Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Kokemuksia puolison masennuksesta?
12.03.2019 |
Vaikuttaako masennus merkittävästi perhe-elämäänne, oletteko itse ottaneet "suuremman vastuun" kannettavaksi arjesta, onko puoliso parantunut masennuksesta?
Me olemme olleet yhdessä 12 vuotta ja meillä on 3-v ja 8kk-ikäiset lapset. Minä olen lasten kanssa vielä kotona ja mies työelämässä. Mies on ollut taas pidempään ärtynyt, hyvä tuuli vaihtuu murjotukseen helposti. Mieliala ja energia on ollut pidempään matalalla. Samankaltaisia jaksoja on ollut ennenkin. Mies on kyllä hyvä isä ja lasten kanssa touhuaa kotona, käy kaupassa ja kotitöissä välillä auttelee, jos tarvitsen apua. Välillä taas on aivan vetämätön. Minulle herkästi murjottaa ja mököttää, useinkaan mitään selvää syytä ei ole. Tuntuu olevan usein väsynyt, vaikka saa nukkua rauhassa yöt. Minä hoidan lasten yö- ja aamuheräämiset.
Yhden murjotusillan jälkeen ilmoitin, että nyt asiasta täytyy puhua, tai minunkin jaksamiseni alkaa loppua. Kysyin, voisiko mies olla masentunut. Sanoi miettineensä samaa itsekin, työssäkäynti tai mikään muukaan ei kuulemma oikein kiinnosta. Minua ja lapsia pitää rakkaina ja tärkeinä ja kotona on hyvä olla, mutta on huomannut, ettei jaksaisi sietää tällä hetkellä pienintäkään vastoinkäymistä.
Sain miehen täyttämään BDI- masennustestin netissä. En kysynyt tuloksia, mutta seuraavana päivänä oli varannut ajan työterveyshoitajalle. Ensi viikolla olisi aika psykologille.
Tilanne meillä on vielä ihan hyvä ja ylös tästä takaisin noustaan, siitä olen varma, mutta kaipaisin kokemuksia siitä, kuinka se muilla on onnistunut?
Kommentit (8)
Oma puolisoni on kärsinyt masennuksesta niin pitkään kuin muistaa, muitakin mielenterveyden häiriöitä on. On ollut huonompia jaksoja ja parempia jaksoja, mutta aina se masennus on jossain määrin läsnä silti. Tällä hetkellä käy töissä, ei tarvitse lääkkeitä ja muutenkin pystyy suhteellisen tavalliseen elämään, mutta ei hänestä koskaan ihan tavallista isää tai puolisoa varmaan tule.
Suurimman osan ajasta se on minulle ihan ok, olenhan tiennyt tästä siitä lähtien kun joskus tapailemaan alettiin, mutta joskus sitä silti ottaa itseensä. Että ei hän välitä, ei kiinnosta ja on vain niiiin itsekäs. Harvoin minulla on ollut tilaa voida henkisesti huonosti, mutta jos fyysisesti en ole ollut kunnossa, on puoliso sen ajan pystynyt hoitamaan kaiken.
Kun lapsia päätettiin hankkia, tiesin että minä tulen olemaan se pääasiallinen huoltaja. Hoidan pääasiassa kaikki lääkärit, neuvolat, päiväkoti- ja koulujutut, puoliso sitten viettää lasten kanssa aikaa sen minkä jaksaa. Viimeaikoina on jaksanut hyvin, joskus on kausia, kun kaikki energia menee töihin ja loppuaika nukkumiseen.
