Sanokaa, pitääkö 2v:lle pilkkoa ruoka pieniksi?
Mä olen raivona tohon mieheeni, kun on niin holtiton ja jotenkin sellanen tyhmä lasten suhteen... Esim. tekee lihasuikaleista kastiketta ja syöttää sellaisenaan pikkuiselle 2v:lle ilman että pilkkoo niitä isoja sitkeitä lihanpaloja helpommin syötäviksi. Jos 2v takeltelee tai sylkee pois, mies älisee että "PURE kunnolla!". Mä olen äkäinen että yrittääkö tukehduttaa, mies sanoo että onhan sillä hampaat! Mitä mieltä te olette tuosta? Mua oikeesti pelottaa jättää pikkuista isän kanssa kun niin hölmöläinen lapsen suhteen, ei esim riittävästi vahdi missä pieni kiipeilee. Olenko mä liian hysteerinen syömisjutusta? Mies ei myöskään sano mitään jos lapsi lähtee leipäpalan kanssa ravaamaan pitkin kotia, leipää suussa. Miten saisin sen tajuamaan, olemaan tarkempi? Puheet ei auta, ei tehoa. Olen vaan liian hysteerinen kuulemma.
Kommentit (13)
Ensinnäkin opettaisin miestä keittämään lihakastiketta niin kauan että liha ei ole sitkeää.
Sitten samalla kun haarukalla pienentää perunat, voi pienentää myös liha, ei kulu mitään ylimääräistä aikaa siihen kun liha menee rikki pelkällä haarukalla. Samoin jos palat jää liian isoiksi, niitä on helppo pureskellakin jos liha on tarpeeksi mureaa.
jos ei mies puhetta ymmärrä niin eipä sille mitään voi. Mutta jos lapsi kakistelee ruokaa niin sille ei huudeta. Jos liha on sitkeää niin 2v ei tod näk saa sitä purtua. 2v tekee myös tod näk poskihampaita ja sillä voi olla toisinaan ikenet kipeät ja ei kärsi pureskella sitä ruokaa sitäkään mitä muulloin. Istuta se ukko alas ja käske pohtia omaa hammaskalustoaan (kokoa) ja sitten sen 2v:n vastaavaa. Huomaako mies eroa? Kysy voisiko purentavoimassa myös olla eroa. jos mies ei älyä, niin sitten ei mahda mitään.
No ei pidä. Olet ylihysteerinen av-mamma!!!!!!!!!! Meidän 2v syö sen minkä sopivaksï tuntee.
Minäkään en söisi sitkeää lihaa. Purukumi on erikseen, tosin todella harvoin syön sitäkään.
Eli pehmeähköä lihaa on ok laittaa isoina annoksina? Voihan pikkulapsi sellaiseenkin tukehtua.
Tiedän aikuisen miehen, joka tukehtui lihanpalaan. En lähtisi pelleilemään 2-vuotiaan lihansyömisellä. Miehesi on ajattelematon.
Ei kaikkea tarvitse pienentää, mutta ehkä sitä voisi muhjata pehmeämmäksi haarukalla. Oletko kuullut, että ns. sormiruoka on tämän päivän sana jo alle vuoden ikäisillä vauvoilla. ;) Katsoisin kuitenkin, että liha on sen verran pehmeää, että lapsi saa pureskeltua sen helposti. Koska meillä on vähän nirso ja huonosyömäinen lapsi, niin olen huomannut, että on hyvä, jos aterioilla on tarjolla sekä kiinteämpää että sosemaisempaa tarjottavaa. Ei kai se haittaa, jos lapsi syö joskus pelkkää kastiketta ilman lihaa? Meillä käytetään enimmäkseen jauhelihaa. Voisit ehkä löysätä sen leivän kanssa kulkemisen kanssa. Ei se ole niin vakavaa.
No et tosiaan ole hysteerinen. Ruoka pilkotaan aina, jos se on menossa pienelle lapselle, tai muuten henkilölle joka ei pysty puremaan ja nielemään kuten aikuinen. Ruokaan voi tukehtua - mutta todennäköisempää on, että lapsella on aina ruokailutilanteessa vähän paha mieli, ja ruuan syöminen alkaa tuntua vastenmieliseltä.
Mitä helvettiä mun pitää tehdä ton miehen suhteen?! Mä en jaksa kytätä sen touhuja ja pelätä että lapsille sattuu sen holtittomuuden takia. Mies ei itse älyä ollenkaan asiaa. Mä en jaksa!!
Hei!
Meillä on 1v8kk poika, jolle pilkotaan ruuat (liha, kala, lasagne jne) sellaisiksi suupaloiksi, jotka saa helposti haarukalla pureskeltavaksi. Esim. kanakastikkeessa mä pilkon jo paistaessa suikaleet suupaloiksi, ei tarvitse sitten myöhemmin enää pienentää. Tottahan se on, että lapsella on hampaat ja niitä pitää käyttää, mutta liha voi olla välillä sen verran sitkeää, että pienillä hampailla ei saa sopivaa palaa irti. Leivän kanssa välillä vaeltaa, mutta on yritetty saada syömään sitä paikallaan. Isompien esimerkki onneksi vaikuttaa.
4v jo yrittää itse pilkkoa ruokansa vaihtelevalla menestyksellä. :)
Meillä ei oo koskaan pilkottu, aina on ikenillä ja hampailla lapsi itse syönyt ruokansa. Osaa käsitellä jo nyt 1-vuotiaana ruokaa niin hyvin ettei ole syytä paloitella.
Toki paloittelisin jos on kyse lapsesta joka jostain syystä ei osaa ruokaansa pureskella, mutta aloittaisin jo sen ikäisen kanssa nopeasti harjoittelun myös sellaisilla ruuilla mitä pitää itse purra.
Oikeesti sanokaa, mitä tekisitte jos teidän miehenne toimisi noin? Jotenkin tosi höllä lasten suhteen, minä pelkään jatkuvasti kun mies vastuussa heistä että pienelle etenkin sattuu jotain. Puhettakaan, että esim sairasta lasta jättäisin miehen vastuulle ikinä. Ahdistaa. Mies on lapsille rakas isä, mutta mä en osaa luottaa häneen kun on tuollainen.
up