Minne miesten onni karkaa? A-studio.

Täytettyäni 30 kaikki on mennyt uusiksi. Kaikki parikymppisen kaikki on mahdollista asenne hävisi ja tilalle tuli ettei kaikkeen voi ehkä vaikuttaakaan. Tuli tavallaan paljon epävarmemmaksi yhtäkkiä. Nyt opettelemaan uutta minää.

Keskustelua? Mitä syitä ettet ole tyytyväinen?

En äänestänyt, koska en ole edes lähellä 30 vuoden ikää. Mutta kyllä, olen onnettomampi, kuin muutamia vuosia sitten.Olin onnellisimmillani, kun muutin omilleni ja elin omillani ensimmäisten vuosien ajan. Sitten jotenkin alkoi alamäki ja nyt voin jo sanoa, etten ole elämääni tyytyväinen. En osaa sanoa, mitä elämässäni muuttaisin, jotta voisin paremmin. Olen opiskellut hyvin arvosanoin itselleni ammatin ja nyt tähtään yliopistoon. Silti elämästäni puuttuu jotain. Tuntuu, että mitä enemmän olen oravanpyörässä mukana, sitä kamalempi olo minulla on. Välillä on jopa päiviä, jolloin toivon, etten enää aamulla heräisi, ettei tarvitse enää miettiä tulevaisuutta. Pahin oli kuitenkin pari vuotta sitten kesällä, kun olin eri firmassa töissä ja halusin vain ottaa itseltäni nirrin pois. Pahin tunne on toivottomuus, mikä iskee, kun vilkaisenkaan tulevaisuuteen. Miten voin koskaan saada itselleni vakaan alustan? Tuntuu kuin jokainen päivä olisi laavan pinnalla kelluvan kiven päällä keikkumista. Aina täytyy koettaa säilyttää tasapaino, ettei horjahda. En kuitenkaan koe olevani masentunut, koska olen ollut teini-ikäisenä vakavasti masentunut ja se oli hyvin erilaista. En vain taida jaksaa tätä jatkuvaa väkisin yrittämistä, että saisi oikeuden olla edes jollain lailla hyvässä elämäntilanteessa. En halua maata kotona tekemättä mitään sossun tuilla. Haluan elämälleni tilanteen, ettei tarvitse säikähtää, jos jotain kamalaa yhtäkkiä tapahtuu, vaan olisi ns. iskuvaraa. Sekalaisia tuntemuksia.

M23

Miksi esiin nostettiin miesten onnettomuus (20%) vaikka naiset ovat onnettomampia jo nuorena?

Miehet aikuistuvat myöhemmin kuin naiset. Ehkä he ovat kolmekymppisinä onnettomia kun pitäisi olla aikuinen, mutta henkisesti kaipaa vielä nuoruutta.

Sen takia koska juttu käsitteli miesten tyytymättömyyttä. Kyllä molemmille on varmaan paikkansa. Miesten tyytymättömyydestä ei välttämättä puhuta niin avoimesti, tai he itse siitä vaikenevat, mene ja tiedä. Mutta olisi mielenkiintoista kuulla kokemuksia.

Vierailija kirjoitti:

