Millaista on rakastella miehen kanssa jolla on tosi iso
penis? Vastauksia tosissaan kiitos. Olen ollut vain normipippeleiden kanssa.
Kommentit (213)
Vierailija wrote:
Meillä oli mieheni kanssa suhteemme alussa ongelma, ettei vain yksinkertaisesti saatu sitä sisään, vaikka mitä teimme. Ei mahtunut. Lopulta saatiin sujumaan ja lasten myötä seksistä on tullut todella nautinnollista.
Miksi tätä on alapeukutettu?
Pimpsaseksissä iso on parhaimmillaan ratsain ja lähärissä. Takaapäin ja peppuseksissä iso on ehdoton NO. N32
Ei hääppöistä. Keskikokoinen paras.
Aivan ihanaa se on!
Se, että peniksen koolla on merkitystä minun nautintoni kannalta on täysin totta. Olen kuullut elämässäni lukemattomia kertoja ja lukenut lukemattomia juttuja siitä, kuinka peniksen koolla ei ole naisille väliä ja näin ajattelin itsekin pitkään. Tuntuu kuinka koko seksuaalisuuteni koki murroksen kun sain ensimmäistä kertaa kokea ison elimen aiheuttaman nautinnon. Olen siinä mielessä onnekas, että olen saanut orgasmeja aina, mutta tämä oli täysin eri planeetalta. Niin paljon syvempi, nautinnollisempi ja uskonnollisen tuntuinen kokemus.
Tutustuessani uuteen mieheen pitkän suhteen päätymisen jälkeen. Uudella miehellä oli ihanan luonteen, komean ulkonäön ja herrasmiesmäisen, rauhallisen käyttäytymisen lisäksi suurin näkemäni penis.
Kun rakastelimme ensimmäisen kerran sain kolme siihenastisen elämäni parasta orgasmia, joista ensimmäinen tuli lähes heti miehen työntyessä sisääni. Tämä oli täysin ennenkuulumatonta koska en ollut koskaan kokenut useaa orgasmia yhdellä rakastelukerralla saatika tullut niin nopeasti.
Löysiä npi isot munat tuppaa olemaan. Ja löysällä munalla paneminen ei ole mistään kotoisin.
Vierailija wrote:
Löysiä npi isot munat tuppaa olemaan. Ja löysällä munalla paneminen ei ole mistään kotoisin.
Ja oikein löysäksi kun käy, niin siitä tulee pillu.
Olin todella isomunaisen kanssa naimisissa 21 vuotta. Seksi oli hyvää, mutta pienemmän omaava mies vei minut eroni jälkeen ihan toiselle ulottuvuudella, eli kyllä muut asiat kohdallani ratkaisevat enemmän kuin koko.
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Meillä oli mieheni kanssa suhteemme alussa ongelma, ettei vain yksinkertaisesti saatu sitä sisään, vaikka mitä teimme. Ei mahtunut. Lopulta saatiin sujumaan ja lasten myötä seksistä on tullut todella nautinnollista.
Miksi tätä on alapeukutettu?
Tällä palstalla on miehiä jotka vastustaa naisen nautintoa.
Vierailija wrote:
"Todella ihanaa!!!!"
Arvaanko oikein: Sinulla ei vielä ole alkaneet vaidevuodet..?
Kaikki riippuu taas valtavasti kiihotuksen tilasta. Jos on nainen ihan uskomattomassa munanpuutteessa ja hullussa kiima tilassa niin vähän on fiilis että saisi olla miten iso vaan. Vaikka uskovainen olenkin enkä usko miehen metsästämiseen hänen munansa koon perusteella, mutta onhan tekomunia.
Se tuntuu niin ihanalta. Tavallaan paineiselta, joka kerta ajattelen hänen vähän siinä runkatessaan ja ohjatessaan sitä kohti: 'mahtuuko toi', mä jotenkin avaudun hänelle muutenkin kuin jaloista ja sitten penis huulille, terska kiusoittelee ja mies voihkii samalla kuin minäkin, menee syvemmälle ja matkalla joka kohdassa hyväilee kihelmöivää mielihyvää ja samalla tulee taas painetta ja tunne, että sekä penis että pimppi supistelee. Mulla vaikuttaa varmasti se, että oon ollut saman pojan/miehen kanssa ihan nuoresta. Olen aika pikkuisena pystynyt aina ottamaan hänen suunnilleen penaaliviivoittimen pituisen, semmoisen, että voin hyväillä häntä erektiossa kahdella kädellä ja sormet eivät oikein kunnolla ylety sen ympäri.
