Kumpi pahempi, kolmen- vai neljänkympin kriisi?

[quote author="Vierailija" time="13.03.2013 klo 08:12"]

3 Pah, ainakaan minun elämästäni ei ole äksönin puutetta ollut, mutta kriisit käyn lävitse ja se on ihan normaalia elämän puntarointia. ap

[/quote]

"Äksön" ei ole sama kuin ELämän kohtaaminen. Päinvastoin  se voi olla jopa Elämän pakoilua. En ole koskaan kuullut että aakutissa surussa, Intiaaan muuttaessaan, syövän kanssa taistellessa, tohtoriksi väitellessään, erityislapsen synnyttäessään jne joku olisi valitellut "ikäkriisejä".

Ap, miten kriisi sinulla ilmenee?

Itsellä oli kamala 30 kriisi ja tein pahoja virheitä.

Minulle ei enää mitään kriisejä kiitos :)

21 Ei ole sama ei, mutta kun joku väitti, että ikäkriisejä tulee vain sellaisille, joille ei tapahdu elämässä mitään kuin vain oman navan ympärillä pyörimistä, niin siksi noin sanoin, että ainakin minun elämässäni on paljon ollut tapahtumia, mutta myös tunnistan ikään liittyvät siirtymävaiheet itsessäni. ap

Olen seurannut tuttujen ikåkriisejä

on 39 jja 40 erobuumit ja .Iltatähden eko nelikuymppisenä, Viiskymppisenä miehet etsii uuden vaimon.

Olen edelleen sitä mieltä, että jos elämässä on mielekästä tekemistä ja on sinut itsensä kanssa, ei kriiseile tällaisia typeriä juttuja ja kaahoile siellä, missä ruoho on muka vihreämpää.

Itse olen tasannut elämäni aina tilanteiden mukaan arkisesti. Kun lapset kasvoivat, sain aikaa itselleni enemmän ja pääsin palaaman intohimoisen harrastuksen pariin. Kun lapset muutti pois, pääsimme matkustamaan. Mietimme, että missä haluamme käydä ennen kuolemaa. Ei se ollut kriisiä, vaan onnellista suunnittelua elämälle. 

Elämän voi elää onnellisena ja täyttä elämää ilman keinotekoisia ikäkriisejä

22 Kolmenkympin kriisin aikaan tahdoin elämään muutoksia. Hain opiskelemaan ja muutin toiselle paikkakunnalle. Aloitin ikään kuin uuden elämän. Rohkeutta se vaati, enkä olisi uskaltanut ilman kannustusta toisilta.

Nyt neljänkympin kriisi ilmenee siten, että pohdin vieläkö olisi minusta hoitamaan ja kasvattamaan lapsi vai olenko jo liian vanha. Kumman päätöksen teen ja olenko päätökseen tyytyväinen myös jatkossa. 

Niin ja tottakai kyse on minun elämästäni, sitä kai nämä ikään liittyvät "kriisit" ovat kullakin. Ei kai kukaan elä toisen elämää eikä toisen "kriisejä" käy lävitse eli sikäli se oman navan ympärillä pyöriminen toki on relevanttia sanoa. ap

En ole vielä törmännyt kumpaankaan, ikää 45.

Minulla ehdottomasti tämä neljänkympin kriisi, joka on päällä nyt. 

Kolmenkympin kriisi oli minulla varsin lievä. Se oli lähinnä jonkinlaista tuskastumista siitä, etten tarpeeksi hyvin tiedä kuka olen ja mitä haluaisin loppuikäni tehdä. Tuntui etten ole saavuttanut oikein tarpeeksi elämässäni, että minusta piti tulla jotain enemmän kuin tavallinen tylsässä työssä käyvä plösähtänyt ja uupunut perheenäiti. Tunsin jotenkin olevani loukussa, urautunut jonnekin mitä en halua. Mutta koska tosiaan oli ne ruuhkavuodet, 2 pientä  lasta, työ  jne, niin ei sitä ehtinyt niin kauheasti kriiseillä vaan meni mielellä PAKKO hoitaa vaan tämä ja lopettaa rutinat, ja niin se meni vuodessa-parissa ohi tuo tyytymättömyys tilanteeseen.

