Äitipuolten surkea asema

Tuo on yleistä, yleisempää kuin luulinkaan mutta kun olen täällä AV:lla viettänyt aikaani niin en voi kuin ihmetellä välillä miksi ihmiset alistuvat kynnysmatoiksi.

Mä olen äitipuoli, Meidän perheeseen kuuluu minun poika (joka käy isällään joka toinen viikonloppu) miehen poika joka asuu meillä joka toinen viikko ja äidillään joka toinen viikko. ja sitten tämä yhteinen iltatähti..

Kyllähän se miehen poika yrittää mulle kiukutella enemmän kun isälleen.. mutta niin se tekee äidilleenkin, Iskä on se jolla on suurin auktoriteetti tohon lapseen meistä kolmesta aikuisesta. Ei se mitään, yrittäköön ja testatkoon mua. Meillä on meidän säännöt ja niistä ei luisteta ja lapsen isä on samaa mieltä, minä saan kohdella hänen lastaan ihan samalla lailla kun kohtelen omianikin. Jos mies rupeisi ämpyilemään vastaan tässä asiassa se huomaisi pian olevansa tämän esikosen kanssa kahdestaan... Mä en suostu jäämään lasten jalkoihin, tottakai Isillä ja pojalla pitää ja saakin olla kahdenkeskeistä aikaa ja he ovat toiselleen läheiste mutta niinhän ydinperheissäkin on..

Joo, onneksi tulin itse äitipuoleksi ja äidiksikin ennen kuin edes tiesin mistään av:sta, en olisi uskaltanut mitään :) Minä ja mieheni menimme yksiin vauhdikkaalla aikataululla (miehen erosta oli siis kuitenkin vuosi aikaa), enkä usko todellakaan mieheni kyselleen lapsiltaan, haluaisivatko he minut perheeseensä ;) Ennen av:ta olisin pitänyt vitsinä sitä, että joku oikeasti kyselee parisuhdeneuvoja lapsiltaan, mutta enää en ihmettele mitään. Jos isä/äitipuolella ja lapsilla on selvästi jotain kränää, miettisin saman katon alle muuttoa tietysti ja lapsia tulee kuunnella, mutta ihan kaikkea ei kuulu lasten päättää! Aikuisten ja lasten suhde ei ole tasa-arvoinen, mikä ei poissulje lämpöä ja kunnioitusta.

Niin, olemme olleet yhdessä yli kymmenen vuotta, enkä ole vieläkään keksinyt yhtäkään syytä problematisoida minun ja lapsipuolteni suhdetta.

Minä olen ollut uusperheen lähi-äitipuoli 14 vuotta ja meillä ei ole ollut sen kummempia ongelmia. Lapsi on kuin oma, kohtelen tismalleen samalla tavalla kuin omiani: kuri löytyy, rajat löytyy mutta niin löytyy mukavaa yhteistä tekemistä ja rakkautta. Miehen ex on loistotyyppi, koskaan ei ole tarvinnut vääntää kättä mistään, päinvastoin. Lapsen juhlia on vietetty porukalla lapsen äidin uuden perheen kanssa ja kivaa on ollut. Tämän palstan uusperhejuttuihin en jaksa edes ottaa kantaa, niin uskomattomia niissä ovat exät nyxät ja lapset.

[quote author="Vierailija" time="15.03.2013 klo 09:01"]

Tuo on yleistä, yleisempää kuin luulinkaan mutta kun olen täällä AV:lla viettänyt aikaani niin en voi kuin ihmetellä välillä miksi ihmiset alistuvat kynnysmatoiksi.

Mä olen äitipuoli, Meidän perheeseen kuuluu minun poika (joka käy isällään joka toinen viikonloppu) miehen poika joka asuu meillä joka toinen viikko ja äidillään joka toinen viikko. ja sitten tämä yhteinen iltatähti..

Kyllähän se miehen poika yrittää mulle kiukutella enemmän kun isälleen.. mutta niin se tekee äidilleenkin, Iskä on se jolla on suurin auktoriteetti tohon lapseen meistä kolmesta aikuisesta. Ei se mitään, yrittäköön ja testatkoon mua. Meillä on meidän säännöt ja niistä ei luisteta ja lapsen isä on samaa mieltä, minä saan kohdella hänen lastaan ihan samalla lailla kun kohtelen omianikin. Jos mies rupeisi ämpyilemään vastaan tässä asiassa se huomaisi pian olevansa tämän esikosen kanssa kahdestaan... Mä en suostu jäämään lasten jalkoihin, tottakai Isillä ja pojalla pitää ja saakin olla kahdenkeskeistä aikaa ja he ovat toiselleen läheiste mutta niinhän ydinperheissäkin on..

[/quote]

Onneksi exäni perheessä on yhteiset säännöt eli myös isä saa sanoa, miten ollaan. Aikansa äitipuoli sielläkin ämpyili, mutta kun sai kuulla, että vaihtoehtona on muutto lapsineen pois omakotitalosta, niin alkoihan se äitipuoli ymmärtää, mistä on kyse.

[quote author="Vierailija" time="15.03.2013 klo 08:43"]

On uskomatonta, miten äitipuolet leimataan aina huonoiksi, vähemmän arvokkaiksi ja itsekkäiksi. Puistattaa lukea, kuinka sanotaan, että lapsilla on oikeus isäänsä, äitipuoli väistyköön tieltä. Jos uusperheeseen tulee vuosienkin jälkeen ongelmia, on yleensä vastauksista yleisin se, että eroa. Eikö äitipuolilla ole mitään ihmisarvoa? Eikö heillä ole samanlaiset oikeudet parisuhteeseen ja perheeseen kuin muillakin? Eikö heillä saa ikinä olla mitään lasta vastaan? Haluaisin nähdä yhdenkin äidin joka aina vain lepertelee omalle lapselleen, tekipä tämä mitä tahansa.

