Lue keskustelun säännöt.
Isovanhempien apu...ongelma taas kerran
03.03.2013 |
Mut on kasvatettu "maalla" ja siihen malliin että lapset on tiellä, hankalia ja väsyttävät isovanhemmat pelkällä olemassaolollaan ja että lastenhoitoavun pyytäminen on suunnileen rikoksesta seuraava häpeämisasteikolla. Meidän lasten ollessa pieniä kumpiakin isovanhempia tarvittiin ja pyydettiin lastenhoitoapuun kun muita vaihtoehtoja ei ollut ja joskus ihan muuten vaan jos käytiin miehen kanssa jossain kahden. Kertoja oli ehkä maksimissaan 1-2/krt kuukausi/ isovanhemmat -kummatkin 60-kymppisiä ja perusterveitä eläkelläisiä- eli siis ei kauheasti mutta kuitenkin. ( ja oli jaksoja jolloin ei tarvittu apua ollenkaan ja taas kiireisempiä jaksoja)
Nyt lapset ovat jo alakoululaisia ja toinen yli 10-vuotias joten hoitoapua tarvitaan huomattamasti vähemmän. Mutta nyt toinen mummeista on sairastunut kaiketi masennukseen tai ainakin on vetäytynyt täysin muusta maailmasta "kun kukaan ei enää häntä tarvitse" Olisin luullut että on onnellinen eläkeläinen, joka saa vihdoin tehdä mitä haluaa ilman velvoitteita minnekään. Mutta ei, käpertyy kotiinsa ja kokee olevansa hyödytön ja arvoton. Ei enää juurikaan soittele eikä kysy kuulumisia kun "teillä on aina niin kiire ja omat menonne" joka kyllä pitää paikkansa.
Nyt sitten mietitään että pyydetäänkö toisia isovanhempia vaikka kerran viikossa hoitamaan yhtä harrastuskuljetusta, johon apu olisi erittäin tervetullut mutta en ole kehdannut pyytää kun en halua vaivata. En tiedä auttaisiko se mummoa kokemaan itsensä taas tarpeelliseksi... kannattaako kokeilla? Eihän se masennusta mihinkään paranna ( jos siitä on kyse) mutta ehkä toisi sitten sitä hyödyllisyyden tunnetta. Lasten lähettäminen mummolaan tai koko perheen vierailut sinne ei onnistu kun meillä tosiaan on arki pitkäti 8-20 ohjelmoitua ja viikonloput samoin. Ja oman jaksamisen takia tarvitsen myös itse kotonaolo aikaa näin viikonloppuisin jotta sen arkirumban jaksaisi; päivän tuhraaminen mummolan sohvalla istumiseen ei vaan käy minulle; on miljoona kotihommaa jotka täytyy tehdä ja joskus olisi kiva levätä tai harrastaa itsekin jotain.
Kommentit (15)
Aika klassinen tilanne: hoitoapu kelpaa, mutta kun mummo tarvitsee apua, on "kädet täynnä töitä ja päivät ohjelmoitu".
Te kutsutte se isoäidin nyt 1-2 krt/kk teille ja varaatte siihen saman verran aikaa kuin isoäiti aikanaan varasi lastenne hoitamiseen. Eli maksatte ajalla sen, että aikanaan isoäiti antoi omaa aikaansa.
Hyödyttömyyteen ei auta se, että pyydätte kyytiavuksi vaan se, että otatte osaksi omaa perhettänne!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ELi mummo on nyt n.70 vuotias ja hänen pitäisi kuskata lasta harrastukseen, mutta muuten ei hänen seura kelpaa? Arkenne ja suhde mummoon kuulostaa järkyttävältä.
Arkemme lienee aivan samanlaista kuin kaikilla muillakin = täynnä. Minulla ei ole mitään yhteistä mummon kanssa; kyllästyn kuoliaaksi jos pitää yrittää istua kahvipöydässä tai sohvalla kun ei ole mitään yhteistä puheenaihetta. Ei niin mitään. Säästä riittää juttua hetkeksi mutta siihen se loppuu. Tosi kiva kuunnella kuin "ehdin pestä ikkunat vain kerran tällä viikolla ai,ai, ja voi voi voi" kun oma kämppä on totaalikaaoksessa ja juuri se ainoa aika viikossa kun voin siivota, menee sen voivottelun kuunteluun. Toinen lempiaihe on se, kuinka kamalaa on, että Suomessa on somaleita. Ja rasismia en siedä yhtään enkä suostu edes kuuntelemaan. Isovanhemmat eivät varmaan edes tiedä mitä oikeasti ja käytännössä teen työkseni ( eivät ole koskaan kysyneet); yhteisiä harrastuksia ei ole eikä yhteisiä kiinnostuksen aiheita. Minä en osaa ratkoa sudokuja enkä ristikoita.
