Argh, kannattaako tähän jäädä?

Tilanne siis tämä: olen jo pitkään halunnut lapsia, mutta olemme mieheni kanssa päättäneet että molemmat suoritamme opinnot loppuun ennen kuin niitä hankimme. Nyt kummallakaan ei ole paljoakaan enää jäljellä, mutta mieheni on äkkiä saanut jostain jonkin eksistentialistisen kriisin ja pohtii kannattaako tähän maailmaan lapsia ollenkaan tuoda! Ja lisäksi väittää että arvomaailmamme ovat niin erilaiset (ei totta) ja pohtii onnistuisiko meiltä edes lasten kasvattaminen yhdessä.

Rakastan miestäni. Mutta oman lapsen kaipuu on kova ja tunnen itseni niin petetyksi, olimmehan puhuneet yhteisestä elämästä ja lasten hankinnasta ja mieskin oli sanonut haluavansa joskus lapsia. Asiasta pitkään puhuttuamme mies vakuutti edelleen haluavansa kyllä lapsia, eli jokin ohimenevä ahdistus hänellä kai taisi olla. Mutta nyt minua ahdistaa. Olen valmis odottamaan, vielä vuosiakin, olenhan vielä suhteellisen nuori, mutta mitä jos asian tullessa ajankohtaiseksi mies jälleen muuttaa mieltään? On muuten oikein vastuuntuntoinen ja rehellinen mies.

Kertokaa kokemuksianne, onko liitoissanne ollut soutamista ja huopaamista lasten hankinnan suhteen, onko kaduttanut jos olette jääneet vain odottamaan sitä että miehen mielestä olisi hyvä hetki aloittaa yrittäminen? Vai kaduttaako enemmän muuten hyvästä liitosta lähteminen?