Hauskinta on se, kun perustellaan, että lapsi on ollut isänsä elämässä kauemmin kuin äitipuoli, joten äitipuolen täytyy väistyä. Onko niiden ajatusmaailmassa myös samanlainen järjestys lasten keskuudessa? Se lapsi joka tuli ensimmäisenä on aina tärkein, rakkain.

Sitäpaitsi, mikä tarve ihmisillä on arvottaa rakkaimpiaan? Oma ensimmäinen lapsi on aina rakkain, uusi puoliso tulee vasta sitten? Eikö isillä ole nykyään edes oikeutta luoda uutta parisuhdetta ensimmäisen lapsen ja eron jälkeen? Heidän täytyy ilmeisesti odotella ainakin seuraavat 18 vuotta ja katsoa, kun lapsi kasvaa aikuiseksi. Herranjestas jos erolapsi joutuukin katsomaan vierestä isän uuden perheen arkea eikä isä olekaan lapsen kanssa laatuaikaa viettämässä kahdestaan 24/7..

Kyllä nykyään opetetaan lapsille ihmeellistä mallia perheistä ja ihmisistä. Monessakin mielessä lapset saavat olla niitä jotka latelevat säännöt perheisiin. Mä vaadin, mä haluun.. ja kaikki annetaan jotta ei tulisi paha mieli.

Hyi, sanon minä.

[/quote]

Onpas kummallinen ketju taas, ja omituine aloituskin. Olisi paljon selkeämpää ottaa kantaa asioihin, jos nyt tietäisi millaisiin asioihin pitäisi konkreettisesti kommentoida.

Mutta sanon nyt jotain yleistä:

Totta kai lapsi on lapsi ja lapsen asemassa. Lapselle tärkeintä on, että hänellä on rakkautta ja selkeät rajat, ja että hän ei joudu kantamaan liian aikaisin huolta aikuisten maailman asioista. Ja tämä on kaikkien lapsille läheisten aikuisten vastuulla. 

Lapsi ei myöskään todellakaan päätä vanhempiensa parisuhteista, mutta älyllä varustettu vanhempi osaa ottaa lapsensa huomioon uutta parisuhdetta viritellessään. Lapset joo sopeutuu kaikkeen - mitä vaihtoehtoja lapsella olisikaan? Sehän siinä just on, lapsella ei kuitenkaan loppupeleissä perheessään ole mitään oikeuksia ja todellisia vaihtoehtoja, vain ne jotka aikuiset antaa. AIkuisilla sen sijaan on. Kenenkään ei ole suomessa pakko aloittaa parisuhdetta, muuttaa kenenkään kanssa yhteen saati pysyä huonossa parisuhteessa.

Yleensä nuo kommentit siitä että eroa tms. tulee juuri tuon yllä mainitun faktan aiheuttamista tunnereaktioista: kun äitipuoli tulee palstalle tilittämään puolisonsa kamalista lapsista ( jotka yleensä loppupeleissä on vielä ihan normaaleja lapsia, jotka reagoivat juuri kuten lapset joilla ei ole rajoja/jotka aistivat kotonaan asuvan aikuisen inhoavan heitä), silloin siihen tulee tietysti vastaukseksi, että lähde menemään. Koska se lapsi ei voi lähteä. Se ei ole päättänyt mitään mitä elämässään on osakseen saanut.

Uusperhekuviot on vaikeita, ei ihme että uusperheistä 3/4 päättyy tilastojen mukaan eroon.

3 tässä taas... Niin, tottakai vanhemman pitää tehdä VIISAITA päätöksiä lapsen puolesta. Lapsella ei ole todella muuta vaihtoehtoa kuin sopeutua. Mutta ero ja mahdollinen uusi uusperhe ovat, niin isoja juttuja kuin ovatkin, luonteeltaan samanlaisia kuin muutkin päätökset. Lapset eivät päätä, tuleeko perheeseen lisää lapsia, mihin mennään lomalla (ehdotuksia saa toki heittää, on toivottavaakin), rakennetaanko uusi talo jne. Tuntuu kuin joissain tilanteissa vanhemmista tulisi ihan kädettömiä mitä päättämiseen tulee. Luulen, että viisaasti päättävien vanhempien kanssa lapsella on turvallisin olo. Pakkohan ei ole toki uutta parisuhdetta edes perustaa, mutta jos se on vanhemman todellinen tahto (suurin osa haluaa elää parisuhteessa) ja kumppani on lapsille hyvä, niin miksi kärvistellä? Tekeekö se vanhemman marttyyrimainen uhrautuminen (löysin elämäni Elämäni Miehen/Naisen, mutta hylkäsin hänet teidän takianne) lapsesta automaattisesti onnellisen? Vaikeita päätöksiä!

Mikä vielä pelottavampaa on se, että kaikki lapsipuolet leimataan lähtökohtaisesti huonosti kasvatetuiksi, ahneiksi, sopeutumattomiksi ja vaikeahoitoisiksi. Tämän varjolla onkin sitten helppoa näiden uusien aikuisten asetella vähän "rajoja" eli kohdella lapsipuoliaan kaltoin.