Millä ihmeellä te kerkeätte olla niin täydellisiä että koti hoituu siistinä ja puhtaana, vaatteet on hoidettu, ulkoilette ja liikutte, vietätte aikaa oman perheen parissa, opiskelette/harrastatte, ehditte tapaamaan ystäviä ja hoidatte kokopäivätyönne menestyksekkäästi ja sen lisäksi vielä ehditte viettää aikaa isovanhempien kanssa? Minä/meidän perhe ei ehdi. Minuuttiaikataululla mennään lukuunottamatta la klo15 jälkeen ja su klo13-17:30 ja esim. tänään lumityöt sotki suunnitelmat täysin.
Minä taas en suosittele kaksi kertaa kuussa monen tunnin istuskelua mummon luona vaan nopeita ja pikaisia pyrähdyksiä noin 1-2 kertaa viikossa. Esim. viet lapsen harrastukseen ja olet menossa kauppaan. Mummon jaksamisesta riippuen kampeat hänet ostamaan omia ostoksia tai sitten haet ostoslistan ja ostat sen mukaan myös mummolle ne viikon ruokatarpeet. Haet lapset harrastuksesta ja viette ruokatarpeet. Kun tyhjennätte niitä jääkaappiin, lapsi antaa mummolle raportin harrastuksestaan, sinä kerrot vielä pikaisesti muun perheen kuulumiset ja 15 minuuttia myöhemmin jatkat matkaasi.
Toisen kerran samalla viikolla esim. viikonloppuna voit omasta harrastuksestasi tultuasi piipahtaa mummon luona joko viemässä kahvipullaa, keittelet kahvit ja kuuntelet mummon valitukset noin 30 minuuttia tai sitten nappaat mummon mukaan ja menette kahvilaan ja voit vaikka lehden etusivulta referoida mummolle maailmanmenoa, jos muuten jutunaiheet loppuvat kesken.
Seuraavalla viikolla voit viedä mummon vaikka kirjastoon, etsiä hänelle jokin eläkeläisten tapaaminen tai seurakunnan laulukerho tms. johon mummo on hyvä saada viikottain mukaan. Kun tällaisia pieniä virkistäviä tapahtumia ämpätään mummon elämään, voi hyvinkin olla, että mummo siitä piristyy. Tai sitten ei. Mutta ainakin olet tehnyt jotain etkä vain voivotellut, miten pitäisi lisää hyötyä.
Muutama juhlapäivä vuodessa pyydät mummon teille syömään. Voit yllättyä, miten tärkeitä nämä päivät mummolle ovat. Ehkä joskus voitte mennä kylpylään mummo mukana tai risteilylle tms. Olisi tärkeää osoittaa, että vaikka olette kiireinen perhe, osaatte silti ajatella mummoa osana perhettänne.
Minusta se, että perheenne on tarvinnut isovanhempien apua kerran viikossa, on paljon. En ikinä rakentaisi arkeani niin, että koko ajan tarvitaan ulkopuolista, säännöllistä apua.
Luomanne kiire ja aikataulut ovat itseaiheutettuja. Meillä tarvittava apu on 4-5 kertaa vuodessa, kyseessä aina jokin poikkeustilanne, sairastuminen tms. Arki on meilläkin kiireistä, harrastuksia löytyy lapsilta neljänä päivänä viikossa. Lisänä omat harrastukset ja perheen yhteiset harrastukset. Emme kuitenkaan haukkaa niin isoja paloja, ettemmekö kaksin niistä selviytyisi.
Ihmissuhteet menevät kaiken muun edelle. Jos joku isovanhemmista tarvitsee apua, emme pysty irrottautumaan heti, mutta kohtuullisessa ajassa homma hoituu. Nyt pääsiäisenä lähdemme vaarin kanssa kylpylälomalle. Emme tapaa usein ja säännöllisesti mutta monenlaisilla teoilla osoitamme arvostuksemme isovanhempia kohtaan. Ikinä emme piiloutuisi kiireisen aikataulun taakse, jos toinen tarvitsee apua tai valittaisi tylsistä puheenaiheista!