En äänestänyt, koska en ole edes lähellä 30 vuoden ikää. Mutta kyllä, olen onnettomampi, kuin muutamia vuosia sitten.Olin onnellisimmillani, kun muutin omilleni ja elin omillani ensimmäisten vuosien ajan. Sitten jotenkin alkoi alamäki ja nyt voin jo sanoa, etten ole elämääni tyytyväinen. En osaa sanoa, mitä elämässäni muuttaisin, jotta voisin paremmin. Olen opiskellut hyvin arvosanoin itselleni ammatin ja nyt tähtään yliopistoon. Silti elämästäni puuttuu jotain. Tuntuu, että mitä enemmän olen oravanpyörässä mukana, sitä kamalempi olo minulla on. Välillä on jopa päiviä, jolloin toivon, etten enää aamulla heräisi, ettei tarvitse enää miettiä tulevaisuutta. Pahin oli kuitenkin pari vuotta sitten kesällä, kun olin eri firmassa töissä ja halusin vain ottaa itseltäni nirrin pois. Pahin tunne on toivottomuus, mikä iskee, kun vilkaisenkaan tulevaisuuteen. Miten voin koskaan saada itselleni vakaan alustan? Tuntuu kuin jokainen päivä olisi laavan pinnalla kelluvan kiven päällä keikkumista. Aina täytyy koettaa säilyttää tasapaino, ettei horjahda. En kuitenkaan koe olevani masentunut, koska olen ollut teini-ikäisenä vakavasti masentunut ja se oli hyvin erilaista. En vain taida jaksaa tätä jatkuvaa väkisin yrittämistä, että saisi oikeuden olla edes jollain lailla hyvässä elämäntilanteessa. En halua maata kotona tekemättä mitään sossun tuilla. Haluan elämälleni tilanteen, ettei tarvitse säikähtää, jos jotain kamalaa yhtäkkiä tapahtuu, vaan olisi ns. iskuvaraa. Sekalaisia tuntemuksia.

M23

Mikä siinä tulevaisuudessa on niin kamalaa? Paineet ja odotukset? Epävarmuus? Muista aina se, että lopulta ainoa asia mitä sun pitää elämässäsi tehdä on pyrkiä olemaan niin onnellinen kuin vain voit olla.

Vierailija kirjoitti:

Miksi esiin nostettiin miesten onnettomuus (20%) vaikka naiset ovat onnettomampia jo nuorena?

En seurannut ohjelmaa, mutta vastaan näsäviisaasti silti: varmaan miesten onnettomuudesta saa puhua, vaikka naiset olisivatkin onnettomampia. Minusta tähän riittävä syy on jo se, että eri sukupuolten onnen puutteen syyt ovat varmaan erilaisia. Aina ei ole pakko vertailla.

Tietenkin, kun katselen näitä AV:n keskusteluja, näyttää siltä, että miehet syyttävät naisia onnettomuuden tunteistaan (naiset pettävät, vaativat kohtuuttomia, pihtaavat, rajoittavat, luulevat romantiikan olevan realistinen parisuhteen malli...) ja naiset syyttävät  miehiä (miehet ovat sikoja, väkivaltaisia, pettävät, luulevat pornon olevan realistinen seksin malli...).

Monessa asiassa miehet voisivat katsoa peiliin. Esimerkiksi alkoholi, jota miehet käyttävät enemmän kuin naiset, aiheuttaa masennusta. Ja jos sitä masennustakin sitten vielä hoidetaan alkoholilla, niin avot...

Ja sitten se omakohtainen vastaus: olen onnettomampi kuin nuorena. Onnellisimpia aikojani on kaksi: kesä, jolloin olin 16, ja sain olla lähes koko ajan merellä ja leireillä. Ja sitten opiskeluvuodet: olin todella innostunut pääaineestani ja minulla oli kaunis ja mukava tyttöystävä - joka muuten on vaimoni nykyään, yhä kaunis, mutta työnsä väsyttämä. Elettiin laman jälkeisiä vuosia ja minäkin uskoin löytäväni hyvän työpaikan, kunhan opinnot etenevät ja viimeistään, kun valmistun. Ja niin oikeastaan kävikin: työurani lähti hyvin alkuun, vaikka aluksi palkka oli mitätön. Itse työ oli mieluista, luovaa ja sopivan epäsäännöllistä. Ja olihan se liksa kuitenkin vallan toista kuin opintovuosien penninvenytys.

Sitten alkoivat sairaudet. Olen sinnitellyt työelämän, työttömyyden ja sairaslomien välillä. Nyt pitäisi taas jaksautua työkokeiluun, ja kuntoutuskoordinaattori luulee, että tällä taustalla noin vain valitaan työkokeilupaikka, josta kätsänäppärästi siirrytään ansiotyöhön. Joopa joo. No, päävastuu on itselläni tässäkin asiassa, mutta pitää olla realisti: jatkuvilta kivuilta ja ahdistukselta on vaikea vaikea ryhtyä loistamaan. Onneksi minulla on tuo vaimo, muut omaiset ja muutama hyvä ystävä.

