Miksi homot haluaa nimen avioliitto? Eikö kelpais vaikkapa homoliitto?
Tää on niin nähty juttu että huhhuh tää homoliittiojen puinti. :/
Kommentit (30)
Laki rekisteröidyistä parisuhteista on jo osa avioliittolakia( ollut yli 10 v), joten homoliitto-sanalla ei ole mtään merkitystä lainsäätäjälle.
Homoliitto ei sanana vaikuta avioliittolaissa suuntaan eikä toiseen kun määritetään vaikkapa puolisoiden oikeutta toisen omaisuuteen. Ylipäänsä suomen kansalaiset ovat tasa-arvoisia ja tähän pyritään lainsäädännöllä, aivan samoin kuin uskonnon perusteella ei saa syrjiä ei myöskään seksuaalisuuden (vaikka uskovat kovasti lyövätkin Raamatulla homoja).
[quote author="Vierailija" time="22.03.2013 klo 11:14"]
Miksi te olette niin huolissanne siitä homo sanasta jos kerran homoudessa ei ole mitään vikaa ja se on ihan ok? Voisko nyt vaan kuitenkin olla niin, että ne ovat oikeassa, joiden mielestä homous ei ole ok koska teilläkin on niin suuri huoli siitä, että se homous ei nyt vaan mietenkään näy vaikka toisaalta vaaditte suurella äänellä suurta näkyvyyttä ja lupaa? Joutuuhan työhakemukseen antamaan muitakin tietoja itsestään ja viimeistään haastattelussa paljastuu ulkonäöstä ja luonteestakin kaikenlaista. Homot ovat tosi tyhmiä jos kuvittelevat voivansa piiloutua avioliitto sana taakse.
[/quote]
No kuvitellaanpa tilanne jossa päättäjät määrää että ihmisillä on nyt tämä "homoliitto" ja se pitää merkitä työnhakupaperiin. Tottakai homoliittoon liittynyt pistää ruksin siihen kohtaan muita mukisematta. Ongelma ei siis ole vielä tässä. Se ongelma tulee siinä vaiheessa jos se työnantaja on homofobinen eikä halua palkata pätevää työntekijää siksi koska se on homo hui kamalaa. Mieti itsesi työnantajan tilanteeseen. Palkkaisitko kyseisen henkilön töihin? Toinen ongelma tässä on myös se ettei heterotkaan ilmoita työnhakemuksessa olevansa heteroita. Mielestäni jokaisella on oikeus ilmoittaa ja olla ilmoittamatta kaikille omasta seksuaalisuudestaan.
[quote author="Vierailija" time="22.03.2013 klo 11:33"]

[/quote] Etköhän ole nyt turhan ennakkoluuloinen ihan itse. Työnantaja voi olla palkkaamatta sadasta muustakin syystä. Miten piilotat iän, rodun, sukupuolen, lihavuuden, huonot hampaat, änkytyksen jne.? Sikäli kun mitään muistan, aviosäätyrukseja vedellään vasta siinä vaiheessa kun työsoppari on jo tehty. Ja koeaika on usein joka tapauksessa. Voit mokata sadasti muutenkin kuin pelkästään ilmoittamalla olevasi homo.
En. Puhuin vain oletetusta tilanteesta että JOS työnantaja nyt sattuu olemaan homofobinen. Huomaa sana "JOS".
"Sikäli kun mitään muistan, aviosäätyrukseja vedellään vasta siinä vaiheessa kun työsoppari on jo tehty."
Itse en tuota vielä tiennyt, sillä olen opiskelijaiässä, mutta ei siitä sen enempää. Toki työnhakemisen voi mokata monella eri tavalla kuten sanoitkin, mutta joka tapauksessa kun se homoliitto-rasti pitäisi vetää sinne, niin se voi myös johtaa ikäviin väärinkäsityksiin, jossa työntekijä, joka nyt vaan sattuu olemaan homo, tekee jonkun virheen koeajalla eikä saa siksi pysyvää työsopimusta, olettaa että työnantaja todellisuudessa antoi potkut hänelle homofobian takia vaikka todellisuudessa työntekijän homoudella ei ollut väliä, vaan sillä että miten hyvin hän työnsä suoritti. Pahimmassa tapauksessa tämä pois potkittu henkilö voi alkaa levittämään sanaa siitä työnantajasta että hän on homofobi ja paha ihminen. Ja tällä tavalla se yksi ruksitettava kohta voisi olla kiusallinen myös työnantajalle. (Ja en tarkoita tällä sitä että kaikki homot olisivat sellaisia jotka ottavat helposti nokkiinsa ja syyttävät kaikesta homofobiaa. Ja tiedän, tämä oli vähän kaukaa haettua mutta periaatteessa mahdollista.)