Ap, minusta olet aika itsekäs. Ne aikataulut eivät ole kiveen kirjoitettuja. Jokin asia pois, jotta perheellänne on aikaa myös mummolle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen ajatellut niin, etten pyydä koskaan itselleni mitään mutten anna oman suhtautumiseni anoppiin vaikeuttaa hänen suhdettaan lapsiin. Tapaamiset ovat juurikin noita ap:n kuvailemia. Jos ei ole kertaakaan 20 vuoden aikana kysynyt kuulumisia niin, että kuuntelisi vastauksen niin minulle riittää tapaaminen kerran kuussa, jolloin kuulen puhetta ilman ajatuksia ja sisältöä kaksi tuntia.
Tosin en pyydä koskaan hoitamaan. Vaikka luotan periaatteessa niin en halua jättää lasta paikkaan, jossa häntä ei kuunnella.
[quote author="Vierailija" time="03.03.2013 klo 14:29"]
Arkemme lienee aivan samanlaista kuin kaikilla muillakin = täynnä. Minulla ei ole mitään yhteistä mummon kanssa; kyllästyn kuoliaaksi jos pitää yrittää istua kahvipöydässä tai sohvalla kun ei ole mitään yhteistä puheenaihetta. Ei niin mitään. Säästä riittää juttua hetkeksi mutta siihen se loppuu. Tosi kiva kuunnella kuin "ehdin pestä ikkunat vain kerran tällä viikolla ai,ai, ja voi voi voi" kun oma kämppä on totaalikaaoksessa ja juuri se ainoa aika viikossa kun voin siivota, menee sen voivottelun kuunteluun. Toinen lempiaihe on se, kuinka kamalaa on, että Suomessa on somaleita. Ja rasismia en siedä yhtään enkä suostu edes kuuntelemaan. Isovanhemmat eivät varmaan edes tiedä mitä oikeasti ja käytännössä teen työkseni ( eivät ole koskaan kysyneet); yhteisiä harrastuksia ei ole eikä yhteisiä kiinnostuksen aiheita. Minä en osaa ratkoa sudokuja enkä ristikoita.
Millä ihmeellä te kerkeätte olla niin täydellisiä että koti hoituu siistinä ja puhtaana, vaatteet on hoidettu, ulkoilette ja liikutte, vietätte aikaa oman perheen parissa, opiskelette/harrastatte, ehditte tapaamaan ystäviä ja hoidatte kokopäivätyönne menestyksekkäästi ja sen lisäksi vielä ehditte viettää aikaa isovanhempien kanssa? Minä/meidän perhe ei ehdi. Minuuttiaikataululla mennään lukuunottamatta la klo15 jälkeen ja su klo13-17:30 ja esim. tänään lumityöt sotki suunnitelmat täysin.
[/quote]
Ei mitään yhteistä? Ei edes ne lapsenlapset, joita mummon tuli aikanaan hoitaa, kun itse ette viitsineet?
Kiitos hienosta kirjoituksesta, joka kannattaa jokaisen tuoreen isovanhemman lukea! Kun pikkulapsiaika perheessä on ohi, voidaan isovanhemmat unohtaa, koska heidän kanssaan ei ole mitään yhteistä ja heistä on vain vaivaa. Siksi kannattaa panostaa omiin ystäviin ja omaan elämään ja todeta lapsille, että lastenlapset ovat mukavia, mutta juuri nyt minulla on kiire elää tätä elämääni niiden kanssa, jotka minua arvostavat vielä 10 vuodenkin kuluttua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
AP pyörittele silmiään: Siis te kaikki muut olette ottaneet palkatonta vapaata kun taapero ei ole parantunut 3pv:ssä ja kumpikin vanhempi on jo ollut palkalliset poissaolot sairaan lapsen kanssa kotona? Ja teillä kaikilla muilla on eka- ja tokaluokkalaisten kesälomat menneet niin ettei ole ollut tarvetta saada lapsille hoitopaikkaa? ( yhdestä viikosta tulee 5 pv / 1pv/kk viidelle kuukaudelle jos laskee koko vuoden keskiarvoa) Kummassakin näissä tapauksissa meillä on niitä isovanhempia kehdattu pyytää apuun ja ovat olleet hoitoapuna, jos se on heille sopinut. Ja siis kukaan muu ei ole käynyt sen oman puolison kanssa viikonloppumatkalla kertaakaan lasten ollessa alle 16-vuotiaita?