Totta että jokainen työntö tuntuu paremmalta ja orgasmi tulee helposti. Siihen varmaan vaikuttaa muutkin asiat.
Jotenkin se näky vaan lumoaa mut. Olen aina kiihottunut hänen kiihkoillessaan. En edes oikein tiennyt, että hänellä on erityisen suurikokoinen ennen kuin asiaan "tutustuin", ts. näin muiden samanikäisten poikien pippeleitä yhdessä mökkibileissä teineinä. Ja tosi herkkä on nousemaan ihan pystyyn mahanahkaa vasten. Toisin tohon 25v. ikäkin vaikuttaa varmasti.
mikä on normi koko ja iso sun mielestä?
Vierailija wrote:
mikä on normi koko ja iso sun mielestä?
Silmämääräisesti ainakin oman miehen on iso verrattuna siihen mitä näin mökillä ja mitä oon nähnyt sen jälkeen. En ole koskaan mittanauhaa käyttänyt :D
Olisko normi joku 6-10 cm noin. Iso on ainakin n. 20 cm. Kaipa näistä jotain tilastoa löytyy jostain maasta.
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
mikä on normi koko ja iso sun mielestä?
Silmämääräisesti ainakin oman miehen on iso verrattuna siihen mitä näin mökillä ja mitä oon nähnyt sen jälkeen. En ole koskaan mittanauhaa käyttänyt :D
Olisko normi joku 6-10 cm noin. Iso on ainakin n. 20 cm. Kaipa näistä jotain tilastoa löytyy jostain maasta.
Siis kävelikö ne jannut siellä mökillä muna pystyssä?
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
mikä on normi koko ja iso sun mielestä?
Silmämääräisesti ainakin oman miehen on iso verrattuna siihen mitä näin mökillä ja mitä oon nähnyt sen jälkeen. En ole koskaan mittanauhaa käyttänyt :D
Olisko normi joku 6-10 cm noin. Iso on ainakin n. 20 cm. Kaipa näistä jotain tilastoa löytyy jostain maasta.
Siis kävelikö ne jannut siellä mökillä muna pystyssä?
Osalla oli kai siksi, koska me likat oltiin aika kauan aikaa alasti tyyliin: paljusta mökille, sieltä saunalle, sieltä laiturille ja uimaan jne. :D Kokemus kaiken kaikkiaan koko viikonloppu.
Iso ja paksu venyttää naisen pillua, vaikka nainen olisi jo saanut orgasmin suuseksillä ja pillu valmis yhdyntään. Joka kerta joutunut "murtautumaan" kovalla kalullani vaimon pilluun, niin eilenkin. Annoin ensin suuseksillä orgasmin ja sitten vaimo halusi taas takaa tyyny lantin alla jalat suorana maaten. Hänellä on leveä lantio ja siinä kalun mentävä n. 5cm reisivako. Pääsee hyvin esteettä työntymään pilluun. Siitä huolimatta joutuu aina ottamaan vähän vauhtia ja työntämään rajummin, jotta kova kulli menee tiukkaan pilluun sisään. Vaimosta tuntunut aina että otetaan. Pillu on kuin tiukka hansikas, puristuen koko matkalta kullini ympärille. Kullini on kokomatkaltaa paksu, ei edes omalla kädellä saa peukalo etusormi otetta ympäri, vaan vasta keskisormi peukalo-otteen. Joskus nuorempana vaimo tokaisi, että voisi olla paksumpi. Miten voisi, kun aina tehnyt tiukkaan nytkin ja pitänyt pillu olla tarpeeksi kiimainen jotta yhdyntä onnistunut ylipäätään.
Jos mies ei saa kulliaan kovaksi, ei koosta ole mitään hyötyä. Puolikova on huono koosta riippumatta. Pienikin on hyvä kovana ja hyvin pieni toimii hyvin peppuseksissä. N21
Vierailija wrote:
Ei hääppöistä. Keskikokoinen paras.
Nimenomaan. Sellainen 18 cm on ideaali koko.
Ei kovin hääppöistä en voi suositella kokemusteni pohjalta. Pienemmät olleet teräksenkovia myös rakastelutaitojen kohdalta, isot olleet lötköpötköjä ja kuvitelleet olevansa herranlahjoja. Joku viisas sanoi joskus: näyttää hyvältä, tuntuu pahalta. Sopii niihin harvinaisiin jonssoneihin mitä kokenut.
Todella ihanaa!!!!