Olen vasta tajunnut tyhmyyteni entisessä suhteessa
Ensimmäinen mies jonka kanssa olin parisuhteessa. Olin 18v. Enkä oikein tiennyt mikä suhteessa oli normaalia ja mikä ei. Nyt jälkeenpäin, kun olen puhut asiasta ja saanut positiivisia kokemuksia olen huomannut miten väärin mies teki minua kohtaan.
Raiskasi!
Hän otti minut joka kerta väkisin takaapäin, vaikka huusin hänellä itkuisena kivusta että "älä" tai "lopeta" hän vain nauroi selkäni takana ja jatkoi. Saatuaan kysyi "etkö sä muka tykännyt".
Kerran esileikin aikana hän sanoi minulle, että haluaisi panna minua takaa sanoin etten halua. Loppu viimein "kinattuamme" asiasta, hän otti minua molemmista käsistäni kiinni ja käänsi minut väkisin ympäri ja työntyi sisään.
Tavanomaista oli myös se, että hän alkoi tyydyttämään itseään sohvalla ja kysyi että "saanko mä tulla sun naamalle" sanoin taas että "et!" vaan ei tehonnut.
Hän tuli lähemmäs minua. Pyysin häntä menemään pois. Juuri ennen kuin hän laukesi laitoin kädet naamani edelle. Hän laukesi "naamalleni", tosin käsilleni ne kaikki meni.
Osa yöpaidalle. Sanoin hänelle, että "kato nyt vähän" johon hän tokaisi "Mitä laitoit kätes eteen"
Myöhemmin olen ihmetellyt mitä TYHMÄ olen ollut, kun en ole tajunnut mitä hän minulle tekee.
Kerroin tästä eka kertaa ystävä miehelle joka sanoi että se ei ollut vain "ilkeä" vaan raiskasi mut. Jolloin itsellekkin valkeni kunnolla koko todellisuus, kun sen joltain toiselta ääneen kuulin.
Ikää nyt 25v. Ja enään en voi saada miestä vastuuseen. Vaikka kuinka sitä haluaisin.
Kommentit (35)
Voiko noin hölmöä 18vuotiasta oikeasti olla? Ja vielä jonkun pitää se sulle jälkeenpäin selittää, että ymmärrät. Millaiset koti-olot ja kasvatus sulla on ollut? Eikö sulle kukaan kertonut seksistä tai itsensä arvostamisesta mitään?
[quote author="Vierailija" time="13.03.2013 klo 09:40"]
Voiko noin hölmöä 18vuotiasta oikeasti olla? Ja vielä jonkun pitää se sulle jälkeenpäin selittää, että ymmärrät. Millaiset koti-olot ja kasvatus sulla on ollut? Eikö sulle kukaan kertonut seksistä tai itsensä arvostamisesta mitään?
[/quote]
Luotin siihen mieheen silloin. Enkä aidosti tiennyt millaista seksin kahden ihmisen välillä kuuluu olla.
Tuo kaikki mitä hän teki aiheutti minulle sen, että en halunnut seksiä tämän miehen kanssa enään.
Kului monta vuotta, että pystyin luottamaan nauttimaan toisesti ihmisestä.
Hän mm. syytti minua, kun en halunnut ottaa suihin käytti sanoja "No jos kerta et halua tehdä mulle hyvää niin antaa olla" ja käänsi kylkeä.
Nykyinen kihlattuni on ensimmäinen jolta itse omasta tahdosta halua ottaa suihin ja
kehen olen pystynyt ihan täysin luottamaan.
Mä en voi uskoa?!!! Oma 4-vuotiaani tietää ettei häneen saa koskea, jollei hän halua. Esim. jos pappa väkisin halii niin osaa pitää puolensa. Jos lapsen sana ei tehoa niin toinen vanhemmista karjaisee, että nyt irti.
Lapselle on myös kerrottu, että pimppi on sellainen paikka, johon kukaan ei saa koskea ilman lupaa. Joskus voi olla, että lääkärin pitää tarkistaa.
Eli ap, onko sinulta puuttunut elämästä turva?
Mä olen ollut ihan samanlainen hölmö. Elämästäni puuttui turva ja isä. Kai sitä kuvitteli, että kuka tahansa tollo on parempi kuin ei mitään.
Kaikilla ei ole mahdollisuutta siihen av-mamman täydelliseen lapsuuteen, ikävä kyllä.
[quote author="Vierailija" time="13.03.2013 klo 09:48"]

Ei elämästäni ole turvaa puuttunut.
Nyt asia on minulle täysin itsestään selvää. Ja jos joku joskus vielä minulle yrittäisi moista tehdä niin tiedän tasan tarkkaan miten toimisin.
Yritin sille miehelle sanoa EI ja LOPETA. Mutta hän oli minua vanhempi ja voimakkaampi, jos koitin nousta ylös painoa hän minua kädelle alas. Jos päätti tulla naamalleni niin ei päästänyt minua pois jotta voisin "väistää".
Jostain syystä rakastin tätä miestä silloin ja en lähtenyt. Tyhmä kun olin.
Nyt vuosien jälkeen hävettää oma tyhmyys ja se mitä olen antanut itselleni tehdä.
ap
[quote author="Vierailija" time="13.03.2013 klo 09:51"]
Mä olen ollut ihan samanlainen hölmö. Elämästäni puuttui turva ja isä. Kai sitä kuvitteli, että kuka tahansa tollo on parempi kuin ei mitään.
Kaikilla ei ole mahdollisuutta siihen av-mamman täydelliseen lapsuuteen, ikävä kyllä.
[/quote]
Minulta käytännössä puuttui isä. Mutta hän oli aina töissä, kun oli kotona niin nukkui.
