Tyttäreni poikaystävä
En nyt tiedä, miten tämän asian kertoisi. Mokasin todella pahasti. Tyttäreni ja hänen tuore poikaystävänsä olivat viime viikonloppuna mökillämme kahdestaan. Itse olin reilun kilomterin päässä siskoni luona. Tyttö sitten soitti lauantai-iltana ja sopersi humalassa, että eivät saa saunalle vettä pumpusta. Olimme itse juuri saunassa, joten en ihan heti mennyt apuun.
Kun sitten menin, niin tytär oli sammunut sohvalle. Peittelin hänet siihen ja menin saunalle. Hänen poikaystävänsä istuskeli pyyhe lanteilla saunan eteisessä ja oli jo saanut vedet ja muut toimimaan. Jäin sitten sinne juttelemaan, kun kiinnosti tämä tytön uusi tuttavuus ja ei kiinnostanut lähteä takaisin pakkaseen palelemaan.
Olimme molemmat humalassa, humalluimme lisää ja yksi asia johti toiseen ja niin edelleen. Nyt sitten on tosi likainen olo ja kaduttaa ja hävettää ja kaikkea.
Mitä ihmettä mä nyt sitten teen? En tällaista voi kertoakaan. Pahinta koko hommassa on se, että osa minusta on hyvillään, kun vielä kelpasin. Lisäksi se tuntui niin vietävän hyvältä. Hän tuoksui, maistui ja tuntui jotenkin paremmalta kuin ex-mieheni tai ne muutamat hänen jälkeensä. Olo on kuin joku olisi laittanut minut päälle vuosien jälkeen. Silti samalla olen syyllinen ja tunnen olevani paha ihminen.
Olen nyt yrittänyt muutaman päivän ajatella asiaa järjellä ja pyyhkiä kokemuksen pois, mutta en vain onnistu. En uskalla edes ajatella tyttäreni kohtaamista ja suorastaan pelkään hänen poikakaverinsa näkemistä.
Mitä ihmettä mä nyt teen? Auttakaa joku?
Kommentit (7)
Ehkä voisit kokeilla jotain b-luokan kirjakustantamoa, jos kirjoittaisit tuosta esim. novellin?
Ja minä jalona sankarina autan, kun muut vain väheksyvät. OIkein tekisi mieleni paukutella henkseleitä. Kerrot tyttärellesi rehellisesti kaiken, pyydät anteeksi ja katsot mitä seuraa. Ja jos et toimi näin, niin voit vaikka vihjailla tyttärellesi hänen pojunsa ihanuudesta ja hänen nähtensä flirttailla tuolle poikaparalle... joka arvaten kohta tulee juuri tänne, ja pyytää apua, kun pani anoppikokelastaan, eikä nyt saa omatuntoaan hiljaiseksi.
Pidät siis turpasi kiinni ja käyttäydyt, jos olit tosissasi. Alkoholismiin hankit apua, vaikka se kyllä lienee turhaa, jos et vielä ole saanut tarpeeksesi. Jos kirjoitit provon, kyselet itseltäsi rehellisesti, että miksi. Mitä ajattelit provolla saavuttaa? Mitä hyvää siitä koituu ja kenelle?
provo tai ei mutta kuvitelkaapa muunmaalaisia, joilla eiole saunaa, ei pääse tälläisiä sattumuksia tapahtumaan alkuunkaan.
Just joo. Sitten heräsit käsi housuissa.
Välillä otin anoppi lantiosta kiinni ja pumppasin häntä altapäin rajusti. Sitten anoppi kääntyi ja tuli takapuoli edellä syliini ja hyppyytti itseään keppini päällä. Ihailin näkyä ja samalla hänen edessäni keikkuvaan persereikään. Mietin siinä, että onkohan tuota koskaan korkattu. Työnsin sormea väliimme ja otin sieltä pillumehuja sormiimme ja levitin niitä anopin peppureiälle. Hän ei ollut moksiskaan siitä vaan jatkoi ratsastamistaan. Uskaltauduin työntämään sormen hänen perseeseen. Anoppi tärisi jälleen, mutta ei kuitenkaan saanut vielä. Liikutellessani sormea perseessä kysyin, että saisinko tulla hänen peppuun. Anoppi kääntyi ja sanoin, että oli odottanut jo tuota kysymystä.
Hän nousi ja tuli syliini. Levitti nesteitä peppuunsa ja otti kullistani kiinni ja ohjasi sen peppureiälleen. Silloin tiesin, että täällä on käyty ennenkin. Kulli luiskahti helposti ohi sulkijalihaksen ja valui pikku hiljaa syvemmälle ja syvemmälle. Sitten hän aloitti ratsastuksen ja hänen perseensä tiukkuus sai minut heti laukeamisen partaalle. Pidätys ei onnistunut ja purkauduin anopin suoleen rajusti. Anoppi jatkoi vielä hetken ja hieroi samalla itselleen klitasta kolmannen orkun. Ja valahti sitten syliini.
Hieno tarina. Kopio Kalle-lehdestä parinkymmenen vuoden takaa?