Mutta siis olen aivan kamala ja itsekäs hirviö, joka ei ole viitsinyt hoitaa lapsiaan. Mutta kumma juttu kun omassa lähipiirissä löytyy isovanhempia, jotka siivoa ja laittaa ruokaa ja ottaa lapsia matkoille mukaan ja vie museoon yms. Miten kamalia heidän lapsensa ovatkaan kun käyttävät niin paljon isovanhempia väärin?
[quote author="Vierailija" time="03.03.2013 klo 16:21"]
AP pyörittele silmiään: Siis te kaikki muut olette ottaneet palkatonta vapaata kun taapero ei ole parantunut 3pv:ssä ja kumpikin vanhempi on jo ollut palkalliset poissaolot sairaan lapsen kanssa kotona? Ja teillä kaikilla muilla on eka- ja tokaluokkalaisten kesälomat menneet niin ettei ole ollut tarvetta saada lapsille hoitopaikkaa? ( yhdestä viikosta tulee 5 pv / 1pv/kk viidelle kuukaudelle jos laskee koko vuoden keskiarvoa) Kummassakin näissä tapauksissa meillä on niitä isovanhempia kehdattu pyytää apuun ja ovat olleet hoitoapuna, jos se on heille sopinut. Ja siis kukaan muu ei ole käynyt sen oman puolison kanssa viikonloppumatkalla kertaakaan lasten ollessa alle 16-vuotiaita?
Mutta siis olen aivan kamala ja itsekäs hirviö, joka ei ole viitsinyt hoitaa lapsiaan. Mutta kumma juttu kun omassa lähipiirissä löytyy isovanhempia, jotka siivoa ja laittaa ruokaa ja ottaa lapsia matkoille mukaan ja vie museoon yms. Miten kamalia heidän lapsensa ovatkaan kun käyttävät niin paljon isovanhempia väärin?
[/quote]
Tämä alkaa haista provolta, koska sinä ap selvästikin halaut vain uhriutua ja haastaa riitaa. Nytkin vastaat täysin epäolennaiseen kysymykseen.
Ei, teidän hoitoapunne ei varmaan ole ollut ylimitoitettua. Meillä kolmen lapsen perheessä on isovanhemmat olleet vielä huomattavasti enemmän mukana perheemme ja lastemme elämässä.
MUTTA: olemme itse valmiita olemaan myös mukana isovanhempien elämässä, ja auttamaan tarvittaessa. Tällä hetkellä avun tarve on vielä aika vähäistä, mutta veikkaan että 10-20 v päästä apua tarvitaan tosi paljon enemmän. Opetan myös lapseni huomioimaan isovanhempansa, kuten itsekin huomioin oman mummini aivan loppuun saakka.
Ongelma on siis siinä, että teille on kyllä apu kelvannut, mutta te ette ole millään lailla valmiita vastapalvelukseen, paitsi omilla ehdoillanne. Eli niin, että yli 70-v mummo jatkaa lastenhoitoa. Teiltä ei liikene mummolle takaisin mitään mummon ehdoilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Palasin katsomaan ketjua mutta en nyt ymmärrä. Siis isovanhemmat ovat edelleen perusterveitä noin 60-kymppisiä ( toinen yli 70v), pärjäävät hyvin ihan omillaan; käyvät kaupassa ja laittavat ruoat, mummo siivoaan paljon, liikkuvat kävellen yms. Mutta viime vuosina on vetäytynyt muusta maailmasta; vaari haluaisi matkustaa, mummo laittaa hanttiin että pitää siivota kotona tms. On käynyt joskus jossain eläkeläiskerhossa, ei käy enää. Olen ajatellut että kun emme vaivaa lastenhoidolla niin heillä on mahdollisuus tehdä mitä haluavat mutta kauttarantain on alkanut kuulua tätä " kukaan ei enää tarvitse minua" murmutusta.
