Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Entiset erilaiset nuoret
06.03.2019 |
Kasvuiässä olin melko radikaali mielipiteiltäni ja tykkäsin pukeutua itsetehtyihin/tuunattuihin kirppisvaatteisiin, jollaisia ei varmasti tulisi kenelläkään vastaan. Puolustin äänekkäästi heikompia ja eläimiä, mitä teen vieläkin, mutta pahimmat kulmat ja provosointihalu ovat ajan saatossa hioutuneet. Ihmiset ovat sellaisia kuin ovat, eikä siihen ihmeemmin mikään möykkääminen auta, konkreettiset teot ratkaisevat. Nuorena tätä vain ei tahtonut hyväksyä, ja ihmisten passiivisuus suorastaan raivostutti. Siksi halusinkin erottua tästä lammaslaumasta ja tehdä näkyväksi etten kuulu heihin. Varmasti otin monia tyyppejä päähän, mutta tarkoituskin oli ärsyttää. Sopuisa lähestymistapa asioihin löytyi vasta ajan kanssa.
Olitko itse nuorena "ernu"? Poikkesitko massasta mielipiteilläsi tai pukeutumisellasi? Millä tavoin tämä ilmeni? Oletko sittemmin tullut "konservatiivisemmaksi"? Onko lapsesi kenties oman tiensä kulkija?
Kommentit (8)
Vierailija kirjoitti:
En ollut ernu, ernut tulivat muutaman vuoden jäljessä. Olin hevari, minulla oli musta nahkatakki, niittivöitä, pitkät hiukset takussa ja ihan helvetisti mustaa kajalia. Olin passiivisessa vastarinnassa kaikkea ympäröivääni vastaan, olin pisteliäs ja sarkastinen. Halveksuin "massateinejä" ymärilläni, kaikki ikäiseni pojat olivat ääliöitä, opettajat aivan kujalla ja muutkin ihmiset mistään "oikeasta" tajuamattomia. Olin periaatteesta kaikkea vastaan, jopa silloin kun olin salaa samaa mieltä jostain asiasta.
Vanhemmiten maailma ei tietenkään ole enää noin mustavalkoinen, hiuksetkin on kammattu ja meikki siisti. Slayer on edelleen kova :)
Minua jotenkin huvittaa aina kun jotku ihmiset suhtautuvat tämän päivän nuoriin niin tuomitsevasti. Täälläkin on raivoa paljasnilkkamuotia, instameikkejä sun muita kohtaan. Puhumattakaan "tiedostavien" nuorten saamasta ryöpytyksestä. Eivätkö nämä ihmiset muista millaista oli olla itse nuori? Millaista oli kun omat ajatukset ja identiteetti kasvoi kohisemalla siinä epävarmassa ihmisessä jolle kaikki asiat olivat silloin niitä maailman vakavimpia. Nuoruus on äärimmäistä ja mustavalkoista, aikuisuus tuo sävyjä ja ymmärrystä. Me olemme eläneet jo sen vaiheen, joten meidän tulisi ymmärtää, eikä provosoitua.
Sitä paitsi, kai näillä ihmisillä itselläkin oli nolot muoti-ilmiot joihin he nuorena hurahtivat?
Ehkä nää nuorille tuohtuvat olikin itse niitä massateinejä joille elämä oli selkeää? Piti vaan totella opettajaa ja ostaa ne vaatteet mitä lehdissä ja telkkarissa käskettiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo, olin sellainen punk-, hevi- ja vaihtoehtohenkinen nuori. En nyt enää ole mitenkään kauhean erikoisen näköinen, mutta en nyt ihan sellaista pintamuoti-/toimistopimatsumassaakaan. Oli mulla sellainen vaihe, että halusin olla jotenkin, miten mä nyt sanoisin, keskiluokkaisemman näköinen.
Totta kai ajatukseni ovat muuttuneet, mutta jossain mielessä paljon radikaalimmiksikin, esim. kyseenalaista nykyisen yhteiskuntajärjestyksen täysin.
Olen 38.
Jaa-a. En oikein sopeutunut massaan. Mutta taisin olla sairas jo silloin. Pääsin peruskoulusta kiitettävä todistus kainalossa, mutta koulunkäynti jäi kahdeksi vuodeksi siihen. Minulla oli kyllä musta nahkatakki ja olin reipas poika kyseenalaistamaan auktoriteettejä, mutta tein sen hiljaa, vetäytymällä.
En käynyt bileissä, kukaan ei koskaan pyytänyt. Luin kirjoja kauheat määrät. Piirtelin yksinäisyydessäni tyttöjen ja purjeveneiden kuvia. Ainoa reippaudenlajini oli meripartio. Luojan kiitos, meripartiokaverit, vaikka eivät kovin läheisiä ystäviä lopulta olleetkaan, olivat kaikkea muuta kuin pikkuporvarillisia pintakiitäjiä. Toki he menestyivät kouluissa ja joka ainoa heistä on nykyään hienossa ammatissa ja korkeapalkkaisessa työssä. Kuitenkin he ymmärsivät tällaista ihmeellistä jamppaa, joka rakasti enemmän rannoilla kuljeskelua, purjeveneitä ja leirielämää, kuin kilpailua ja tavoittelua. En kuulunut ydinporukkaan, mutta minulla oli tietty paikkani siinä porukassa, ja olin siihen monin tavoin tyytyväinen - vaikka tokihan nuorten välillä kitkaakin on, ei siinä mitään.