Vierailija kirjoitti:

Miehet aikuistuvat myöhemmin kuin naiset. Ehkä he ovat kolmekymppisinä onnettomia kun pitäisi olla aikuinen, mutta henkisesti kaipaa vielä nuoruutta.

Tämä on totta! Itse olin vielä nuori alle 30 -senä, nyt tuntuu aikuiselta ja mielessä on et mitäs vi...ua, eihän tässä ajattele enää yhtään samalla tapaa kuin vielä pari vuotta sitten. Hämmentävää. Ihan niinkuin joku vieras ihminen.   

Minun syyni on se, että maailmani romahti, kun vaimo jätti ja särki ydinperheemme. Luottamus ja turvallisuudentunne menivät iäksi. Ilman lapsiani olisin jo tappanut itseni tai vähintäänkin menettänyt elämänhallintani ja päätynyt roskaväen sekaan. Yksinäisyys tuli jäädäkseen.

Kolme pahinta:

Ruuhkavuodet, ruuhkavuodet, ruuhkavuodet.

Vierailija kirjoitti:

En äänestänyt, koska en ole edes lähellä 30 vuoden ikää. Mutta kyllä, olen onnettomampi, kuin muutamia vuosia sitten.Olin onnellisimmillani, kun muutin omilleni ja elin omillani ensimmäisten vuosien ajan. Sitten jotenkin alkoi alamäki ja nyt voin jo sanoa, etten ole elämääni tyytyväinen. En osaa sanoa, mitä elämässäni muuttaisin, jotta voisin paremmin. Olen opiskellut hyvin arvosanoin itselleni ammatin ja nyt tähtään yliopistoon. Silti elämästäni puuttuu jotain. Tuntuu, että mitä enemmän olen oravanpyörässä mukana, sitä kamalempi olo minulla on. Välillä on jopa päiviä, jolloin toivon, etten enää aamulla heräisi, ettei tarvitse enää miettiä tulevaisuutta. Pahin oli kuitenkin pari vuotta sitten kesällä, kun olin eri firmassa töissä ja halusin vain ottaa itseltäni nirrin pois. Pahin tunne on toivottomuus, mikä iskee, kun vilkaisenkaan tulevaisuuteen. Miten voin koskaan saada itselleni vakaan alustan? Tuntuu kuin jokainen päivä olisi laavan pinnalla kelluvan kiven päällä keikkumista. Aina täytyy koettaa säilyttää tasapaino, ettei horjahda. En kuitenkaan koe olevani masentunut, koska olen ollut teini-ikäisenä vakavasti masentunut ja se oli hyvin erilaista. En vain taida jaksaa tätä jatkuvaa väkisin yrittämistä, että saisi oikeuden olla edes jollain lailla hyvässä elämäntilanteessa. En halua maata kotona tekemättä mitään sossun tuilla. Haluan elämälleni tilanteen, ettei tarvitse säikähtää, jos jotain kamalaa yhtäkkiä tapahtuu, vaan olisi ns. iskuvaraa. Sekalaisia tuntemuksia.

M23

Tiedän tunteen.. Ajattele, että minä olin laman lapsi. Silloin ei ollut mitään. Moni nuori helisi, että mitähän tästä nyt sit tulee, kun kaikkialla on asiat päin vttua. Perheitä meni hajalle laman takia, kun firmoja meni nurin ja tuli avioeroja. Sitten meillä oli vaihtoehdot jos halusi edes jonkinlaista turvaa. Opiskelkaa sähkömieheksi, putkimieheksi tai kokeiksi. Nyt kun ajattelen sitä aikaa, niin kaikki mun kaverit on sähkömiehiä, putkimiehiä ja kokkeja. Noista pääsi silloin suoraan töihin ja kaikki on edelleen samalla alalla töissä. Osa veti ittensä kiikkumaan ja nyt puhutaan 18-20v tyypeistä. Mua itteeni alkoi vtuttaa tää ilmapiiri tässä maassa silloin ja lähdin ranskaan kokiksi ja siellä olin 8 vuotta. Nyt olen 42v.