En oikein käsitä miksi minun pitäisi alkaa esim. hoitaa isovanhempien ostoksia kun heillä on sekä auto että kauppa lyhyen kävelymatkan päässä ja omasta mielestäni mitä kauemmin pysyvät aktiivisina edes ostosten osalta, sitä parempi. Olen hakenut netistä tietoa kerhoista ja harrasteista mummolle mutta hän ei halua/kehtaa mennä niihin yksin ( vaari on täyttänyt päivänsä aika hyvin ja ulospäin aktiivisempi) Työssäkäyvänä minun on mahdoton viedä mummoa mihinkään kerhoon tutustumaan.
Jos menemme kylään, mummo alkaa aina puuhata jotain tarjottavaa --> koen että vierailusta on vaivaaa mummolle. Ravintolaan heidän kutsumisensa ei onnistu kun pitävät ulkona syömistä niin kalliina. Meille kutsuessa minulla on aina tuhat asiaa kesken kotona ja koen kauheaa stressiä että ensi pitää sada siivottua ja pyykättyä ennenkuin mummo voi meille tulla.
Koko juttu lähti siitä että ilmeisesti mummo jotenkin kaipaa aikaa kun häntä pyydettiin apuun ja hänen apunsa tuli tosi tarpeeseen. Tarvetta olisi edelleenkin mutta olen pyrkinyt käyttämään sitä aina vain pakottavissa olosuhteissa ja nyt lapset pärjäävät monesti yksin/kaksin muutaman tunnin tai voivat mennä kavereille tms.
Sinänsä jännää että jossain viime viikkojen naistenlehdessä ( MeNaiset tai Anna) oli juttua uraäideistä ja kaikki heistä kertoivat että ura on onnistunut vain vahvojen tukiverkkojen avulla ja ainakin osalla haastateltavista juuri isovanhemmat olivat auttaneet paljon. AV:llä isovanhempien avun vastaanottaminen tuomitaan täysin.
Sä et ny tajua, AP. Kysyt:
"Millä ihmeellä te kerkeätte olla niin täydellisiä että koti hoituu siistinä ja puhtaana, vaatteet on hoidettu, ulkoilette ja liikutte, vietätte aikaa oman perheen parissa, opiskelette/harrastatte, ehditte tapaamaan ystäviä ja hoidatte kokopäivätyönne menestyksekkäästi ja sen lisäksi vielä ehditte viettää aikaa isovanhempien kanssa? Minä/meidän perhe ei ehdi"
Vastaus on: Ei me keretäkään. Miksi ihmeessä mä käyttäisin aikaani vaatteiden silittämiseen ja listojen puunaukseen, jos joku lapseni isovanhemmista olisi selvästikin masentumaan päin ja kaipaisi läheisten läsnäoloa elämäänsä?
Sä pelkäät, että osoitat olevasi vaivaksi, mutta samalla epäilet, että sitä vaivaa isoäiti juuri tarvitseekin. Ehdotan että KYLLÄ, kannattaa kokeilla olla vaivaksi isoäidille!
Mu lapseni isoäiti sairastui jo dementian siihen vaiheeseen, ettei enää tunnista meitä. Se on ihan hirveän surullista ja toivon, että oltais juteltu enemmän silloin, kun vielä voitiin..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi sitä on pakko istua siellä mummolan sohvalla? Miksette ota mummoa mukaan? Meillä on mummo 2-3 kertaa viikossa mukana ruokaostoksilla, oikeestaan aina kun käydään marketissa. Lisäksi käydään kerta viikkoon kahvilassa samalla kauppareissulla. Kun lapsilla on harrastuksia, istuu mummo siellä usein mukana. Meillä mummo on 77. On sanonut, että olisi ilman lapsenlapsia varmaan yhtä tylsistynyt ja masentunut kuin monet ikäisensä. Ehti viettää ennen lapsenlapsia sitä hiljaista eläkeläisen elämää noin 10 vuotta, jäi 60-vuotiaana eläkkeelle, eli hänellä on vertailukohtaa, ja sanoo että elämässä on enemmän vauhtia ja mielekkyyttä, kun saa olla lasten kanssa tekemisissä. Laittaa myös usein lapsille ruokaa, leipoo jne. On kyllä ikäisekseen tosi terve ja jaksava, kävelee, ui, pyöräilee jne. Jos meillä on siivouspäivä ja mies on töissä, niin mummo tulee meille ja vie mattoja ulos jne. Auttaa meitä arkielämässä ja me autetaan mummoa, kuskataan sitä aina joka paikkaan.
