Lue keskustelun säännöt.
Palstan Supernannyt, mikä neuvoksi, kun lapsi ei halua kävellä?
14.03.2019 |
Juuri tuli eteen 4v:n kanssa tilanne, että lapsi ei suostu kävelemään. Kyseessä lyhyt matka ylämäkeen autolle. Lapsi on liikunnallinen, päiväunet nukuttu ja välipala syöty. Eli ei kyse siitä, että ei pystyisi kävelemään, tulee vaan joku ääni, että ei tahdo.
Mitä teet tässä tilanteessa? Mitä sanot, että lapsi kävelee matkan? Vai suositutko vaan lapsen kiukutteluun ja kannat hänet ylös tuon matkan, kuten lapsi haluaa?
Jos vaan sanot, että nyt kävellään, lapsi alkaa karjua, että katu raikuu ja konttaa lahkeessasi roikkumaan ja karjuu siinä. Tai sitten seisot vieressä maanittelemassa ja lapsi istuu siinä kävelevien poskessa ja syö kielloista huolimatta loskaa.
Miten tällaisesta tilanteesta selviydytään fiksusti?
Kommentit (40)
Sitten seistään paikallaan odottamassa niin pitkään, että lapsi kävelee. Harvoin lapsi jaksaa kovin pitkäksi aikaa jäädä pakoilleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jatka itse matkaa, kyllä se lapsi lopulta seuraa.
Kommennat, että nyt kävelee tai muuten... Ja se "muuten" pitää olla sellainen, joka sitten saa hänet liikkeelle, jotta välttäisi sen. Ja jos ei edelleenkään kävele, niin toteutat sen "muuten" kohdan. Eiköhän seuraavalla tai viimeistään kolmannella kävele. Ainakin mun 2v:llekin on mennyt tämä kaava perille.
Ignoorataan ja pidetään itsestään selvänä, että kävelee.
Entä kun meidän lapsi on jaksanut olla paikallaan yli tunnin ja monta kertaa? Kenellä riittää aika odottaa? Entä kun tulee itselle jo pissahätä tai nälkä odottaessa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä poika temppuili muksuna tuolla tapaa päiväkodista haettaessa. Oli noin puolen kilometrin matka käveltävänä. Ensimmäisestä lysähdyksestä pysähdyin ja nostin jaloilleen, ja jatkoin kävelyä. Toiseen lysähdykseen en enää reagoinut vaan jatkoin kävelemistä. Kummasti löytyi intoa ja jaksamista kävellä, kun poika huomasi ettei äiti hänen käskytyksestään ala hyppimään. En siis kävellyt nopeasti, tai ylittänyt katua, ja koko ajan sivusilmällä seurasin mitä poika tekee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä minä varmaan kantaisin, jos tuota ei usein tapahdu. On nelivuotias kuitenkin aika pieni vielä ja syliä voi ihan kaivata ja huomiota.
Toki jos on sellaista, että tuota on kovin usein ja tuntuu että siihen liittyy selkeää uhmakkuutta ja kiukuttelua, voisin tehdä muutakin. Jos ei olisi kova kiire mihinkään, voisin tosiaan sanoa että et halua kävellä, ok, ollaan sitten tässä vaan. Olen varma että lapsi kyllästyisi paikallaan jäkittämiseen kauan ennen kuin minä. Kiiretilanteessa, jos esim. lapsi saatava ajoissa päiväkotiin ja minun päästävä töihin, ottaisin mukulan vaan kantoon ja kantaisin eleettömästi perille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Entä kun meidän lapsi on jaksanut olla paikallaan yli tunnin ja monta kertaa? Kenellä riittää aika odottaa? Entä kun tulee itselle jo pissahätä tai nälkä odottaessa?
Siinä tapauksessa pitää keksiä jokin muu keino. Esim. autossa on jokin kiva juttu, jota säilytetään autossa ja jolla saa leikkiä vain autossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alkuperäisessä supernannyssä oli muksu joka stoppasi kauppaan.
Nanny meni lapsen taakse, otti kainaloista kiinni ja kantoi/työnsi lapsen liikkeelle huudosta huolimatta.
Vierailija kirjoitti:
Kommennat, että nyt kävelee tai muuten... Ja se "muuten" pitää olla sellainen, joka sitten saa hänet liikkeelle, jotta välttäisi sen. Ja jos ei edelleenkään kävele, niin toteutat sen "muuten" kohdan. Eiköhän seuraavalla tai viimeistään kolmannella kävele. Ainakin mun 2v:llekin on mennyt tämä kaava perille.
