Te jotka olette onnellisia miestenne kanssa, mikä on salaisuutenne?
Mikä tekee parisuhteestanne onnellisen ja tyydyttävän?
Minä en tunnu koskaan löytävän ketään, kenen kanssa arki ei muuttuisi tappavan tylsäksi. Ehkä en ole tavannut sitä oikeaa. Joka tapauksessa minua kiinnostaa suuresti se, mikä tekee teidät muut onnellisiksi elämäänne puolisonne kanssa. Arkihan on arkea kaikilla, mutta mikä on syy siihen, että ette tylsisty ja lakkaa rakastamasta?
Kommentit (33)
Varmaan se, että en odota mieheltäni sitä että hän tai suhde tekisi minut onnelliseksi. Ajattelen, että elämä on mitä on, ja mielialat nyt elämässä vaihtelee, ja jos niistä on joku yleensä vastuussa se olen minä itse. Joten en odota oikeastaan mieheltä muuta kuin että on asiallinen hyvä kumppani, eikä aktiivisesti tuhoa onnellisuuttani.
Luulen että voisin olla onnellinen hyvin monenlaisen miehen rinnalla, en tarvitse siihen mitään rakastumista tai erityisiä rakkaudentunteitakaan. Rakkaudentunteet on tulleet ja menneet ja tulleet taas 13 vuoden liittomme aikana - mutta en minä semmoisille tunteille paljoakaan painoa pane. Ei niillä loppujen lopuksi ole paljoa merkitystä ja ainakin mulla ne riippuvat pääosin oman pääni sisäisistä asioista ja elämän tapahtumista, eikä niinkään siitä mllainen mies on, onko ns. oikea tai miten käyttäytyy. Minä en kyllä usko edes mihinkään Oikeaan, vaan uskon että hyvin moni on riittävän oikea, että sen kanssa voi olla onnellinen, kunhan vaan päättää sitoutua hommaan ja voittaa vaikeudet.
Vasta viisi vuotta yhdessä, mutta ollaan edelleen todella onnellisia yhdessä. Joka päivä on kiva herätä toisen vierestä ja iltaisin mennä yhdessä nukkumaan. Ollaan huomattu että joillain jutuilla on vaikutusta asiaan. Katsellaan paljon toisiamme silmiin kun toinen puhuu ja annetaan toiselle mahdollisuus kertoa omista asioistaan. Luin jostain että silmiin tuijottelu lähentää ihmisiä toisiinsa, siksi ihmiset tuijottelee vauvojakin. Lisäksi on ihanaa kun saa kertoa rauhassa toiselle omia juttujaan ja toinen kuuntelee. Tehdään asioita yhdessä, jotain joka viikko. Joskus se on ulkona syöminen, joskus yhteinen hiihtolenkki. Yhteiset matkat ja kokemukset on tärkeitä. Kannattaa vahvistaa yhteisiä muistoja juttelemalla yhteisistä kokemuksista. Tehdään toisillemme pieni palveluksia: tuodaan kaupasta yllätyksenä toisen lempijogurttia, jota normaalisti ei osteta kun on niin kallista, lähetetään työmatkalta naapurikaupungista söpö postikortti, kiillotetaan toisen kengät pyytämättä jne. Arvostetaan toisiamme.
Tässä joitakin juttuja:
1. Olen valinnut mieheni tunteen lisäksi myös järkeä käyttämällä, ja koskaan en ole lähtenyt miehen matkaan humalassa (silloin arvostelukyky on huono ja ihminen kiinnittää ihan erilaisiin asioihin huomiota kuin selvänä).
2. Me kumpikin ymmärrämme, että rakkaus on ensisijaisesti toimintaa, ja vasta toissijaisesti tunne.
3. Olemme sopineet, että emme koskaan eroa kriisin keskellä, vaan vasta sen jälkeen. Eli voimme erota vasta kun kykenemme tekemään sen sovussa.
4. Kumpikin ymmärtää, että ihminen on useimmiten itse(kin) aiheuttajana omissa parisuhdeongelmissaan. Ts. uudessa suhteessa vanhat ongelmat tuppaavat toistumaan, joten kumppanin vaihto ei niistä vapauta.
5. Nautimme kaikkein eniten pienistä, arkisista asioista, emme siis tavoittele kuuta taivaalta emmekä vaadi sitä toisiltammekaan.
Kymmenen vuotta yhdessä ja rakkaus on tähän saakka vain lisääntynyt vuosien myötä.