Armeijaan en soveltunut, sain kuunnella jatkuvaa homottelua ja naiseksi haukkumista. Luojan kiitos, nilkkani hajosi, ja pääsin pois sieltä. Kävin sittemmin sivarin koulukodin apuohjaajana. Isänmaan asian kannalta koulukotivuodesta ei paljon apua ollut, mutta arvelen aikuistuneeni siinä puljussa huomattavasti enemmän kuin kersanttien ja luutnanttien pompoteltavana. Ja jos ei nyt muuta perustetta tuolle ole, niin koulukodissa väkivallan uhka oli konkreettinen ja jatkuva...
Sivarin jälkeen kävin lukion loppuun erinomaisin arvosanoin ja pääsin kerralla yliopistoon lukemaan ainetta, jota halusinkin. Tarkoitukseni oli löytää minua kiinnostavalta alalta jokin työ, jota ei tehdä joka armas päivä kello 8 - 15.45, vaan niin, että hommat tehdään, ja jos päivän työt on tehty, ei ole mitään syytä jäädä työpaikalle päivähoitoon. Olin mm. tutkijana ja muutamassa muussa vähän erikoisemmassa työssä. Lopulta sopeutumisvaikeudet haittasivat niitäkin. Minä en yksinkertaisesti motivoidu ulkopuolisesta pakosta. En sitten tiedä, että jos väkivallalla uhataan, lyönkö takaisin vai ahdistunko niin että päätän päiväni joko omatoimisesti tai jonkin somaattisen sairauden vuoksi.
Mitä minusta on tullut? Hiljainen kirjallisuuspoika, jota kiinnostavat eräät tietyt fyysiset järjestelmät. Poliittinen liberaali, mutta ei liberalisti eikä sen puoleen sosialistikaan. En usko vapaaseen tahtoon sanan radikaalissa mielessä, mutta arvostan silti vapautta. Raha ei ole minulle kovin tärkeää, kunhan en joudu puutteessa elämään ja asumaan. Vaatimaton asunto, bussikortti, hiljaisuus ja vapaus päättää ajankäytöstä riittävät. Olen taas menossa tutkijaksi, ja pidän siitä. Tiedän, ettei minun alani johda kovin äkkinäisiin kaupallista tulosta tuoviin innovaatioihin. Pikemminkin olen piikki lihassa, kun muistuttelen siitä, että ihmisillä on taipumus ottaa käyttöönsä ihailemiaan innovaatioita paljon nopeammin ja laajemmin kuin olisi hyvä: paljon ennen kuin niiden käyttöönoton seuraukset ovat selvillä tai edes teoriassa ennustettavissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos vastaajille, paljon samanlaisia ajatuksia ollut itselläkin.
Ap
Lisää ex-erilaisia nuoria linjoilla?
Alue: Aihe vapaa
En ollut ernu, ernut tulivat muutaman vuoden jäljessä. Olin hevari, minulla oli musta nahkatakki, niittivöitä, pitkät hiukset takussa ja ihan helvetisti mustaa kajalia. Olin passiivisessa vastarinnassa kaikkea ympäröivääni vastaan, olin pisteliäs ja sarkastinen. Halveksuin "massateinejä" ymärilläni, kaikki ikäiseni pojat olivat ääliöitä, opettajat aivan kujalla ja muutkin ihmiset mistään "oikeasta" tajuamattomia. Olin periaatteesta kaikkea vastaan, jopa silloin kun olin salaa samaa mieltä jostain asiasta.
Vanhemmiten maailma ei tietenkään ole enää noin mustavalkoinen, hiuksetkin on kammattu ja meikki siisti. Slayer on edelleen kova :)
Minua jotenkin huvittaa aina kun jotku ihmiset suhtautuvat tämän päivän nuoriin niin tuomitsevasti. Täälläkin on raivoa paljasnilkkamuotia, instameikkejä sun muita kohtaan. Puhumattakaan "tiedostavien" nuorten saamasta ryöpytyksestä. Eivätkö nämä ihmiset muista millaista oli olla itse nuori? Millaista oli kun omat ajatukset ja identiteetti kasvoi kohisemalla siinä epävarmassa ihmisessä jolle kaikki asiat olivat silloin niitä maailman vakavimpia. Nuoruus on äärimmäistä ja mustavalkoista, aikuisuus tuo sävyjä ja ymmärrystä. Me olemme eläneet jo sen vaiheen, joten meidän tulisi ymmärtää, eikä provosoitua.
Sitä paitsi, kai näillä ihmisillä itselläkin oli nolot muoti-ilmiot joihin he nuorena hurahtivat?