Uhmaikä?!

Nyt alkaa tältä äitiltä konstit loppua. Meillä on 3-vuotias aivan mahtavan aurinkoinen ja iloinen tyttö, mutta kun uhma painaa päälle, niin en enää tiedäkään miten pitäisi toimia...

Ongelma on se, että raivarit voidaan saada mitä pienemmistäkin asioista, esim. jos äiti pukee housut ennen paitaa päälle vaikka tyttö olisi halunnut toisin päin. Sen jälkeen alkaa huuto, joka saattaa kestää hyvinkin tunnin ja mikään ei auta. Mitä siinä pitäisi tehdä? Antaa huutaa yksinään vai mitä. Yltyy vaan, kun yrittää mennä rauhottelemaan.

Tai toinen asia on aamulla tarhaan lähtö. Tänään viimeksi oli sellainen tilanne, että äitiltäkin pääsi kyyneleet, kirosanojen saattelemana. Kun ei suostu pukemaan itse eikä äitikään saa auttaa, eikä halua tarhaan vaan taistelee viimeiseen asti vastaan. Tiedän kyllä erittäin hyvin, että huutamínen ja hermostuminen ei todella auta, mutta joskus kiireessä on hyvin vaikea hillitä itseään. Miten muut olette toimineet tällaisessa tilanteessa?

Meillä tyttö siis todella huutaa ja raivoaa, tuntuu välillä että miten niin pienestä voikin lähteä niin kauhea ääni. On kyllä muutenkin erittäin tempperamenttinen tapaus :)

Ja nyt myös ongelmaksi on muodostunut nukkumaan käynti, ei siis millään suostu enään nukahtamaan omaan sänkyyn, vaan aina äitin viereen. Enkä ole enään muiden aiheiden lisäksi jaksanut tapella siitäkin, joten olen antanut sen sitten nukahtaa mun viereen ja kantanut sen sitten omaan sänkyyn. Onko tämä nyt sittem lapsen puolelta sitä pomottamista?? Tämä äiti on vaan todella väsynyt ainaisiin tappeluihin :( Jostain päästä on pakko vähän löysätä...

Jos teillä olisi antaa edes jonkinlaista neuvoa, niin olisin todella kiitollinen! Vai onko tämä nyt vaan sitä uhmaa?? Ja suurimmaksi osaksi tyttö on todella hyväntuulinen, reipas ja iloinen, mutta sitten kun kohtaus tulee, niin on piru irti :)