Uuden rakkauden takia eronneet, kertokaa miten ero tapahtui?

Tunnemyrskystä selvisin kuuden kilon painonpudotuksella sen verran olin masentunut vaikka samaan aikaan olin ihan taivaassa.

Muutin uuden kanssa heti yhteen eli liitosta toiseen. Ja 16 v on tässä menty onnellisena.

Alun vaikeuksien jälkeen ex on yhä parhaita kavereita, jäi meinaan myös yhteisen lapsemme lähihuoltajaksi.

Katunut en ole koskaan. Ainoastaan lapsen vuoksi olisin voinut enemmän taistella näillä nykyisillä jälkiviisauksilla.

Rohkaisevaa kuulla, että olette olleet noin kauan yhdessä ja kaikki päättyi hyvin. Olen juuri tuossa samaan aikaan masentunut ja taivaassa -tunteessa nyt. Syyllisyys painaa, kaiken jättäminen taakse pelottaa ja toisaalta kaikki tuntuu niin selvältä uuden miehen kanssa. Välillä käy myös mielessä, että ehkä kyse on vain ihastuksesta ja heitän sen vuoksi hyvän elämän pois. Ystävät varoittelevat vierellä ja sanovat, että pitää ottaa rauhallisesti.Todella ristiriitaisia tunteita.

t.ap

Kuuntele ystäviäsi. Odota, kunnes huuma on laantunut. Jos sitten vielä haluat erota, tee se. Ja odota riittävän pitkään, ainakin 6 kk.

Onko tämä uusi mies perheellinen? Tai onko lapsia edellisesta liitosta?

Uudella miehellä on kaksi jo aikuista lasta, oli vapaa kun tapasimme. Mun liitto on ollut huono jo kauan, mutta en ollut etsimässä uutta puolisoa, odotin ettäentisen liiton ongelmat korjaantuvat ajan kanssa. Sitten tapasin tämän uuden ja ihastuin ensin enemmän fyysiseti mutta nyt kun tunnen hänet paremmin ovat tunteet syventyneet. Uusi mies ei halua jatkaa suhdetta, jos en ole vapaa. 

t.ap

Jos susta tuntuu että entiseen ei ole paluuta, niin go tyttö go.

Mulla ainakin oli juuri se pohjalla, että vaikka uuden kanssa ei onnistu, niin ei se onnistu vanhankaan kanssa. Olimme 12 v yhdessä kuitenkin.

t: se 16 v oikean kanssa ollut

No oli kyseessä hetken huuma tai ei, niin eiköhän tuo nyt kuitenkin kerro siitä, missä tilassa nykyinen liittosi on. Ei se korjaannu. Ja kerran täällä vaan eletään. Itse en varsinaisesti eronnut toisen miehen takia, mutta kohtasin hänet kun asumuseroa oli ollut voimassa 3 viikkoa ja avioeroa ei vielä oltu laitettu alulle. Vaan ei kaduta. Olen onnellisempi kuin koskaan. Eksää sattuu edelleen, mutta hänellä oli kaikki tilaisuudet korjata pielessä olevat asiat monen vuoden ajan. Tilaa ja mahdollisuuksia annoin kuitenkin melkoisen monta kertaa...

mä vaihdoin lennossa 15vuotta kestäneen suhteen. Olo on outo ja ristiriitainen... ihana olla kotona kun siellä on ihminen joka haluaa mun kanssa tehdä asioita, tykkää samoista asioista ja on kiinnostunut mun päivästä. Edellisestä en nähnyt päivän mittaan kuin selän ja kiukuttelua. Haluaisin olla ex:än kanssa hyvissä väleissä koska meillä on lapsi mutta koville se on nyt ottanut, mutta jaksan yrittää silti.

Varaudu siihen, että syyllisyys voi - persoonastasi riippuen - kestää todella pitkään. Mulla on eropäätöksestä ja erilleen muuttamisesta jo 2 vuotta aikaa ja erostakin kohta puolitoista, mutta valtava syyllisyys kulkee vieläkin mukana. Osin siksi, että ympäristön on ollut vaikea hyväksyä, että en lähtenyt esim. väkivaltaisesta liitosta. Olin ollut liitossani yksinäinen ja onneton pitkään, kuin yksinhuoltaja käytännössä, joten itse olin siihen kypsynyt, kun huomasin, ettei mies muuta ajankäyttöään.

Kun kerroin eropäätöksestä miehelle, hän alkoi välittömästi muuttaa ajankäyttöään. Siksi usein tuntuu, että jos olisin antanut liitolle vielä mahdollisuuden, emme ehkä olisi lopulta eronneet. Olin kuitenkin jo rakastunut elämäni sielunkumppaniin, joten en enää halunnut esim. pariterapiaa, jota eksä mm. ehdotti.  Halusin vain lopulta irti taakaksi muuttuneesta liitosta.

