Miksi 2,5v lapsi ei yhtäkkiä "tykkää" äidistä?

Mitä olen tehnyt väärin. Ennen hän oli äidin poika ja ihan koko ajan halimassa ja rakkauttaan kertomassa. Aloitti hoidon muutama viikko sitten ryhmiksessä, siellä mennyt hyvin. Sitä ennen olin hänen kanssaan kotona ja oli kovin kiintynyt minuun.

Mikä voisi olla vialla?

Ihan normaalia, että tulee erilaisia jaksoja. Hoitoon meno on kuitenkin aika rankka muutos, ja ehkä äiti on nyt se, jolle lapsi tämän näyttää.

Elä hättäile! Tuo on ihan normaalia, nauti nyt kun voit. Kyllä se poika vielä roikkuu sinun lahkeissasi entisen lailla. Suo nyt isälle lapsen huomio, se tekee isä/poika suhteelle hyvää

Kiitos vastauksista. On vain niin ikävä poikaa, vaikka hän on niin lähellä. Rintaa oikein puristaa... Mutta tosiaan varmaan jokin kausi. Nyyh mun pikkuinen halijapoitsu:/

Moi, sama tilanne täällä, paitsi että minun poikani on 1,5 v. Isäänsä on ollut aina kovin kiintynyt, mutta sen jälkeen kun aloitti hoidon lokakuussa, on selkeästi osoittanut minulle mieltään. Asia paheni alkuvuodesta, kun jouduin tekemään kuukauden, pari todella paljon töitä ja lapsi oli pääosin isänsä kanssa. Olin nyt lapsen kanssa pari viikkoa kotona lomalla, ja mielestäni silloin poika hyväksyi minut paremmin. Nyt kun on taas palattu arkeen, lapsi osoittaa mieltään. Poika viihtyy hyvin hoidossa (perhepäivähoito ja aivan mahtava hoitaja) ja selkeästi jo kaipailee muiden lasten seuraa ja ohjattua tekemistä. Luulen kuitenkin, että vaikka lapsi on iloinen ja reipas hoidossa, ovat hoitopäivät kuitenkin tietyssä määrin stressaavia, ja poika yhdistää hoitoon menemisen jotenkin minuun.

Aika noloa hakea lapsi iltapäivisin, kun hän ei anna ottaa syliin ja kiukuttelee, huutaa isäänsä. Kotona saattaa hetkeksi unohtaa olevansa minulle kiukkuinen, mutta sitten taas muistaa jatkaa. Saattaa työntää minut pois, jos tulen "häiritsemään" isän ja pojan peuhuuhetkeä.

Kurjaa tietysti, mutta en ole ollut tästä erityisemmin huolissani. Lapsi kun on sekä meidän vanhempien että muiden (hoitaja, sukulaiset) mielestä hyvinvoivan ja tasapainoisen oloinen.Tietysti toivoisin, että tämä menisi ohitse, mutta jos ei mene, niin onni onnettomuudessa, että lapsella on näin läheinen suhde isäänsä. Itsekin olin lapsena isän tyttö, mutta yhtä lailla äitini oli tärkeä. Eri roolissa vain.

Poika huomasi tarhassa että äitin kanssa lässyttäminen on noloa.

Minun 3v kirkui kaksi päivää isänsä ollessa matkoilla. "Isi pukee", "isi kaataa maitoa" "älä koske, mene pois!", "tyhmä äiti",  "isi pyyhkii" jne. Isän tyttö on ollut jo pitkään ja joskus tuntuu pahaltakin kun kaikkensa yrittää, mutta toinen vain tahtoo isin. Näin on jatkunut vuoden verran eli ei ole mikään hetkellinen muutos. Välillä on huonompia ja välillä parempia kausia. 

Ap:n lapsi taitaa kyllä vain osoittaa mieltään hoitoon menemisestä. Se on iso muutos lapselle ja varmasti hänellä on jonkin asteisia hylkäämisen tunteita. Kyllä se siitä.

No sulla on uhmaikäinen lapsi, joka haluaa itsenäistyä. Anna isällekin mahdollisuus ja älä loukkaannu, niin kyllä siitä vielä mamman poika tulee.

No sulla on uhmaikäinen lapsi, joka haluaa itsenäistyä. Anna isällekin mahdollisuus ja älä loukkaannu, niin kyllä siitä vielä mamman poika tulee.

Kumma, kun tänään toruin lasta jostain, kelpasikin pitkäksi aikaa syli ja oikein rutisti pitkään kaulasta...

ap

No mä veikkaisin että liittyy siihen kerhon aloitukseen.

Se on ollut "sun poika" jo kauan ja olette olleet yhtä. Nyt se on ollut kerhossa ja sielä on mennyt ihan mukavasti. Ehkä sielä on pojat puhuneet isistä paljon. Kenties jopa hoitaja vetää keskustelun siihen että mitäs pojat tekee isien kanssa ja nyt poika on keksinyt että isinkin kanssa on kiva tehdä asioita.

Minusta se kuulostaa hyvältä että lapsellasi on noin kiva suhde isäänKIN. Kun kerho ei ole enää muutaman viikon päästä enää niin uusi juttu niin voi alkaa rissaamaan kotona taas vähän eri asioissa. Ihanaa itsenäistymistä! Mä luulen että tuo on vaan äiti-suhteen katkaseminen kun huomasi että on muutakin. Ei niin että osoittaa sinulle mieltään. Kun annat asian mennä omalla painollaan niin sinäkin kelpaat.

Mä olen huomannut että kun tullaan pojan kanssa tarhasta niin hän tarvitsee sen hetken äidin kanssa ilman mitään häiriötekijöitä. Eli istun sohvalle ja hän kyllä sieltä hetken päästä hiipii syliin hakemaan läheisyyttä. siinä sitten jutellaan hetki ja kun lähtee takaisin omiin puuhiinsa niin vasta sitten mä itse rupean laittamaan ruokaa yms. koti hommia.

Jos en tee näin niin lopputulos on se että mitään en saa tehtyä, poika huutaa ja riivaa veljiä ja kiukuttelee ja tekee pahojaan eikä äiti kelpaa.. Joten anna hetki aikaa :)

Kiitos vastauksistanne:)

Isäänsä pojalla on ollut koko ajan läheinen suhde, ihan vauvasta asti. Yksi vaihe oli, kun vain äiti kelpasi. Mutta tosiaan tämä alkoi pari viikkoa ryhmäperhepäivähoidon aloituksen jälkeen. Yhteys on kai ilmiselvä...

ap

Ihan normaalia tuo on. Lapsi osoittaa sulle mieltään, kun joutui hoitoon. Meillä oli esikoisen kanssa sama homma. Tyttö aloitti hoidon 1,5v iässä jajonkin aikaa meni ihan normaalisti. Sitten se ilmeisesti hoksasi, että se hoidossa oleminen onkin vähän pysyvämpi homma ja hylkäsimut vähäksi aikaa. Iltaisin mulkoili alta kulmiensa ja vain isi kelpasi. Siitä se sitten taas tokeni. Saas nähdä miten kohta käynee, kun kuopuskin menee hoitoon. Mä olen nyt ollut äitiyslomalla ja esikoinen kans ollut tään ajan kotona. Kohta isin lahkeessa roikkuu iltaisin kaksi tyttöä. No, jos niin käy, niin mä taidan keitältää kupillisen kahvia ja nauttia....ei siinä pitkään mene, kun äiti on taas in! ;)