Joten isä suhde häneen on jäänyt aika laimeaksi.
herranenaika et ollut/ole pelkästään tyhmä vaan suorastaan ??? ei taida semmosta sanaa edes olla niiiiiin tyhmälle, mut harvinainen olet ainakin että pointsit siitä. Ja en ole kyllä itsekään mikään viisas enemmän siinä saapas tasolla;-) no tulevaisuudessa menee ainakin paremmin jos yhtään lohduttaa.
[quote author="Vierailija" time="13.03.2013 klo 10:01"]
herranenaika et ollut/ole pelkästään tyhmä vaan suorastaan ??? ei taida semmosta sanaa edes olla niiiiiin tyhmälle, mut harvinainen olet ainakin että pointsit siitä. Ja en ole kyllä itsekään mikään viisas enemmän siinä saapas tasolla;-) no tulevaisuudessa menee ainakin paremmin jos yhtään lohduttaa.
[/quote]
Tiedän itsekkin sen että nyt menee paremmin! Kiitos kuitenkin kun sen mulle kerroit vielä erikseen.
Tätä kaikkea ei kuitenkaan kestänyt vuosia vaan 1kk verran.
Olisiko ap:lle apua jos menisit vaikka psykologille juttelemaan? Jos aikuiselle ihmiselle sanoo ei ja lopeta hänen täytyisi se uskoa. Älä syytä itseäsi. Kirjoitit myös että oli sinua vanhempi ja vahvempi. Hyvää mielestäni on, että olet löytänyt kunnollisen miehen ja että sinulla ainakin nuorena oli miespuolinen kaveri. Eli sinulla ei ole menny luottamus kaikkiin miehiin.
[quote author="Vierailija" time="13.03.2013 klo 09:48"]
Mä en voi uskoa?!!! Oma 4-vuotiaani tietää ettei häneen saa koskea, jollei hän halua. Esim. jos pappa väkisin halii niin osaa pitää puolensa. Jos lapsen sana ei tehoa niin toinen vanhemmista karjaisee, että nyt irti.
Lapselle on myös kerrottu, että pimppi on sellainen paikka, johon kukaan ei saa koskea ilman lupaa. Joskus voi olla, että lääkärin pitää tarkistaa.
Eli ap, onko sinulta puuttunut elämästä turva?
[/quote]no ei taida kyllä teidänkään kuviot olla mitään prinsessa mallia.
[quote author="Vierailija" time="13.03.2013 klo 10:05"]
Sen siitä saa kun seurustelee mamun kanssa.
[/quote]
Eipä ollut mamu, vaan supi suomalainen etelä-suomessa asuva mies.
Helvetin ämmät!!! Oli aloitus provo tai tosi niin herranjumala jos joku avautuu että hänet on raiskattu niin te haukutte hänet. Mä alan olla niin täynnä tätä palstaa ja näitä järkyttäviä hiehoja jotka täällä etsivät vaan valmiiksi heikon tai maassa makaavan jota potkia oman elämänsä ratoksi!
Ollaan haukkumassa aina ne heikommat ja sitten ihmetellään maailman julmuutta sädekehä päällä keikkuen eikä tajuta mistä tuo paska kumpuaa,teistä itsestänne arvon mammat.
kiitos että kerroit tarinasi, toivottavasti tämän ketjun avulla jonkun äidin silmät aukeavat ja osaavat kertoa tyttärelleen tarkemmin asioista...
kauheaa mitä olet kokenut. toivottavasti opit nauttimaan seksistä :)
[quote author="Vierailija" time="13.03.2013 klo 10:08"]
Helvetin ämmät!!! Oli aloitus provo tai tosi niin herranjumala jos joku avautuu että hänet on raiskattu niin te haukutte hänet. Mä alan olla niin täynnä tätä palstaa ja näitä järkyttäviä hiehoja jotka täällä etsivät vaan valmiiksi heikon tai maassa makaavan jota potkia oman elämänsä ratoksi!
Ollaan haukkumassa aina ne heikommat ja sitten ihmetellään maailman julmuutta sädekehä päällä keikkuen eikä tajuta mistä tuo paska kumpuaa,teistä itsestänne arvon mammat.
[/quote]Blim! Ja katkeruuden kuningatar on kruunattu!
[quote author="Vierailija" time="13.03.2013 klo 10:09"]
kiitos että kerroit tarinasi, toivottavasti tämän ketjun avulla jonkun äidin silmät aukeavat ja osaavat kertoa tyttärelleen tarkemmin asioista...
kauheaa mitä olet kokenut. toivottavasti opit nauttimaan seksistä :)
[/quote]
Siihen meni monta vuotta että opin seksistä nauttimaan.
5 vuoden päästä raiskauksista, tapasin nykyisen mieheni. Joka sai minut täysin yllättymään, että pystyinkin taas luottamaan vastakkaiseen sukupuoleen ja nauttimaan.
Minun ei tarvinnutkaan pelätä mitä tulee tapahtumaan seksin aikana.
Ja se tunne on aivan mahtava, ja teki minut valtavan onnelliseksi.
unohtelen tota ap:ta kirjoitella viestin loppuun..
ap:lta siis viesti nro.20
Tyhmä sä tosiaan olit, lähinnä siinä, ettet jo ensimäisestä moisesta pakottamisesta joko ottanut puheeksi hyvin vakavasti asiaa ja sanonut että lähdet jos toistuu - tai lähtenyt samantien.
Monet meistä on tuolla tapaa tyhmiä nuorena, itse olin ikävuodet 19-21 suhteessa joka oli väkivaltainen, kun jotenkin olin niin kiintynyt mieheen ja rakastunut että uskoin vaan typeränä että hän muuttuu.