Jälkikäteen syyllisyyttä on aiheuttanut eniten se, että tuntuu, että lasten vuoksi olisi pitänyt yrittää vieläkin enemmän ja antaa vielä se yksi mahdollisuus. Usein tuntuu siltä, että voi kunpa saisin kaksi vuotta takaisin, tekisin lasteni vuoksi nyt kaikkeni. (Toisaalta monet sanovat, että ei itseäänkään pidä lasten vuoksi uhrata.)

Uuden rakkauden huumassa en kuitenkaan noita asioita ajatellut riittävästi. Nykyinen mieheni on aivan ihana, maailman upein persoona, mutta silti syyllisyys kalvaa; kuvittelin aina olevani avioliitossa ikuisesti, ei meille pitänyt käydä näin, ja lasten vuoksi tekisin nyt toisin, jos en olisi tavannut uutta rakkautta niin pikaisesti.

Toisaalta kaikki ei suju käsikirjoitusten mukaan. Eron jälkeen pitäisi olla yksin, sanotaan aina. Mutta jos rakkaus osuu kohdalle heti eron jälkeen, niin se osuu. En edes etsinyt mitään kumppania, en käynyt ulkona jne. Se vain tapahtui tosi yllättävässä tilanteessa. Suhteesta toiseen siis siirryin aivan lennossa mutta vahingossa kohtalon johdattamana.

Mutta. Nyt olen sitä mieltä, että olisin tarvinnut noin vuoden yksinoloaikaa. Kaikki päätökseni saattaisivat olla ihan toisia. Ehkä olisimme palanneet yhteen, ehkä emme olisi rikkoneet lasten perhettä. :´(

 Ja vaikka emme olisi päätyneet lopulta jatkamaan liittoa, olisin kyllä jäänyt yksin, jos olisi ollut aikaa märehtiä asioita. Nyt tuntuu usein siltä, että vaikka uusi mies on upea, niin yksin jääminen olisi ollut mulle ehkä parempi vaihtoehto.

Lyhyesti: En hyppäisi uuteen suhteeseen kaiken tämän nyt koettuani.

[quote author="Vierailija" time="07.03.2013 klo 11:42"]

Rohkaisevaa kuulla, että olette olleet noin kauan yhdessä ja kaikki päättyi hyvin. Olen juuri tuossa samaan aikaan masentunut ja taivaassa -tunteessa nyt. Syyllisyys painaa, kaiken jättäminen taakse pelottaa ja toisaalta kaikki tuntuu niin selvältä uuden miehen kanssa. Välillä käy myös mielessä, että ehkä kyse on vain ihastuksesta ja heitän sen vuoksi hyvän elämän pois. Ystävät varoittelevat vierellä ja sanovat, että pitää ottaa rauhallisesti.Todella ristiriitaisia tunteita.

t.ap

[/quote]

Oon numero 8 aiemmin tänne kirjoittanut. Mutta tuo ylempi oli muuten kuin omasta näooiksestäni, mutta katunut en ole enkä kaivannut yksinoloa. Sielunkumppanin kanssa tässä vaan nautiskelen elämästäni kokoNAISENA sen entisen suhteessa yksinäisen, naiseutensa menettäneen ihmisen sijaan. Olisin varmasti saanut naiseuteni yksinkin takaisin, mutta kuten sanottu, jos se sielunkumppani tulee eteen vaikka erosta on vaan vähän aikaa, niin minkä sille voi?

Minun ja exän 10v suhde vaihtui myöskin lennossa toiseen. Lapsia oli useita exän kanssa. Kaikki meni silti oikein hyvin. Nyt on 2 lasta uuden miehen kanssa ja ollaan oltu yhdessä yli 10v. Monesti mietin miten viisas päätös olikaan "vaihtaa" toimimaton suhde tähän ihanaan liittoon ja tuohon ihanaan mieheen ♥

Exän kanssa olemme hyvissä väleissä edelleen.

Miksi te sitten menitte yhteen sen puolison kanssa, jonka tuosta vaan heititte ylilaidan? Se uskollinen elämänkumppaniko oli onnenne esteenä? Oletteko yhtään miettineet omaa osuuttanne siinä, miksi liitto oli toimimaton. Saatikka sen tien syrjään heitetyn omia tunteita. Ja miten se toimimaton liitto määritellään? Uuden suhteen huumassa kaikki vanha tuntuu toimimattomalta.

[quote author="Vierailija" time="07.03.2013 klo 16:03"]

Miksi te sitten menitte yhteen sen puolison kanssa, jonka tuosta vaan heititte ylilaidan? Se uskollinen elämänkumppaniko oli onnenne esteenä? Oletteko yhtään miettineet omaa osuuttanne siinä, miksi liitto oli toimimaton. Saatikka sen tien syrjään heitetyn omia tunteita. Ja miten se toimimaton liitto määritellään? Uuden suhteen huumassa kaikki vanha tuntuu toimimattomalta.

