseen ja toipumiseen matkalla kohti henkistä hyvinvointia ja tasapainoa.
Aivan kuin terapeutti olisi painanut jotain nappulaa joka ruokkii tuota "minä vastaan maailma"-asennetta.
Mitä ilmeisimmin tuttavasi on ollut ylitse käveltävä loperö, jonka olet siksi kokenut niin mukavaksi. Nyt on menossa vaihe, jossa hän opettelee jämäkkyyttä, mikä ei tule ihan noin vain, kun sitä ei ole saanut lapsesta saakka harjoitella. Menee vuosia että pääsee siihen balanssiin, missä terve ihminen on aikuistuttuaan.
Tuolla yleisimmin taitamaton terapeutti puolustelee epäonnistuneita sessioita ,
joista ilmeisin merkki on juuri tämä, että asiakas menee ääripäästä (äärimmäisyydestä) toiseen.
Täysin omimman luonteen vastaisesti. Ahdistus lisääntyy kerta kerralta ja itse terapia on näin ollen hyödytön sen ajaessa asiakasta vaikeuksiin ja jatkuviin lisää kuluttaviin konflikteihin.
Rakentavia toipumismalleja kun vieressä nyökyttelevä " tämä kuuluu paranemisprosessiin" - hokeva, olkia kohauttava terapautti kun ei osaa tarjota.
Ammattitaidoton terapeutti voi tehdä vahinkoa.
Tämä täytyy voida sanoa (ilman s ensuuria) ja tästä täytyy saada keskustella.
Terapia on ihan pask*a. Paremman avun olen saanut puhumalla ystävilleni tai vaikka koiralleni kuin tuntemattomalle eukolle. Enemmän ahdisti käydä siellä, helpotti heti kun lopetin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuntemani tuttava meni terapiaan ja aiemmin sopuisa ja pidetty henkilö on muuttunut sen myötä kuin toiseksi ihmiseksi. "Minunhan ylitse ei enää kävellä" mentaliteetilla ottaa lähes kaiken henkilökohtaisesti omaa tilaansa uhkaavaksi, on kiukkuinen ja laatimassa milloin kellekin instanssille valituksia, tyyliin lapsensa opettajalle, toisen lapsen päivähoitajalle, ammattiliiton edustajalle.
Suoraan sanoen mukavasta ihmisestä muuttui rasittava. Vihainen ja riitaisa.
Älkääkä vain sanoko että kyseessä on joku "vaihe joka kuuluu kyseiseen terapiaan". Ei varmasti ole.
Tunnen usemapiakin ihmisiä jotka ovat tarvinneet terapiaa ja saaneet siitä erinomaista apua itsensä ymmärtämiseen ja toipumiseen matkalla kohti henkistä hyvinvointia ja tasapainoa.
Aivan kuin terapeutti olisi painanut jotain nappulaa joka ruokkii tuota "minä vastaan maailma"-asennetta.
Mitä ilmeisimmin tuttavasi on ollut ylitse käveltävä loperö, jonka olet siksi kokenut niin mukavaksi. Nyt on menossa vaihe, jossa hän opettelee jämäkkyyttä, mikä ei tule ihan noin vain, kun sitä ei ole saanut lapsesta saakka harjoitella. Menee vuosia että pääsee siihen balanssiin, missä terve ihminen on aikuistuttuaan.
Näiden vuosien aikana tyyppi onkin sitten riidoissa kaikkien kanssa, vastenmielisen maineessa ja pahimmillaan persona non grata. Tyhmän terapeutin lyödessä vettä myllyyn koska ei ole oikea terapeutti auttamaan tukea rakentavin rakaisumallein tätä tuttavaa vahvistamaan omia rajojaan, vahingoittamatta sosiaalista elämäänsä tai itseään enempää.
Vierailija kirjoitti:
Terapia on ihan pask*a. Paremman avun olen saanut puhumalla ystävilleni tai vaikka koiralleni kuin tuntemattomalle eukolle. Enemmän ahdisti käydä siellä, helpotti heti kun lopetin.
On paljon ihmisiä joilla ei ole ketään.
Terapeutin ammattiin kuuluu kuunteleminen.
Suosittelen menemään uudestaan terapiaan, terapeutitkin on ihmisiä ja ihmisillä ei vaan aina kemiat kohtaa. Ensimmäinen terapeutti mikä mulla oli ei vaan ymmärtänyt mua, olin siis saanut massiivisen breakdownin ja en pystynyt muuta kuin itkemään. En edes puhunut naiselle ja hän ohjasi minut psykiatrille.
Itselläni oli vakavia ongelmia mutta kognitiivinen terapia toimi mainiosti. Melkein 6-7 vuotta meni ennen kuin pystyin samaan kuin terveet ihmiset. Älä anna periksi!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuntemani tuttava meni terapiaan ja aiemmin sopuisa ja pidetty henkilö on muuttunut sen myötä kuin toiseksi ihmiseksi. "Minunhan ylitse ei enää kävellä" mentaliteetilla ottaa lähes kaiken henkilökohtaisesti omaa tilaansa uhkaavaksi, on kiukkuinen ja laatimassa milloin kellekin instanssille valituksia, tyyliin lapsensa opettajalle, toisen lapsen päivähoitajalle, ammattiliiton edustajalle.
Suoraan sanoen mukavasta ihmisestä muuttui rasittava. Vihainen ja riitaisa.
Älkääkä vain sanoko että kyseessä on joku "vaihe joka kuuluu kyseiseen terapiaan". Ei varmasti ole.
Tunnen usemapiakin ihmisiä jotka ovat tarvinneet terapiaa ja saaneet siitä erinomaista apua itsensä ymmärtämiseen ja toipumiseen matkalla kohti henkistä hyvinvointia ja tasapainoa.