[quote author="Vierailija" time="22.03.2013 klo 10:09"]
Kuka haluaisi olla "homoliitossa"? Olisitko itse "heteroliitossa"??? Luokittelu on alhaista ja vanhanaikaista.
Ja pidetään ne eläimet nyt kaukana tästä.
[/quote]
Melelläni olen Hetero ja heteroliitossa! En koe luokittelua mitenkään alhaisena.
Kyse on vaan siitä, että mihin vedetään raja. Kyllä tämä vajaa prosentti väestöstä on nyt jo työllistänyt yhteiskuntaa ihan tarpeeksi! Jos vielä annetaan adoptio-oikeus niin kyllä lasten ahdistuneisuus lisääntyy!
Eläkää miten elätte, mutta turha sotkea viattomia lapsia tälläiseen mukaan! Yhteiskunnan pitää ohjata ihmiset oikeaan suuntaan lakien ja asetusten voimalla, jotta jokainen ei tee mitä itse päättää!
[quote author="Vierailija" time="22.03.2013 klo 10:06"]
Ja mustilla oli erilliset vessat jne. Olet väärällä puolella historiaa, wake up.
[/quote]
Siinähän se onkin, kun ei ole niitä erillisiä vessoja ja pesutiloja!!! Koen erityisen ahdistavaksi kun näitä samasta sukupuolesta tykkääviä pyörii samoissa pesutiloissa kanssani ja samoin tulevien lasteni kanssa! Mielelläänhän sitä itsekin katselisi alastomia vastakkaisen sukupuolen edustajia suihkussa. Pitäisikö tämäkin siirtää nykyaikaan ja rakentaa uimahalleihin omat pesutilansa joka ryhmälle? Itse ainakin aion tehdä asiasta lakiehdotuksen. Miehille, homomiehille, naisille, homo naisille ja yksi "epävarmoille / Bi-porukalle".
Vai mennäänkö unisex-malliin?
Jos lähdetään leikkimään systeemillä niin tehdään se sitten kunnolla! Vaadin tasa-arvoista kohtelua tässäkin asiassa!
Ääh.
Onko putkimies joka on homo homoputkimies? Ajaako hän homoautolla? Tekeekö hän homoruokaa? Jos hän käy uimassa, käykö hän homouinnissa?
[quote author="Vierailija" time="22.03.2013 klo 14:12"]
[quote author="Vierailija" time="22.03.2013 klo 10:06"]
Ja mustilla oli erilliset vessat jne. Olet väärällä puolella historiaa, wake up.
[/quote]
Siinähän se onkin, kun ei ole niitä erillisiä vessoja ja pesutiloja!!! Koen erityisen ahdistavaksi kun näitä samasta sukupuolesta tykkääviä pyörii samoissa pesutiloissa kanssani ja samoin tulevien lasteni kanssa! Mielelläänhän sitä itsekin katselisi alastomia vastakkaisen sukupuolen edustajia suihkussa. Pitäisikö tämäkin siirtää nykyaikaan ja rakentaa uimahalleihin omat pesutilansa joka ryhmälle? Itse ainakin aion tehdä asiasta lakiehdotuksen. Miehille, homomiehille, naisille, homo naisille ja yksi "epävarmoille / Bi-porukalle".
Vai mennäänkö unisex-malliin?
Jos lähdetään leikkimään systeemillä niin tehdään se sitten kunnolla! Vaadin tasa-arvoista kohtelua tässäkin asiassa!
[/quote]
Älä pelkää, ei ne sua himoitse siellä suihkutiloissa.
Eihän heterotkaan jokaisesta näkemästään ihmisestä kiihotu, eivät homotkaan.
Eivät ne katso seksuaalisesti ihmisiä saunoissa.
[quote author="Vierailija" time="22.03.2013 klo 14:19"]

Miksi sitten tuhlataan rahaa ja rakennetaan erilliset tilat tällä hetkellä? Eikö kyse ole juuri tästä asiasta?
Poistetaas rajankäynti sit tässäkin asiassa tasa-arvoisen kohtelun nimissä - kaikki kaikkien kanssa vaan sekaisin!