Teidän tilanne kuulostaa ihan hyvältä. Siten siis, että olet saanut miehen ajattelemaan masennusta ja hän on varannut ajankin psykologille. Ensimmäinen, ja vaikein, askel on siis otettu. On hankalaa olla masentuneen puoliso, joskus toivon, että olisin itse se masentunut. Voimia sinulle!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Masentuneen puolisona on varmasti raskasta, mutta itselleen sitä sairautta ei pidä toivoa. Minulla on todettu keskivaikea masennus ja käyn terapiassa. Saan kyllä asioita jonkun verran hoidettua ja esim. siivottua, kun teen kaiken suunnitellusti ja mekaanisesti. Itselleni pahinta on se, etten tunne nautintoa, mielihyvää tai iloa oikein mistään, vaikka mulla on elämän peruspuitteet ihan kunnossa. Unohtelen asioita kaiken aikaa ja nytkin mietin, että pitäisi yksi lasku maksaa, mutten vaan saa sitä tehtyä. Koen olevani huonompi kuin muut ja epäonnistunut kaikessa ja sen pohtimiseen mun päivät sitten meneekin, vaikka tiedän että se ei ole totta. Pienetkin vastoinkäymiset vaan syventävät tätä alemmuuden kuilua ja saan osakseni paljonkin huutoa, kun en taaskaan muistanut jotain asiaa.
Terapia on varmasti hyvä juttu miehellesi, vaikkei hän olisi masentunutkaan. Onhan näitä mielenterveydenhäiriöitä vaikka kuinka ja siitä voi parantua ja siihen voi saada helpotusta. Mutta muista huolehtia myös itsestäsi! Jos otat itsellesi liikaa kuormaa, niin kohta sinunkin voimavarat loppuu.
Kiitos vastauksista, on hyvä kuulla kokemuksia niin puolison että sairastajan kannalta. Erityisesti tuo kommentti oman henkisen pahoinvoinnin huomioinnista kolahti ja tunnistan piirteen myös omasta parisuhteestani. Iloa ja mielihyvää mies tuntuisi saavan ainakin yhteisistä reissuista ja omasta harrastuksestaan ja toivon, että tilanne säilyykin sellaisena.
Meillä vahvuutena on laaja tukiverkosto, taloudellinen tasapaino ja arjen haasteista huolimatta hyvä parisuhde. Molemmat isovanhemmat asuvat lähellä ja auttavat mielellään. Itse olen huono pyytämään apua, mutta saan sitä kyllä isovanhemmilta heti, jos tarvitsen.
Miehen ensi viikon psykologikäynnin jälkeen tiedän itsekin ehkä taas enemmän. Tieto helpottaa minuakin ymmärtämään miestä vähän paremmin.
-ap
Niin miltä suunnalta saat sitä huutoa?
Mies?
No, en ole täysin samassa jamassa, mutta mua kiinnostaisi hiukan se ap:n miehen työn laatu. Työ sinänsä jo aiheuttaa tunnetusti sitä työketutusta. Niin olisiko ihan työväsymyksessä osasyy, vai työn määrä, sisältö. Miten ne kehitysmahdollisuudet, työn vaihto tai uraan liittyvät vastuut.
Liikaa/ liian vähän?
Ja 5 laittaa nyt tämänkin irtolauseen:
Jos sittenkin ottaisi kotiin ihan maksettua apuakin vähäksi aikaa, siivous- tai muuta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Masentuneen puolisona on varmasti raskasta, mutta itselleen sitä sairautta ei pidä toivoa.
Tarkoitit varmaan minulle, eli 2. vastaajalle tuon. En toki masennusta oikeasti itselleni toivo, mutta joinain synkkinä hetkinä sitä niin ajattelee, kun on aivan väsynyt ja kyllästynyt kaiken hoitamiseen yksin. Olisi kiva, jos olisi edes joskus mahdollisuus olla jaksamatta. Mutta toki tiedän ja suurimman osan ajasta muistankin, että sillä masentuneella puolisolla on rankinta. Ihan erilaista elämäähän me elämme, vaikka saman katon alla perheenä asutaan.
Alue: Aihe vapaa
No onhan se h elvetin raskasta sille terveelle puolisolle. Kaiken joudut hoitamaan yksin kun mies ei jaksa eikä kestä mitään.