Ensimmäiseksi tulee mieleen miehen ihana luonne, vaikka toki niitä vähemmän ihaniakin piirteitä löytyy.;) Hyvä seksi, turvallisuuden tunne miehen kanssa... Luotan häneen täysin ja meillä on samanlainen huumorintaju. Myös se että mies rakastaa minua tällaisena kuin olen, vaikka olisikin välillä "kamala ämmä" joka valittaa, on pahalla päällä jne, ihailen todella hänen kärsivällisyytyään ja rauhallisuutta. Lisäksi se että mies kehuu ulkönäköäni, tunnen itseni kauniiksi. Toki on aikoja että arki tympäisee ja toisen naama kyllästyttää, mutta en haluaisi olla kenenkään muun miehen kanssa. Muistelen aina niitä asioita miksi rakastuin mieheeni, tulen siitä aina hyvälle tuulelle.:)
Meillä varmaan se, että kummallakin on tilaa olla oma itsensä. Aina ei toisen tarpeita ja toiveita ymmärretä (puolin ja toisin) mutta ei silti lähdetä väheksymään niitä.
Meillä kumpikin saa toteuttaa itseään suhteessa ja suhteen ulkopuolella.
Toinen iso asia on se, että kumpikin kantaa arkea omien voimavarojensa mukaan. Välillä on aikoja jolloin mies jaksaa enemmän ja välillä on aikoja jolloin minä jaksan enemmän.
Suhteessamme on tilaa myös höpsöttelylle ja hassuttelulle. Kaikkea ei aina oteta hirveän vakavasti.
Semmoisia tuli nyt aluksi mieleen.
Tänä vuonna vietämme 12 v hääpäivää ja meillä on 2 kouluikäistä lasta.
Täydellistä parisuhdetta ei ole. Täydellistä miestä ei ole. Intohimo ja huuma ei kestä ikuisesti. Arki tulee jokaiseen suhteeseen/rakkauteen jossakin vaiheessa mukaan. Ihminen muuttuu vuosien myötä, jotkut enemmän, jotkut vähemmän. Lapsien jälkeen parisuhde muuttuu. Tässä faktat.
Sitten niihin asioihin mihin voit vaikuttaa. Valitse sellainen mies, jonka kanssa tulet muutenkin toimeen, kumppanina, ja joka ottaa sinut huomioon, vastuuntuntoinen, kunnollinen. Mies jonka seurassa viihdyt muutenkin. Arki sujuu näet paremmin jos oma kumppani on myös ystävä, jonka seurassa viihtyy. Hankkikaa yhteisiä harrastuksia tai kiinnostuksen kohteita, se auttaa myös ylläpitämään rakkautta kun on yhteisiä juttuja jaettavana.
Hyvä seksi pitää intohimoa yllä. Kerro selvästi mitä haluat mieheltäsi seksissä ja toistepäin. Toimiva seksielämä luo tyytyväisyyttä.
Tässä joitakin
-seksi ei ole suorittamista, toista kunnioitetaan, jos toinen ei sitä sinä päivänä halua ei suututa,
-molemmat huomioivat toista pienissä asioissa
-kerrotaan avoimesti jos joku asia häiritsee
-kehutaan ja halitaan päivittäin
-annetaan toiselle tilaa ja ollaan kiinnostuneita toisen asioista.
Puhuminen. Keskinäisen kilpailun välttäminen. Erilaisuutemme arvostaminen. Yhteinen aika. Yhdessä asioiden tekeminen. Arjen keskellä pienillä asioilla toistensa piristäminen. Asiat tärkeysjärjestykseen, tärkein on meidän parisuhde, sitten tulevat vasta muut ihmiset. Sanotaan että "rakastaa"
Omalla kohdalla mieleen tuli asia joka vaikuttaa, "yhteinen kiinnostuksen kohde". Olen aina ollut kova sisustamaan ja tykännyt seurata sisustusohjelmia, lehtiä jne. Mies taas tykkää remontoida ja puuhastella. Tämä asunto on toinen jonka olemme lähes kokonaan remontoineet, pian alamme rakentamaan omakotitaloa. Tottakai muutkin asiat vaikuttavat, miehen luonne, hyvä seksi ja luottamus. Mutta arki on välillä tylsää ja kiireistä, sisustus ja remppajutut on tavallaan yksi asia joka tuo molemmille piristystä päivään ja kiinnostaa molempia.
Onko se arki sinkkuna sitten jotenkin huomattavasti paljon jännempää? Kai se juju onkin siinä, että opettelee tykkäämään siitä ettei jatkuvasti tapahdu mitään kovin erikoista. Onko sitä yleensäkkään valmis parisuhteeseen. jos se parisuhteessa olo tuntuu niin tylsälle?
