Koristeelliset kakut - Älä käytä kimalletta!
Lehtipisteisiin on ilmestynyt tällä viikolla Koristelliset kakut -lehti, joka iski ainakin meikeläiseen ihan täysillä! Kuppikakkuja ja kylkiäisenä kaksi hauskaa perhosmuottia ja ihanaa vaaleanpunaista glitteriä! Kotona huomasin kuitenkin, että kimallepurkin kyljessä lukee "myrkytöntä, ei suositella syötäväksi". Googletus vahvisti epäilyni. ÄLKÄÄ IHMISET KÄYTTÄKÖ KIMALLETTA, SE ON MUOVIA! Tätähän ei tietysti pakkauksessa kerrota, koska tuoteseloste puuttuu kokonaan! Mielestäni on kuluttajan harhaanjohtamista tarjota ruokalehden kylkiäisenä tuotetta, jota ei kuitenkaan suositella syötäväksi, kun täysin syötäviä, tärkkelyksestä valmistettuja kimalteita on markkinoilla.
Kommentit (56)
Siis mikä sellaisen tarkoitus on? kakkukimalle joka pitää kaapia pois ennen kakun syöntiä?
Tarkoitus on ollut varmaan saada ihmiset ostamaan lehteä. Toisaalta tuollainen harhaanjohtaminen voi johtaa siihen, että monikin jättää seuraavan numeron ostamatta.
Olin itsekin varsin pettynyt, sillä elin toivossa, että myös kimalle olisi ollut käyttökelpoista. Monta kertaa kun kakut koristeltu näillä syötävillä kimalteilla. Mutta olkoon, menee tytön askarteluleikkeihin.
Kimalteenhan voi käyttää vaikka askartelussa. Ei tarvitse syötäviin juttuihin työntää.
Kiitos kun kerroit. Ostin myös lehden, ja olin aikeissa käyttää sitä. Ei käynyt mielessäkään, ettei kuuluisi leivontaan. En tiedä olisinko tajunnut lukea purkin kyljest. Musta koko lehti näytti tosi hätäsesti kokoon kasatulta.
Oliskohan tossa kuluttaja-asiamiehelle töitä?
[quote author="Vierailija" time="08.03.2013 klo 13:08"]
Oliskohan tossa kuluttaja-asiamiehelle töitä?
[/quote]
Harhaanjohtavaahan tuo on ihan suoraan. Leivontalehdessä koristeita, jotka sopivat paperiaskarteluun.
What?! kakkukimalle, jota ei voi syödä. Ei hyvää päivää. Oliko lehti muuten hyvä? oli tarkoitus käydä tänään ostamassa...
MITÄ?!
Äitini oli eilen ostanut tuon lehden. Kyllä hän ihan oli siinä uskossa, että se on syötävää kimalletta. Selasin itsekin lehteä. Kimalletta oli käytetty sokerimassasta tehtäviin perhoskoristeisiin, jotka laitettiin muffinssien päälle. Siinä ohjeessa ei MISSÄÄN lukenut, että kimallekoristeita ei saa syödä.
Todella harhaanjohtavaa! En katsonut kimallepurkkia tarkemmin, lukiko siinä SUOMEKSI, ettei sitä saa syödä? Äitini ei osaa englantia.
ELi leivontalehden mukana myydään kimalletta, josta lehdessä ohjeistetaan tekemään koristeita ruoan päälle, mutta sitten se kimalle ei olekaan elintarvikekelpoista. Onko tällainen markkinointi laillista?
Pidän huolta, että äitini saa pakkauksesta rahat takaisin. Itsekin ajattelin, että voisin ostaa tuon lehden, ne perhosmuotit olivat hauskoja. Mutta taatusti en osta ensimmäistäkään numeroa, jos on tuollaista huijausta!
Aika älytöntä :S
Tosin voihan sen kimalteen käyttää esim. pöydän koristelussa, mutta LEIVONTA lehteen jännä kylkiäinen.
Tuolta asiakaspalvelusta voisi kysyä että mikä sen kimalteen tarkoitus oikein on.
Lukee ihan suomeksi ettei saa syödä ja käsketään kaapimaan leivonnaisen päältä pois ennen syömistä.
[quote author="Vierailija" time="08.03.2013 klo 13:15"]
Lukee ihan suomeksi ettei saa syödä ja käsketään kaapimaan leivonnaisen päältä pois ennen syömistä.
[/quote]
Jollain pienellä präntillä tietysti, jota 70-vuotias ei näe lukea.
Lehden nettisivuilla ei puhuta mitään siitä, että kimalle on pelkkää askartelukimalletta:
Mitä Koristelliset kakut -lehden ensimmäinen numero sisältää?
small February 22, 2013 by mervi | Filed under Lehti.
