Olen yksinäinen.

I feel you.

Viikot menee töissä, viikonloput yksin ajan tappamista.

Miks me ei voitais käydä vaikka kahvilla yhdessä?

Niin yksin, että sattuu. Koko elämä ollut kivuntäytiestä. Miksi kaiken täytyy aiheuttaa niin pohjatonta tuskaa? Sielua repii ja sisällä on pelkkää tyhjää. Pitäisi piilottaa kyyneleet ja katsoa maailmaa nähden sen kauneuden. Mutta minä en näe tämän sameuden läpi mitään. Itkeä ei saa. Kun armoa ei tunneta. Voitanko minä, jos kärsin eniten? Teen kaiken koken armotonta kipua. Onko se sitä elämää?

Minä tiedän tunteen... Vaikka mulla on muutama läheinen ystävä ja perhe ja sukua niin silti olen välillä niin yksin ja yksinäinen.

Osaatko haaveilla?