Mummo on sanonut, että olisi kauheeta jos pitäisi kupata kaikki päivät jossain eläkeläisten piirissä, missä on ikäloppuja ikälopun perään :D
Musta dä olet kuvottava AP ja haet hyötyä mummista, mutta et anna aikaa ja välittämistä. Tuo harrastuskuljetus ajaisii taas sun omaa etua. Kuule kuskaa pentusi itse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="03.03.2013 klo 20:57"]
Miksi sitä on pakko istua siellä mummolan sohvalla? Miksette ota mummoa mukaan? Meillä on mummo 2-3 kertaa viikossa mukana ruokaostoksilla, oikeestaan aina kun käydään marketissa. Lisäksi käydään kerta viikkoon kahvilassa samalla kauppareissulla. Kun lapsilla on harrastuksia, istuu mummo siellä usein mukana. Meillä mummo on 77. On sanonut, että olisi ilman lapsenlapsia varmaan yhtä tylsistynyt ja masentunut kuin monet ikäisensä. Ehti viettää ennen lapsenlapsia sitä hiljaista eläkeläisen elämää noin 10 vuotta, jäi 60-vuotiaana eläkkeelle, eli hänellä on vertailukohtaa, ja sanoo että elämässä on enemmän vauhtia ja mielekkyyttä, kun saa olla lasten kanssa tekemisissä. Laittaa myös usein lapsille ruokaa, leipoo jne. On kyllä ikäisekseen tosi terve ja jaksava, kävelee, ui, pyöräilee jne. Jos meillä on siivouspäivä ja mies on töissä, niin mummo tulee meille ja vie mattoja ulos jne.
Mummo on sanonut, että olisi kauheeta jos pitäisi kupata kaikki päivät jossain eläkeläisten piirissä, missä on ikäloppuja ikälopun perään :D
[/quote]
Oletteko pyytäneet mummoa mukaan vai onko hän itse kysynyt päästä mukaan? Olen aika varma että mummo ei haluaisi tulla mukaan markettiin -pitää niitä liian suurina laitoksina- eikä lastemme harrastukset ole sellaisia, joita voi seurata paikan päällä. Joten minun pitäisi keksimällä keksiä jotain yhteistä tekemistä, johon minulla ei ole tavallisestikaan aikaa -kotihommat täyttää sen vähän vapaa-ajan mitä on, todella tehokkaasti- Kai sitten olen kamala ja itsekäs kun haluaisi niistä omien harrastusteni rippeistä luopua voidakseni viettää aikaa mummon kanssa. Varsinkaan kun meillä ei ole mitään yhteistä kiinnostuksen kohdetta. Olen varautunut siihen että muutamien vuosien kuluttua tulee edessä olemaan 4 vanhuksen hoitaminen hautaan kun vanhusten huolto Suomessa on mitä on, mutta sen aika ei ole vielä ( onneksi). Sen tiedän että silloinkin tulee aika olemaan todella kortilla kun pitää hoitaa oman kodin lisäksi kaksi muutakin kotia. Silloin hoidan tavalla tai toisella että ruoat, siivoukset ja lääkärissäkäynnit hoituvat mutta enempään minulla ei ole resursseja. Ja kammoan jo etukäteen tätä tulevaisuutta, pahimmassa tapauksessa kymmenen vuotta koko ajan huononevaa kuntoa ja taistelua siitä, että saisi hoitoa edes jostain. Mutta kenenkään seuraneidiksi minusta ei ole nyt eikä silloin; omat työt, koti ja lapset täyttävät päiväni aivan täysin. Julma, kamala ap
[quote author="Vierailija" time="03.03.2013 klo 13:12"]
päivän tuhraaminen mummolan sohvalla istumiseen ei vaan käy minulle; on miljoona kotihommaa jotka täytyy tehdä ja joskus olisi kiva levätä tai harrastaa itsekin jotain.
[/quote]
Tuo viimeinen virke särähti pahasti. Siis mummo on huomioinut sinua ja perhettäsi ainakin 10 vuotta, mutta sinulle ei nyt vaan kerta kaikkiaan sovi, että kävisit edes mummoasi katsomassa? Häpeä!