Onko teidän poikienne puheet sellaisia, etttä jaksatte kuunnella niitä?

Tai että pitäisikö lapsia teidän mielestänne kasvattaa siihen, että juttujen tulisi kiinnostaa muitakin kuin puhujaa? Että ei voi lapsikaan olettaa, että muut haluavat kuunnella aiheista, jotka ovat täysin kiinnostamattomia. Että ole kiinnostavampi, jos haluat, että joku jaksaa kuunnella, jos et osaa keskustella eli puhua välillä toisen mietteistä. Siis ei toisen asioista, vaan siitä, mitä toinen miettii vaikkapa siitä war zonesta.

Ap

Kun mies ei ainakaan tajua. On opettanut lapsen olemaan niin tylsä, että ihmettelen, jos hänellä aikanaan ikinä on keitään muita kavereita kuin isänsä.

Ap

Lapsen on, mutta sinun ei.

Provostasi puuttuu normaali tunneilmaisu.

Tai siis lapsi on luonnostaan todella tylsä puhumisaiheineen, mies ei opeta pois siitä pikkuhiljaa. Tai en minä sitten tiedä olisiko vaihtoehto se, ettei lapsi puhu meille mitään, mutta siis aika ankeaa. Kateellisena mietin, että joku poika puhuu jostain tämän maailman aiheista :(

Ap

Tiedän tunteen. Minullakin on kaksi poikaa. Mutta kun lapsen sukupuolta ei vaan voi (vielä) valita etukäteen niin pakko se on vain sietää. Tai sitten ei pidä synnyttää lapsia, sekin on vaihtoehto. 

Hallanvaara kirjoitti:

Lapsen on, mutta sinun ei.

Provostasi puuttuu normaali tunneilmaisu.

Et tiedä, miten kamalaa se on, jos poikasi on ns. normaali.

Ap

Kyllä. Ollaan "aina" juteltu lapsille paljon kirjoista, elokuvista, politiikasta, luettu uutisia. Luetaan edelleen paljon yhdessä. Nyt 10v ja kuuntelee/juttelee mielellään noista aiheista. Ja esim. jos kerromme jotain mitä töissä tapahtui. Toki me myös kuuntelemme hänen peli- ja youtubevideo juttujaan.

Vierailija kirjoitti:

Tiedän tunteen. Minullakin on kaksi poikaa. Mutta kun lapsen sukupuolta ei vaan voi (vielä) valita etukäteen niin pakko se on vain sietää. Tai sitten ei pidä synnyttää lapsia, sekin on vaihtoehto. 

Niinpä. Meillä on tyttökin, ja vaikka hän puhuu esim. lempileluistaan petseistä, se tulee sellaisina pieninä paloina ja on ihan mielenkiintoista kuulla hänen ajatuksiaan petseistä, en tiedä, mikä siinä on, että poika ei esitä ikään kuin omia ajatuksiaan, vaan puhuu vain siitä kulloisestakin kartasta. Että se on puuduttavaa ja oikeasti aika kamalaa. En tajua, miten mies jaksaa, tai vaikka vielä jaksaisikin, niin eikö hälytyskellot soi, että kenelle tämä poika puhuu aikuisena ja mitä? Samalla tyylilläkö? En ymmärrä, mistä löytää yhtä kiinnostuneen identtisestä aiheesta.

Ap

Sanot sille tiukasti ettei kiinnosta ja opetat piirtämään

Öh, minkäikäinen lapsi? Onhan ne lapset vähän itsekeskeisiä. Meidänkin 6-v poika esittelee pitkät pätkät piirustuksiaan. Selittää kaikkia taistelujuttuja.

Toisaalta selvästi yrittää myös osallistua keskusteluihin ja tarkkailee aikuisten tapaa kommunikoida. Ottaa oppia koko ajan.

Enimmäkseen juttelen pojan kanssa äidin roolissa "oho, onpa hieno taisteluörkkimörkki" mutta aina joskus se on hauskaa/mielenkiintoista ihan muutenkin, ja koko ajan enemmän.

Täysin normaaleilta peli/fantasiajutuilta kuulostavat. Tylsä mutsi ei vain tajuu. Onneksi edes isä on ilmeisesti kiinnostunut poikansa asioista.

Ja kai tiedät, että joku jalkapallo on mennyttä aikaa? Nykyään kaikki pelaa.

Jätä se

Tuleva pelisuunnittelija selvästi, luomassa ensimmäisiä kenttiään. Olisit iloinen, että pojalla on mielikuvitusta. Sulta se taitaa puuttua.

Poikasi vaikuttaa aspergerilta. Minkä ikäinen?

No et se sinäkään ihan täysjärkiseltä vaikuta...

Mä varmaan palstailen ihan liikaa, sillä tästäkin tunnistan, että ketjun aloittaja on k ivikissaäiti

Vierailija kirjoitti:

Öh, minkäikäinen lapsi? Onhan ne lapset vähän itsekeskeisiä. Meidänkin 6-v poika esittelee pitkät pätkät piirustuksiaan. Selittää kaikkia taistelujuttuja.

Toisaalta selvästi yrittää myös osallistua keskusteluihin ja tarkkailee aikuisten tapaa kommunikoida. Ottaa oppia koko ajan.

Enimmäkseen juttelen pojan kanssa äidin roolissa "oho, onpa hieno taisteluörkkimörkki" mutta aina joskus se on hauskaa/mielenkiintoista ihan muutenkin, ja koko ajan enemmän.

Kyllähän mäkin kehun, että hieno kartta, mutta jospa se sitten jäisi siihen. Mutta eipä jää. Tai että inhottaa, kun mies ei sano pojalle koskaan, että hei en jaksa kuunnella, se olin sitten aina minä. Meinaan sehän antaa lapselle vain viestin, että minussa on vikaa, vaikka enpä takuulla olisi ainoa, joka näkee, että se puhe on epänormaalia.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Tuleva pelisuunnittelija selvästi, luomassa ensimmäisiä kenttiään. Olisit iloinen, että pojalla on mielikuvitusta. Sulta se taitaa puuttua.

Niin, mutta kun menestyäkseen siinä maailmassa (ammatissa) tarvitaan sosiaalisiakin kykyjä. Tietenkin voin nyt infantiilisti toivoa, että lapsesta tulee pelisuunnittelija, ja että elämä menee kuin elokuvissa ja lapsi löytää menestystä pysyttelemällä juuri sinä mitä on. Mutta kuinka todennäköistä se on?

Ap

Vierailija kirjoitti:

Poikasi vaikuttaa aspergerilta. Minkä ikäinen?

Tai sitten tämä nainen on asperger?

Yleensä keskustelussa molemmat voi johdattaa sitä keskustelua. Nyt kuulostaa, että siinä vaan odotat kuin katsomossa että kersat viihdyttää. Kannattaa puhella niille lapsille jo varhaisessa vaiheessa niin kuin ihmisille. Jos ensimmäiset vuodet ne kuulee vaan kukkuu-kukkuu, onpa hieno kak-ka, taitavasti syöt / konttaat / puet kenkää, niin mitä oikein odotat? Että se kuin ihmeen kautta tietyn iän saavutettuaan kykenee keskustelemaan sun kanssas klassisesta kirjallisuudesta?