Lue keskustelun säännöt.
Olen kateellinen toisten menestyksestä, enkä tiedä mitä tehdä
07.03.2019 |
Huomaan kadehtivani ihmisiä, jotka menestyvät elämässään uralla ja opinnoissa. Nuorempana mulle koulu, opinnot ja työ olivat kaikki kaikessa. Sairastuin kuitenkin opiskeluaikana pahaan masennukseen, uuvuin täysin ja minkään kunnon uran alkuun en koskaan päässyt. Nyt mulla on lapsi ja ihan kiva elämä, mutta tuntuu koko ajan, että olen jättänyt paljon potentiaalia käyttämättä... Viime aikoina olen tämän huomannut erityisen selvästi, kun kaverit ja miehen kaverit menestyvät loistavasti urillaan. Olen iloinen heidän puolestaan, sillä he ovat menestyksensä ansainneet, mutta oma elämä harmittaa. Olen kolmekymppinen, enkä usko, että tässä vaiheessa aukeaa enää mitään huippu-uraa.
Miten voin olla katkeroitumatta tilanteestani? Mies menestyy ihan kivasti omalla urallaan, mutta on hyvin perhekeskeinen, joten ei oikein ymmärrä mun harmistusta tilanteestani. Kaverit nyt varsinkaan eivät, enkä heille osaa asiasta oikein edes puhua, varsinkin kun olen ainut jolla on lapsi. Oma valintahan tämä on, mutta ei ehkä ihan parhaassa ymmärryksessä tehty. En siis kadu perheen perustamista, vaan sitä, että en ole vain masennuksesta yms. huolimatta yrittänyt lujemmin edistää uraa.
Kommentit (3)
Vierailija kirjoitti:
Masennushan syntyy toteutumattomista unelmista, mitä kauemmas ne jäävät reaalimaailmasta. Kukaan ei saa rahoja eikä menestystä mukaansa. Jos on katto päänpäällä, ruokaa ja muuten terve niin se on jo paljon maailman mittakaavassa. Materia ei ole todellista, usko Jeesukseen aidosti niin huomaat miten tyhjää on palvoa maallista mammonaa ja menestystä. Jos sitä tulee, niin fine, mutta jos ei niin se voi lopulta olla paljon parempi jos sen osaa nähdä niin kuin se on. Tyhjyyttä.
Miksi juuri jeesukseen eikä johonkin niistä tuhansista muista jumalista ja hörhöilyistä joihin eri puolilla maailmaa uskotaan? Uskonnon tarjoaminen ratkaisuksi on vähän kun kehottaisi ihmistä ryyppäämään ja alkoholisoitumaan.
AP voi toimia paljon järkevämminkin aloittamalla vaikka kehittäviä harrastuksia ja vapaaehtoistöitä jos varsinainen opiskelu ei onnistu. Siitäkin on maailmalle paljon enemmän hyötyä kun uskonnollisista saduista ja niiden kanssa itsepetoksessa elämisestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi ura ei riitä? Miksi sen tarvii olla huippu-ura? Kai sä tajuat, että se huippu-ura olisi ollut epätodennäköinen jopa vaikka et olisi sairastunut masennukseen? Nyt sulla on helppo syyttää jotain muuta kuin omaa kyvyttömyyttäsi, mikä saa sut arvelemaan, että "entä jos en lisi koskaan sairastunut..." Jos olet niin erityisen pätevä tyyppi, niin voit vielä luoda huippu-uran kolmekymppisenäkin. Jos et ole erityisen pätevä tyyppi, vaan ennemminkin keskiverto, niin sairastuminen ei vienyt sulta mitään oleellista.
Masennushan syntyy toteutumattomista unelmista, mitä kauemmas ne jäävät reaalimaailmasta. Kukaan ei saa rahoja eikä menestystä mukaansa. Jos on katto päänpäällä, ruokaa ja muuten terve niin se on jo paljon maailman mittakaavassa. Materia ei ole todellista, usko Jeesukseen aidosti niin huomaat miten tyhjää on palvoa maallista mammonaa ja menestystä. Jos sitä tulee, niin fine, mutta jos ei niin se voi lopulta olla paljon parempi jos sen osaa nähdä niin kuin se on. Tyhjyyttä.