Kaipa se on tuo yhteinen huumorintaju, vähän häiriintynyt kummallakin, joten nauretaan paljon. Toiseksi kipuaa miehen kärsivällisyys. Itse olen kuin mikäkin tuuliviiri päätöksieni kanssa, niin tasapainottamaan tarvittiin rauhallinen mies jolla lehmän hermot.
Ymmärrys siitä että toiselta ei voi vaatia liikoja eikä kuvitella että hän ajattelee ja käyttäytyy kuten itse haluaa.
Yhdessä tekeminen ja oleminen, niin arjessa kuin juhlassa. Yhteisten kiinnostusten ruokkiminen.
Jokapäiväinen hellyys ja koskettelu
Yhteiset näkemykset ja haaveet
Arjen sujuminen ja sen pienet asiat
Unohdin pahat pojat, eli ne joiden kanssa elämä ei ole tylsää, kun tajusin että kolmekymppisenä kaikki hyvät alkavat olla varattuja. Annoin "tylsälle" ja "kiltille" mahdollisuuden ja sain kaikkea muuta kuin tylsän miehen. Me ollaan molemmat sitouduttu perheeseen ja toisiimme, pettäminen ei ole edes vaihtoehto (ei minulle, joka olen sitä aiemmin harrastanut) eikä miehelle koska me olemme päättäneet olla yhdessä. Meillä on samat arvot ja tavoitteet. Arvostan miestäni ja kerron sen hänelle. Yritän muistaa että en aloita riitoja sanalla sinä, vaan sanalla minä, en siis syytä toista vaan kerron mikä minua ärsyttää ja miksi, siis omalta kannaltani. Annan toiselle tilaa harrastaa ja harrastan itsekin. Harrastamme myös yhdessä. En hermostu pienistä asioista ja kerron miehelle että arvostan sitä että hän rakastaa minua tälläisenä kuin olen. Olen löytänyt itselleni täydellisen miehen kun ymmärsin minussa on ollut edellisissä suhteissa paljon vikaa ja että ne kiinnostavimmat miehet ovat yleensä myös niitä huonoimpia (sitoutumiskammoisia/alkoholiongelmaisia/narsisteja/väkivaltaisia/naistenmiehiä). Mutta toisaalta, sehän on kiinni siitä mitä elämältä haluaa :)
Minä en ole koskaan olettanut, että puolisoni pitäisi tehdä elämästäni ei-tylsää, enkä ottanut puolisoa, joka halusi sitä minulta. Minusta jokainen on ihan itse vastuussa elämästään ja siitä, onko se tylsää vai ei.
[quote author="Vierailija" time="19.03.2013 klo 16:07"]
Me ollaan miehen kanssa oltu onnellisesti yhdessä 24v. Tottakai arki on arkea ja eikä se suhde ole samanlainen kuin ekoina vuosina. En osaa sinulle sanoa miksi me olemme onnellisia; meillä on hauskaa yhdessä, nauramme samoille asioille, viihdymme yhdessä ja olemme myös toistemme parhaat ystävät. Kuitenkin molemmilla on myös omat harrastukset, kiinnostuksen kohteet ja ystävät. Arvostamme toisiamme ja meillä on samat arvot. Meillä on myös säännöllisesti aikaa kahdenkeskiseen yhdessäoloon, käydään syömässä ja kahvilla ja leffassa tai ollaan vaan kotona.
[/quote]
tätä minäkin komppaan. Yhdessä 16vuotta ja lapsia 2.
Lisään vielä että tähän sanonnan 'kuka vanjoja muistelee, sitä tikulla silmään'. Eli pitkässä suhteessa molemmat tekee virheitä ja on vaikeita aikoja, mutta jos asiat sovitaan sen jälkeen ei vanhoja muistella vaan keskitytään tulevaan.
rakkaus, toisen kunnioitus ja yhdessä hauskan pito. Niillä pääsee jo pitkälle ;)
- Muistutan itseäni siitä että jos minulla on "tylsää", mieheni tehtävä ei ole sitä poistaa
- Jokainen on oikeasti vastuussa omasta onnestaan
- Välillä on tylsää mutta kohta taas aivan mahtavaa
- Jos ei ole onnellinen tms. niin kannattaa miettiä, mitä ITSE tekisi elämässään että olisi tyytyväisempi... vaikka alkaa harrastamaan jotakin uutta...
Minusta se on asenteesta kiinni!
