Raskausmasennus?
Hei!
Haluaisin kovasti tietää, löytyykö täältä sieluntovereita omaan ongelmaani liittyen. Sanon nyt tähän näin alkuun, etten ole varma onko ''masennus'' olooni liittyen nyt se satavarma oikea termi, mutta tällä ymmärrätte mitä tarkoitan. :(
Olen tällä hetkellä viikolla 12+1 ja odotan ensimmäistä lastani. Viime viikot ovat olleet itselleni erittäin vaikeat ahdistuneen oloni vuoksi. Minulla on ollut suurta taipumusta pienestä lähtien masentua, mutta aina sitä kuitenkin jotenkuten ollaan selvitty asioista yksin miettimällä ja mahdollisimman optimistisella ajattelutavalla.
Nyt minusta tuntuu, että olen sellaisessa tilanteessa, että minua jopa itseäni huolestuttaa oma vointini. Tunnen usein olevani yksin, erittäin yksin, kun mieheni tuntuu olevan jatkuvasti töissä ja näen häntä vain aamuisin herättyämme ja illalla nukkumaan mentäessä. Olen hänelle asiasta avautunut, mutta hän sanoo työskentelevänsä vain lapsen vuoksi, jotta meidän ei tarvitsisi stressata vauvan saavuttua rahatilanteestamme, mutta hän on ollut töissä jatkuvasti myös aikaa ennen raskautumista. Meillä ei ole ollut yhteistä vapaata aikaa ties milloin viimeksi ja tämän myötä minua huolestuttaa välillä yhteinen tulevaisuutemme kun meillä kuukaudessa on ehkä silloin tällöin se yksi yhteinen päivä. Rakastan häntä kovasti ja haluaisin myös hänen ymmärtävän, ettei hänen tarvitsisi raataa töissä niin paljoa, sillä 150h/3vko uuvuttaa ihmisen (hänelle alunperin merkitty 119h/3vko, mutta ottaa kaikki mahd. vuorot itselleen jos vain pystyy...)
Olen ollut paljon väsyneempi mitä yleensä olen, ja minusta tuntuu etten oikeasti jaksa tehdä mitään, töissä enkä kotona. hemoglobiiniarvot ovat aina olleet hieman alakanttiin ja viimeisessäkin mittauksessa hg oli sitä normitasoo, mitä mulla aina onkin. Tuntuu, että päässäni pyörii miljoona eri huolenaihetta. Nykyinen työni on aivan kamalaa ja minulta on motivaatio työtä kohtaan lakannut kokonaan. Minua ahdistaa eikä jaksamiseni riitä menemään aina töihin. Olen ollut nykyisessä työssä viimevuoden syyskuusta lähtien, ja sekin oli suunniteltu kestämään vain hetken verran, kuin mieheni saisi omat asiansa kuntoon ja voisimme tämän jälkeen suunnitella yhteistä tulevaisuuttamme. Mutta mieheni saikin hyvän työpaikan, josta ei halua luopua ja nyt minä vain mietin omaa elämääni, mitä minä sillä oikeasti teen.
Tekisi vain mieli nukkua kokoajan tämä huono olo pois. Minusta tuntuu, että tarvitsisin pienen levähdystauon itselleni ja aikaa oikeasti miettiä omaa tulevaisuuttani lapsen kanssa, jota odotetaan molemmat mieheni kanssa niin kovasti jo, murheistani huolimatta.
Päivät pitkät vain itken murheilleni yksin kotona. En ole koskaan hakenut minkäänlaista apua pahaan olooni liittyen, sillä minua hävettää avautua kasvotusten kenenkään kanssa enkä tiedä on tilanteeni nyt niin vakava, ettäkö apua niin kovasti tarvitsisin. En vain ole oikeasti hetkeen kuunnellut itseäni ja henkistä vointiani, olen vain mennyt sen mukaan mitä nykyinen elämäntilanteeni on siltä hetkeltä vaatinutkin.
Minua pelottaa se, mitä tapahtuu lapsen synnyttyä, jäänkö minä taas yksin hoitamaan häntä, kun mies valitsee työn perheen sijaan ja tosiaan on vain harvoin kotona. Olen itsekin vielä niin nuori, 20, ja haluaisin myös toteuttaa itseäni sen sijaan, että odotan miestä kotiin lapsen kanssa. Olen sellainen ihminen, joka kaipaa elämässään silloin tällöin vaihtelua, ja olen ollut kyseisessä tilanteessani jo melkeimpä vuoden verran väh.
Haluaisin vain tietää, jos täällä on ketään joka on koskaan ollut samassa jamassa kuin minäkin. Mitä te teitte selviytyäksenne tästä jokapäiväisestä masentuneisuudesta...