No tämä neljänkympin kriisi on jotenkin ihan eri maata. Kun kolmenkympin kriisi käsitteli pääosin elämän ulkoisia asioita, tämä käsittelee itse ja sisäisiä. Minulla on vahva tunne siitä että elämä ei ole rajaton (olen sen toki aina tiennyt, mutta nyt se on iskenyt todellakin täysillä päin näköä) ja että hukkaan koko ajan elämääni. Vanheneminen ahdistaa, kun huomaan ryppyjä kasvoillani, pieniä vaivoja tms. Tuntuu että se täysi elämä on ohi, ja tästä eteenpäin on pelkkää surkastumista ja kurjistumista. Välillä tuntuu jopa että haluaisin kuolla nyt enkä nähdä sitä luisua vanhuuteen, kykyjen rapistumista jne. Mulla vielä siitä ikävä tilanne että mieheni jätti minut kun olin 39-vuotias, joten olen nyt myös hyvin yksinäinen yksinhuoltaja, mikä ei ole kauhean kivaa tässä iässä. 

Inhoan jatkuvasti itseäni milloin mistäkin. Tämän hetken ahdistus on, että vaikka haluaisni monenlaista, edes jotain muutosta, tuntuu että olen jo niin vanha että mitään niistä en enää voi toteuttaa. En voi, ja ahdistavinta on se, että se este miksi en voi, on oma mieleni, josta on vanhemmiten tullut jäykkä ja joustamaton, pienimmästäkin muutoksesta ahdistuva ja lamaantuva. Osan haaveista torppaa myös ihan realiteetit, esim. en voi lähteä ulkomaille töihin yhteishuoltajuuden takia. Mutta monen haaveen estää "vanhuus ja väsymys", se että jotenki nyt kriisin olleessa päällä tuntuu että ei tässä enää muuta kannata sätkiä kuin odotella hautaa...

27 Niin, kyllä vanhenemisen tuntee kehossa ja mielessä. Siksi itsekin puntaroin miten tästä eteenpäin, tyydynkö ja jumahdanko tähän vai vieläkö on elämää jäljellä? En haluaisi ihan vanhana olla katkera tai elettyyn elämään tyytymätön muutoin, joten ehkä sitä siksi pohdiskelee vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia. ap

ainoastaan 29-31 vuotiaana ei ollut kriisiä. muuten on ollut kriisi päällä 1 vuotiaasta.

Mulla oli 10 v sitten kamala kolmenkympin kriisi ja nyt liki nelikymppisenä ( 9 kk armonaikaa :( ) on vielä kamalampi neljänkympin kriisi. Silloin kymmenen vuotta sitten se oli jotain epämääräistä tyytymättömyyttä omaan elämään, elin sinkkuna, olin saanut 2 kertaa yt-neuvotteluissa potkut, kaikki oli jotenkin niin epävarmaa. Lähdin sitten pakoon "elämää" Kanarialle töihin. Siellä mennä viipotin ja biletin kuin viimeistä päivää.... aattelin että tää mun nuoruus oli tässä.

No, nyt kun mittarissa on kohta ikää se 40v niin tuntuu että elämä "viuhuu ohi".... viimeisen puolen vuoden aikana olen vanhentunut ulkoisesti varmaan viisi vuotta. Sain toisen lapseni puoli vuotta sitten ( joo, vanhoilla päivillä tuli lapset hommattua kun sitä miestä ei elämään löytänyt ennenkuin olin 32v ), valvomiset, isäni vakava sairastuminen, kuolemantapaukset ja vakavat sairaudet lähipiirissä --> sitä on jotenkin tajunnut elämän rajallisuuden. Sairastuin itsekin synnytyksen jälkeen, en vakavasti, mutta varsin kivuliaasti kuitenkin... olin leikkauksessa. Suhde äitiini on muuttunut isäni sairauden myötä, taloudelliset ongelmat.... tuntuu että elämä on ollut liian rankkaa viimeisen puolen vuoden aikana. Ainoa hyvä asia on ollut lapseni syntymä. haluaisin olla elämäni kunnossa 40 v synttäreilläni, kunnonkohotus ja laihdutus on menossa - saisi edes jotenkin noita ajanrattaita hiljennettyä. Joo, eli kova kriisi on :(

Kolmen.

Neljän-