En tiedä, mikä on salaisuuteni, mutta mieheni on yhä 13 vuoden avioliiton jälkeen silminnähden rakastunut minuun :-). Ja tämä ei tarkoita sitä, että olisin mikään joka miehen unelmanainen, kaikkea muuta varmasti, mutta miehelleni olen nähtävästi parempi matchi kuin edes seurusteluvaiheessa osasin nähdä.
Tämän lisäksi voisin todeta, että meillä on aika samanlainen kotitausta, ja meillä on yhteistä myös se, että emme odota koko ajan olevan kivaa. Minulla on aiempi kokemus henkilöstä, joka todella vaati itselleen koko ajan täydellistä, ja kun sitä ei tietenkään saanut, katsoi minussa olevan "vikaa". Sillä asenteella ei pärjää oikeassa elämässä, eikä hän ole pärjännytkään. Miehelläni ja minulla on myös samanlainen käsitys sitoutumisesta ja avioliiton merkityksestä. Pidämme molemmat halveksittavana ja raukkamaisena sellaista mentaliteettia, että jos toinen esim. sairastuu vakavasti, toinen ottaa ja lähtee kun ei kestä. Sellainen ei ole avioliitto, vaan pinnallisten hyväksikäyttäjien pelleilyä.
[quote author="Vierailija" time="19.03.2013 klo 16:16"]
Tässä joitakin juttuja:
1. Olen valinnut mieheni tunteen lisäksi myös järkeä käyttämällä, ja koskaan en ole lähtenyt miehen matkaan humalassa (silloin arvostelukyky on huono ja ihminen kiinnittää ihan erilaisiin asioihin huomiota kuin selvänä).
2. Me kumpikin ymmärrämme, että rakkaus on ensisijaisesti toimintaa, ja vasta toissijaisesti tunne.
3. Olemme sopineet, että emme koskaan eroa kriisin keskellä, vaan vasta sen jälkeen. Eli voimme erota vasta kun kykenemme tekemään sen sovussa.
4. Kumpikin ymmärtää, että ihminen on useimmiten itse(kin) aiheuttajana omissa parisuhdeongelmissaan. Ts. uudessa suhteessa vanhat ongelmat tuppaavat toistumaan, joten kumppanin vaihto ei niistä vapauta.
5. Nautimme kaikkein eniten pienistä, arkisista asioista, emme siis tavoittele kuuta taivaalta emmekä vaadi sitä toisiltammekaan.
Kymmenen vuotta yhdessä ja rakkaus on tähän saakka vain lisääntynyt vuosien myötä.
[/quote]
Tässä oli mun mielestä hyviä vinkkejä! Parempia kun mitä yleensä näkee..
Meillä yhteiseloa n 10 vuotta ja tällä hetkellä on hyvin stressaavaa, mutta olemme sitoutuneet toisiimme ja ajattelemme, että kaikelle on aikansa. Tiedämme, että tämä vaihe on väliaikainen, joten haaveilemme tulevasta yhdessä. Myös mieli ja asenne on nöyriä, ettemme kuvittele olevamme sellaisten ongelmien yläpuolella, joiden kanssa useat painivat, vaan ajattelemme et meitäkin voi kohdata monenlaiset asiat elämässä
.
Meitä yhdistää huumori ja leikkimielisyys, meillä on ihan aidosti hauskaa yhdessä. Se piristää aikoina, jolloin tuntuu että on vain selvittävä eteenpäin päivä kerrallaan.
Olemme hyvin samanlaisia, vaikkakaan emme identtisiä. Omia kiinnostuksenkohteita on, mutta kyllä iso osa onnea on se että on hirveästi asioita joita tykkäämme tehdä yhdessä, ja samanlainen huumorintaju pitää huolen siitä että meillä on ihan oikeasti hauskaa yhdessä :)
Me ollaan miehen kanssa oltu onnellisesti yhdessä 24v. Tottakai arki on arkea ja eikä se suhde ole samanlainen kuin ekoina vuosina. En osaa sinulle sanoa miksi me olemme onnellisia; meillä on hauskaa yhdessä, nauramme samoille asioille, viihdymme yhdessä ja olemme myös toistemme parhaat ystävät. Kuitenkin molemmilla on myös omat harrastukset, kiinnostuksen kohteet ja ystävät. Arvostamme toisiamme ja meillä on samat arvot. Meillä on myös säännöllisesti aikaa kahdenkeskiseen yhdessäoloon, käydään syömässä ja kahvilla ja leffassa tai ollaan vaan kotona.