Kun ostat tai tilaat ensimmäisen Koristelliset kakut -numeromme, saat lehden mukana veloituksetta seuraavat työvälineet:
Kaksi pientä perhosmuottia
Vaaleanpunaista kimalletta
Kuppikakkutelineen
Ensimmäisen lehtemme saat tutustumishintaan 2,95 €. Seuraavien numeroiden kappalehinta on 5,95 €. Tutustumaan ja tilaamaan pääset täältä.
Jos sinulla on kysyttävää julkaisuumme liittyen, voit olla yhteydessä asiakaspalveluumme.
Jaajaa, olikin liian hyvää ollakseen totta tämä uutuusjuttu taas. Miksi niin monet myytävät asiat ovat nykyään ihan pelkkää rahat pois-huijausta? Tulipa paha mieli äitini puolesta. En osta itse enää mitään, mitä kyseinen DeAgostini kauppaa.
[quote author="Vierailija" time="08.03.2013 klo 13:15"]
Lukee ihan suomeksi ettei saa syödä ja käsketään kaapimaan leivonnaisen päältä pois ennen syömistä.
[/quote]
Lukeeko se purkissa niin, että tuon tekstin voi lukea pakkauksen päältä kaupassa, avaamatta ja purkamatta pakkausta?
Pitäiskö ottaa lasten askartelutarvikkeista hileliimat, sormivärit, muovailuvahat ym. tästä lähin leivontakäyttöön :P Lukee niissäkin "myrkytön"
Jaha, nettisivujen FAQ-osiossa luki näin:
KYSYMYS: Onko numeron 1 mukana tullut koristehile syötävää?
VASTAUS: Vaaleanpunaista koristehilettä ei ole luokiteltu myrkylliseksi, mutta emme suosittele sen syömistä. Käytä hilettä säästäväisesti syötävissä koristeissa, jotka voi ottaa pois ennen syömistä. Hile ei ole syötynä vaarallista, se kulkee vain suoliston läpi.
Sekin sitten kaikkien niiden kysymysten ja vastausten jälkeen, että miten tilaan lehden ja mitä saan kylkiäislahjoiksi. Joopajoo.
Kysymys:
Miksei sitä lukenut isolla siinä lehden kannessa, että hile ei syötävää ja myös siinä perhosohjeen kohdalla?
Vastaus:
Koska äitini ei olisi ikinä ostanut leivonnaislehteä, jonka kylkiäisenä kaupataan ei-syötävää leivontatuotetta. Siksi.
Ihmisten huijaamista sanon minä.
Teksti hileen syötäväksikelvottomuudesta näkyy kyllä lehteä ostamatta ja avaamatta, on ihan siinä etusivulla alalaidassa. MUTTA on kyllä tosi pienellä präntillä ettei sitä vaan huomaisi kaupassa vaan vasta kotona. Mekin menimme tuohon lankaan kun tytöt 9v ja 10v halusivat tuon lehden ostaa. Sangen köyhää antia oli, taikinat aika vaatimattomia ja ohjeita hyvin vähän, suurin osa oli tulevien ohjeiden hehkutusta. En aio tilata enkä edes ostaa toista lehteä. Vaikka 2.90 ei noista muoteista niin paljoa olekaan - jos pursottimenkin saa 2.90 Eurolla niin saatan sen ostaakin ja heittää lehden pois.
No, oli se sitten todella pienellä präntillä se teksti siinä kannessa. Selailin eilen lehteä äitini luona, enkä huomannut sitä. Purkkiakin pyörittelin hetken kädessä, ihmettelin, että osaapa ne tehdä askarteluhileen näköistä syötävää hilettä nykyisin... Mutta tutkinut purkkia sen tarkemmin.
Kyllä minulle jäi siinä se mielikuva, että hilettä voisi syödä.
Mahtavaa!! Kaivellaan sitten ristiäisissä vaikka megafoni esille ja ilmoitellaan juhlaväelle että HYVÄ JUHLAVÄKI MUISTAKAA KAAPIA KAKKUJEN KORISTEET POIS ENNEN SYÖMISTÄ!! tai vaikkapa häissä? samallahan voisi käyttää rakennusaineita kakuissa että saa niistä näyttävät mitä nyt siitä että syötävää niissä ei ole kun kerma... Mmmm.. kauniit laastikukkaset
Mä ostin sen samaisen lehden eilen ja luin myös sen kimalteen tuoteselosteen. Ei kai kenellekään normaalijärkiselle tule mieleen syödä sitä kimalletta, jos se kielletään ja käsketään poistamaan ennen syömistä? En mä ainakaan usko, että joku sitä alkaa syömään. Sinänsä tosi tyhmä juttu laittaa tuollaista leivontalehden mukana, kun nykyään on kaikenlaista syömäkelvollista koristetta, mutta tuskin kukaan tuota alkaa syömään. Mäkin ajattelin antaa sen lasten askarteluihin.