[/quote]

Eipä sitä 12 vuotta aikaisemmin tiennyt, että tunteet kuolee ja että todella on olemassa se oikeakin ihmiselle. Oli huumaa tai ei, toimii edelleen 16 vuoden jälkeenkin.

Elin huonossa avioliitossa ja tiesin että erota pitäsi, mutta voimia siihen ei ollut. Uusi rakkaus toi voimat ja erosimme saman tien (ex oli yhtä onneton), mutta alkuaika meni juuri tuossa kuvailemassasi vuoristoradassa. Omat lapseni olivat vielä pieniä, uuden miehen lapset isompia. (Meillä molemmilla on yhteishuoltajuus, joten lapset ovat exillä yhtä paljon kuin meillä. Päätimme tämän vuoksi alusta asti ettemme muuta yhteen, vaan pysymme kukin omalla paikkakunnallaan ja omissa kodeissaan.) Tästä on nyt jo 7 vuotta ja edelleen olemme uuden miehen kanssa tosi onnellisia, katunut en ole päivääkään, päin vastoin ihmettelen että miten oikein kestin sitä uuvuttavaa perhehelvettiä. Välit exään ovat nykyään (pakosta) kohtalaisen hyvät ja lapsetkin voivat hyvin kun on ympärillä monta välittävää aikuista ja kaksi onnellista kotia.

Tähän vastaa näköjään ne, joiden suhde uuteen puolisoon on kestänyt.

Jos nyt saisin vaan mitenkään päättää ja valita uudestaan, niin en ikimaailmassa lähtisi minkään alkuhuuman innoittamana yhtään mihinkään!

Uusi ihastus oli tottakai vavisuttava tunne, ja tuntui että leijun pilvissä ja elän uudelleen uutta elämää.

Mutta niin vaan tuli arki vastaan. Tai ei oikeastaan arki, vaan kaikki ne vanhat ongelmat, tapahtumat ja tapahtuneet, erilaiset ihmissuhteet menneisyydestä: Ne tuli myöksin kaikki mukaan. En ollut varautunut niihinn, enkä osannut ollenkaan nitä käsitellä.

En siis omiani enkä uuden miehen puolesta. Aika pian sen huuman laskeuduttua päähäni alkoi tulla tunne, että mahtaakohan tästä mitään tulla. En nähyt meitä vanhana yhdessä.

Loppui se sitten. Ex-ää ikävöin useinkin. Hän ei kuitenkaan ottaisi minua takaisin vaikka miten yrittäisin asiaa selittää. Se meni siinä se.

Nyt on tarjolla vaan jotain noin neljännellä kierroksella olevia, joiden ongelmavyyhtiä en tod. jaksa alkaa aukomaan. Taidan jäädä yksin.l

Musta tuntuu, että monen on vaan pakko näyttää itselleen ja muille, että oikea valinta tuli tehtyä ja tämä on nyt se SUURI RAKKAUS. Luulen, että aika moni miettii kuitenkin niinä yön hiljaisina tunteina, että olisi sitä ehkä voinut tehdä toisinkin. Tehdä töitä liiton eteen ja pitää perhe ehjänä. Mutta toisaalta, elämässä pitää mennä eteenpäin, turha itkeä mennyttä.

[quote author="Vierailija" time="13.08.2014 klo 22:07"]Musta tuntuu, että monen on vaan pakko näyttää itselleen ja muille, että oikea valinta tuli tehtyä ja tämä on nyt se SUURI RAKKAUS. Luulen, että aika moni miettii kuitenkin niinä yön hiljaisina tunteina, että olisi sitä ehkä voinut tehdä toisinkin. Tehdä töitä liiton eteen ja pitää perhe ehjänä. Mutta toisaalta, elämässä pitää mennä eteenpäin, turha itkeä mennyttä.

[/quote]

Mä en ainakaan mieti tuollaisia.

Mä rakastuin naimisissa ollessani. Yli 15 vuoden liitto, lapset. Avioliitto oli voinut vuosia huonosti, asioita oli yritetty korjata. Terapiat käyty. Eroa mietin usein, ex ei halunnut. "Lasten takia" ajattelin sinnitellä. Kunnes rakastuin. Puoli vuotta taistelin vastaan, sitten erottiin.

Eron jälkeen alettiin seurustella. Ei hosuttu, eikä hosuta. Vajaa vuosi nyt tätä uutta onnea ja olen kyllä tosi onnellinen. Yhteen ei olla muuttamassa, lapsille en halua liikaa muutoksia.