Miten olette päässeet jaloillanne kun pitkäaikainen kumppani vaan hylkää?

Ymmärrän, että ex teki eroa jo paljon aiemmin mielessään, mutta omalla kohdalla se että ero tuli puskista ja ex halusi minut pois elämästään niin pian kuin mahdollista teki todella kipeää. Ei siksi että haluaisin pitkittää eroa, vaan ihan käytännön asioiden järjestely ottaa hieman aikaa eikä sopivaa asuntoa löydy yhdessä päivässä, puhumattakaan tavaroiden pakkaamisesta ja muuton järjestelystä. Menin suosiolla muutamaksi yöksi hotelliin aluksi mutta se ei luontaisesti ole mikään pidempiaikainen ratkaisu. Minulla ei ole perhettä tai ystäviä paikkakunnalla.

Nyttemmin olen jo muuttanut, mutta exän kylmä asenne eron jälkeen tuntui todella pahalta. Olisin halunnut edes halin, mutta ex käski lopettaa itkemisen ja merkkaamaan Exceliin mitä tavaroita haluan pitää. Mikä on hyvä systeemi, mutta hän tuntui puskevan ja pakottavan päättämään samantien kun olin shokkitilassa eikä antanut yhtään saumaa koota itseni ja miettiä hetken, sen sijaan että ennustan 2min erosta että asunko seuraavaksi yksiössä vai isommassa asunnossa johon esim. sohva mahtuu. 

Vielä pahemmalta tuntuu emotionaalisesti, koska koin ja ex myönsi myös että asioiden ollessa hyvin olimme todella onnellisia ja yhteensopivia. Vielä eron julistettuaankin hän välillä sanoi ettei halua ikinä palata yhteen,  ja välillä itki miten toivoo että saisimme asiat korjattua. Sanoi välillä ettei enää rakasta, toisella hetkellä itki miten ikävöi ja rakastaa. Tuntui pahalta, sillä mielestäni meidän ongelmat oli lopulta melko pieniä ja jos mies olisi muuttunut hieman, olisi suhde ollut paljon tasapainoisempi ja emotionaalisesti turvallisempi. Lopulta tuntui, että viestin 5 vuotta miehen kanssa joka oli lopulta ihan erilainen ihminen kuin jonka tunsin monta vuotta. Esitti eron jälkeen yhteistyökykyistä ja avuliasta kun siitä oli hänelle hyötyä, ja toisaalta raivostui, haukkui ja oli puhumatta vaikka kysyin käytännön järjestettävistä asioista. Ja suuttui kun sai tietää että olin käynyt treffeillä.