Minkä ikäisenä ootte siirtäneet lapsen pph:lta
tai ryhmiksestä tavalliseen päiväkotiintai ryhmiksestä tavalliseen päiväkotiin vai ootteko pitäneet eskariin asti? Meillä täällä vaikeita päätöksiä, lapsi nyt 4v. on pienessä ryhmiksessä, jossa 1 kolmevuotias ja muut 1-2-vuotiaita.
ON luonteeltaan hyvin arka, mutta selvästi haluaisi ikäistään leikkikaveria kuitenkin ja tykkää kovasti ohjatusta toiminnasta, jota tuolla ryhmiksessä luonnollisesti on vain vähän.
Kommentit (4)
No siirrä ihmeessä päiväkotiin, ei perhepäivähoito ole mikään neljävuotiaiden paikka. Eihän se tule edes koulussa pärjäämään, jos on tottunut hengaamaan 1-vuotiaiden kanssa
Meillä siirtyi 2,5v, kun muut hoitolapset oli 1,5v ja 2 kpl 1v. Hoitajan aika meni ihan perushoitoon eli syöttämiseen, vaipattamiseen jne. Eli eivät juurikaan askarrelleet, leikkineet mitään ohajttuja leikkejä tms. vaan oleminen oli "vapaata leikkiä sisällä ja ulkona" Vaati myös 2,5v tosi paljon, koska hän oli ryhmän "iso".
Lapsi myös selvästi kaipasi isompaa seuraa ja koki epäreiluksi, kun häneltä vaadittiin enemmän kuin muilta. Jos hoidossa olisi ollut edes yksi vähänkään samanikäinen leikkikaveri, niin en olisi vaihtanut.
Lapsi viihtynyt päiväkodissa tosi hyvin. Puhe kehittynyt paljon muutamassa viikossa ja lapsi on selvästi ylpeä osaamisestaan (ennen ei halunnut pukea tai syödä itse vaikka osaakin, nyt on todella ylpeä taidoistaan, ja ei anna auttaa)
Riippuu ihan tilanteesta ja lapsesta. Mutta ap:n tapauksessa kyllä siirtäisin, jos ei kerran ole yhtään samanikäistä leikkikaveria, niin voi olla kyllä päivät pitkät.
Olen itse yksityinen perhepäivähoitaja ja suosittelisin itse päiväkotiin siirtymistä kolmivuotiaana. Alle kolmivuotiaiden lasten kanssa tällainen rauhallinen, leppoisa kodinomainen hoitopaikka on paikallaan, mutta yli kolmivuotiaat oman kokemukseni mukaan tarvitsevat jo enemmän ryhmätilanteita ja erilaisia aktiviteetteja. On vaikea vastata näihin tarpeisiin, jos ryhmässä on kolme alle kolmivuotiasta ja yksi nelivuotias. Nelivuotias tylsistyy helposti.
Jos taas minulla olisi ryhmässä vain 4-6-vuotiaita, voisin tehdä ihan eri asioita kuin noiden pienten kanssa.