Minusta ainakin nyt on paljon paremmin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En äänestänyt, koska en ole edes lähellä 30 vuoden ikää. Mutta kyllä, olen onnettomampi, kuin muutamia vuosia sitten.Olin onnellisimmillani, kun muutin omilleni ja elin omillani ensimmäisten vuosien ajan. Sitten jotenkin alkoi alamäki ja nyt voin jo sanoa, etten ole elämääni tyytyväinen. En osaa sanoa, mitä elämässäni muuttaisin, jotta voisin paremmin. Olen opiskellut hyvin arvosanoin itselleni ammatin ja nyt tähtään yliopistoon. Silti elämästäni puuttuu jotain. Tuntuu, että mitä enemmän olen oravanpyörässä mukana, sitä kamalempi olo minulla on. Välillä on jopa päiviä, jolloin toivon, etten enää aamulla heräisi, ettei tarvitse enää miettiä tulevaisuutta. Pahin oli kuitenkin pari vuotta sitten kesällä, kun olin eri firmassa töissä ja halusin vain ottaa itseltäni nirrin pois. Pahin tunne on toivottomuus, mikä iskee, kun vilkaisenkaan tulevaisuuteen. Miten voin koskaan saada itselleni vakaan alustan? Tuntuu kuin jokainen päivä olisi laavan pinnalla kelluvan kiven päällä keikkumista. Aina täytyy koettaa säilyttää tasapaino, ettei horjahda. En kuitenkaan koe olevani masentunut, koska olen ollut teini-ikäisenä vakavasti masentunut ja se oli hyvin erilaista. En vain taida jaksaa tätä jatkuvaa väkisin yrittämistä, että saisi oikeuden olla edes jollain lailla hyvässä elämäntilanteessa. En halua maata kotona tekemättä mitään sossun tuilla. Haluan elämälleni tilanteen, ettei tarvitse säikähtää, jos jotain kamalaa yhtäkkiä tapahtuu, vaan olisi ns. iskuvaraa. Sekalaisia tuntemuksia.

M23

Ikävää mutta tuosta juuri puhun. Vakaus tulee aikuisuuden mukana. Sinä olet nuori koska koet noin, itse kaipaan juuri tuota kiven päällä keikkumista, en tasaista tyhjyyttä tai tylsyyttä. Ja siihen totuin, mutta sitten sitä ei olekaan. 

ap 30v. 

Vierailija kirjoitti:

Minun syyni on se, että maailmani romahti, kun vaimo jätti ja särki ydinperheemme. Luottamus ja turvallisuudentunne menivät iäksi. Ilman lapsiani olisin jo tappanut itseni tai vähintäänkin menettänyt elämänhallintani ja päätynyt roskaväen sekaan. Yksinäisyys tuli jäädäkseen.

Mun isä alkoi juopottelemaan kun minä ja sisarukseni oltiin pieniä. En kerro yksityiskohtaisemmin kaikista niistä itsekeskeisistä ja narsistisista tempauksista joita teki, jotta kukaan ei tunnista. Mutta sekoitti meidän elämät moniksi vuosiksi. En tarkoita tässä dissata sun tuskaa, vaan kertoa, että me selvitiin. Myös äiti, jonka usko ihmisiin oli totaalisen romuttunut noiden vuosien aikana. Ei saa jäädä tuleen makaamaan ja aina pitää jaksaa uskoa parempaan huomiseen, sillä sen uskon voimalla se vielä koittaa. Eikä omaa onnea saa ripustaa yhden ihmisen varaan, vaan onnen pitää olla sun sisällä.