Aivan kuin terapeutti olisi painanut jotain nappulaa joka ruokkii tuota "minä vastaan maailma"-asennetta.
Mitä ilmeisimmin tuttavasi on ollut ylitse käveltävä loperö, jonka olet siksi kokenut niin mukavaksi. Nyt on menossa vaihe, jossa hän opettelee jämäkkyyttä, mikä ei tule ihan noin vain, kun sitä ei ole saanut lapsesta saakka harjoitella. Menee vuosia että pääsee siihen balanssiin, missä terve ihminen on aikuistuttuaan.
Näiden vuosien aikana tyyppi onkin sitten riidoissa kaikkien kanssa, vastenmielisen maineessa ja pahimmillaan persona non grata. Tyhmän terapeutin lyödessä vettä myllyyn koska ei ole oikea terapeutti auttamaan tukea rakentavin rakaisumallein tätä tuttavaa vahvistamaan omia rajojaan, vahingoittamatta sosiaalista elämäänsä tai itseään enempää.
Parempi näin, kuin elää siinä kiltin tytön kynnysmattoroolissaan koko ikäänsä. Ehkä se hyväksikäyttäjäparvi ympäriltä vähenee ja tilalle tulee hiukan terveempää ihmistä.
Vierailija kirjoitti:
Terapia on ihan pask*a. Paremman avun olen saanut puhumalla ystävilleni tai vaikka koiralleni kuin tuntemattomalle eukolle. Enemmän ahdisti käydä siellä, helpotti heti kun lopetin.
Joo-o. Olen joutunut muutamiin kaltaisiisi pistämään välit poikki kun kuormittivat niin, että oma tereys alkoi murentua. Lukuisiin pyyntöihini siitä, että ottaisivat ihan ammattilaisen, viitattiin kintaalla, koska "sulle puhuminen auttaa niin paljon paremmin". Ei sellaista vaan jaksa etenkään, kun ei ole ammattitaitoa, tai mitään välineitä auttaa oikeasti, tai puuttua jopa haitalliseen käytökseen, kuten toistuviin itsemurhauhkauksiin. Itsekkäitä olette.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuntemani tuttava meni terapiaan ja aiemmin sopuisa ja pidetty henkilö on muuttunut sen myötä kuin toiseksi ihmiseksi. "Minunhan ylitse ei enää kävellä" mentaliteetilla ottaa lähes kaiken henkilökohtaisesti omaa tilaansa uhkaavaksi, on kiukkuinen ja laatimassa milloin kellekin instanssille valituksia, tyyliin lapsensa opettajalle, toisen lapsen päivähoitajalle, ammattiliiton edustajalle.
Suoraan sanoen mukavasta ihmisestä muuttui rasittava. Vihainen ja riitaisa.
Älkääkä vain sanoko että kyseessä on joku "vaihe joka kuuluu kyseiseen terapiaan". Ei varmasti ole.
Tunnen usemapiakin ihmisiä jotka ovat tarvinneet terapiaa ja saaneet siitä erinomaista apua itsensä ymmärtämiseen ja toipumiseen matkalla kohti henkistä hyvinvointia ja tasapainoa.
Aivan kuin terapeutti olisi painanut jotain nappulaa joka ruokkii tuota "minä vastaan maailma"-asennetta.
Mitä ilmeisimmin tuttavasi on ollut ylitse käveltävä loperö, jonka olet siksi kokenut niin mukavaksi. Nyt on menossa vaihe, jossa hän opettelee jämäkkyyttä, mikä ei tule ihan noin vain, kun sitä ei ole saanut lapsesta saakka harjoitella. Menee vuosia että pääsee siihen balanssiin, missä terve ihminen on aikuistuttuaan.
Näiden vuosien aikana tyyppi onkin sitten riidoissa kaikkien kanssa, vastenmielisen maineessa ja pahimmillaan persona non grata. Tyhmän terapeutin lyödessä vettä myllyyn koska ei ole oikea terapeutti auttamaan tukea rakentavin rakaisumallein tätä tuttavaa vahvistamaan omia rajojaan, vahingoittamatta sosiaalista elämäänsä tai itseään enempää.
Parempi näin, kuin elää siinä kiltin tytön kynnysmattoroolissaan koko ikäänsä. Ehkä se hyväksikäyttäjäparvi ympäriltä vähenee ja tilalle tulee hiukan terveempää ihmistä.
No hyväksikäyttäjistä en osaa sanoa, mutta ihmiset ympäriltä ainakin takuuvarmasti harvenee.
Vaan eipä hätää : ainakin vettä myllyyn lisäävä terapeutti jää.
Ja laskuttaa.
Hei,
Tosi ikävä kuulla, että terapeuttisi ei osannut sinua kannatella ja rauhoittaa kun aloit enemmän oireilemaan terapian aikana.
Ymmärrän hyvin, että kynnys uskaltaa luottaa nyt johonkin uuteen psykoterapeuttiin on noussut.
Oman eheytymisesi kannalta olisi kyllä tärkeää, että pääsisit käymään tätä läpi mahdollisimman pian jonkun ammattitaitoisen traumaviitekehyksestä toimivan psykoterapeutin kanssa!
Muutoin kokemus vahvistaa vain jo olemassaolevia kokemuksiasi vuorovaikutussuhteissa olemisesta.
On totta, että kiintymyssuhteissaan toistuvasti kaltoinkohtelua kokeneet eivät pysty samalla tavalla kiinnittymään turvallisesti psykoterapeuttiin psykodynaamisessa terapiassa, vaan etäistyvät, jäävät yksin ja kokevat syviä hylkäämisen kokemuksia.
Paljon tsemppiä sinulle jatkoon, olet oikeanlaisen kohtaamisen arvoinen!