2-vuotiaalla aika todennäköisesti meneekin, 4-vuotiaalla varsinkin jos on uhmavaihe, ei välttämättä. Meillä tytär varsinkin oli ihan immuuni kiristykselle ja rangaistuksille tuossa iässä. Jos vaikka sanoi ett "sun on pakko" niin vastaus oli "pakko ei ole muuta kuin kuolla", jos uhkasi rangaistukselle niin "tappakaa vaikka, lyökää, huutakaa, mutta minä EN alistu". Ja löi levyksi makuulleen maahan, ei lihastakaan liikauttanut itse. Onneksi tähän lapseen auttoi hyvin positiivisempi lähestymistapa, palkkioiden ja kiitoksen kautta eteneminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sitten juostan kilpaa mäen päälle. Tää huijaus toimi yleensä meillä jos kävely ei maistunut.
Tai sitten ihan vaan se, että jätät lapsen istumaan, sanot, että minä menen nyt autolle, tule perästä. Ja menet sinne autolle. Harva lapsi kauaa jaksaa / uskaltaa jäädä yksin istumaan.
Auktoriteetti on hukassa muutenkin tai lapsella jokin muu hätä. Näkyy sitten juurikin näissä siirtymätilanteissa. Mitään yleispätevää neuvoa juuri tuohon tilanteeseen ei ole olemassa.. Ehkä kantaisin ja sen jälkeen yrittäisin keskustelemalla selvittää mistä kenkä puristaa.
Itse kantaisin jos ei ole aikaa muuhun. Harhautus puhumalla jostain kivasta voisi auttaa.
Ei se lapsi ikuisesti halua syliin kuitenkaan, joten se on ehkä kaikille helpoin tapa, että kantaa muutaman metrin ja iloisesti jutellen laskee maahan olettaen, että lapsi seuraa loppumatkan kun on saanut vähän tankata syliä.
Toi, että jatkaa itse vaan matkaa toimii joillain lapsilla, mutta oma kolmevuotias vilkutti ilosesti ja jäi puuhaamaan omiaan kun sitä testasin.
Yritin tuota, että lähden vaan kävelemään. Lapsi juoksi karjuen eteeni ja tarttui jalkaani roikkumaan. Nykyisenä kännykkävideoiden aikana en kehtaa kaupungin kadulla kävellä eteenpäin huutava lapsi jalassa roikkuen, taatusti se olisi kohta jossain somessa kiertämässä.
Ei ollut aikaa jäädä loskaan seisomaan ja odottelemaan.
Mikään houkuttelu tai uhkaus ei johtanut mihinkään.
Loppujen lopuksi kannoin lapsen sen mäen ylös. Tuntuu, että tein virheen. Mutta en keksinyt enää muuta.
Ja näitä ällejä riittää. En kävele. Kengät on huonot. Kintaat on huonot. Milloin mitäkin. Miten nämä kiukutteluhetket saisi vähenemään? Niitä on päivässä useita. Alkaa jo aamulla, kun lapsi herää ja alkaa sängyssään karjumaan, että missä olen.
Samanlainen lapsi oli myös minulla,ei halunnut kävellä paria sataa metriä ylämäkeen. Alin kertoa juttua pienistä pupuista ja oravista ,jotka yöllä köllöttelevät reitin varrella jne jne .Siinäpä matka hupeni ,kun kuunteli päivästä toiseen sammaa tarinaa.Se toisto oli tosi tärkeä.Ei huomannutkaan, kun siirsi töppöstä toisen eteen.
Vierailija kirjoitti:
Sitten juostan kilpaa mäen päälle. Tää huijaus toimi yleensä meillä jos kävely ei maistunut.
Tai sitten ihan vaan se, että jätät lapsen istumaan, sanot, että minä menen nyt autolle, tule perästä. Ja menet sinne autolle. Harva lapsi kauaa jaksaa / uskaltaa jäädä yksin istumaan.
Autolle! Nämähän oli kotiin menossa kävellen. Hyvähän se autoilla onkin mennä, niillähän ehtii vastustelevankin mutta istuvan lapsen kanssa.
Siis tulee älli ei ääni. Ja istuu kävelytien poskessa.