Eronneet: kannattiko? kadutko jotain?

Mun elämä muuttui, mutta mulla oli mies katsottuna ja muutinkin suoraan yhteen hänen kanssaan. Lapsi jäi silloin exälle, koska ajattelin että en halua lapsen elämässä kaiken menevän ylösalaisin. Olin ollut exän kanssa 12v ja nyt tämän nykyisen, joka ehdottomasti on se oikea, 16 v.

En ole koskaan elänyt yksin, joten en osaa oikein tilanteeseesi ottaa kantaa.

Ei ole kaduttanut ikinä, harmittanut on jonkun verran, kun ei ole sitä miestä iltaisin kuuntelemassa päivän juttuja... Surettaa, kun kuitenkin yksin joutuu kaiken jaksamaan.

Mutta parempaa elämää vietämme nyt kuin saman katon alla.

[quote author="Vierailija" time="01.03.2013 klo 12:19"]

Liki 1,5 vuoden mietinnän ja vatvonnan jälkeen ollaan miehen kanssa päätetty, että erotaan. Yhdessä ollaan oltu 14 vuotta ja kaksi lasta, 9- ja 6-vuotiaat. Eroon ei liity mitään dramatiikkaa tai erityistä syytä, ei ole uusia suhteita tai väkivaltaa tai alkoholia tai muuta, mutta yhdessä emme enää vain viihdy, emmekä osaa tai halua olla. Päätös alkoi olla kypsä jo joululoman jälkeen, josta kumpikaan ei nauttinut. Nyt mies sanoi, että olisi saamassa itselleen kämpän maaliskuun puolesta välistä tästä läheltä. Yhteishuoltajuutta halutaan ja muutenkin pystytään asioista aika hyvin keskustelemaan. Lapsille pitäisi nyt viikonloppuna varmaan kertoa tästä. Mies nukkui jo viime yön työhuoneessa ja minä meidän makkarissa. Yllätyksekseni mua itketti paljon ja muutenkin kumma epävarmuus nousi pistaan siinä yöllä valvoessani. Teemmekö oikein? Olemmeko hölmöjä kun luovutamme? Mitään erityisiä riitoja ei siis ole, mutta ei kyllä enää läheisyyttäkään tai seksiä. Muuttuko elämä kuitenkaan yhtään sen paremmaksi eron myötä?

[/quote]

Tyypillinen turha ero. Teillä on arki liian tylsää, ettekä tee parisuhteen eteen yhtään mitään.

Kakkosen ero lienee sitten kanssa ollut turha, koska oli jo sellainen sisar/velisuhde olevinansa. Mies tosin oli toista mieltä. Mutta katunut en silti ole koskaan!

[quote author="Vierailija" time="01.03.2013 klo 12:23"]

Ei ole kaduttanut ikinä, harmittanut on jonkun verran, kun ei ole sitä miestä iltaisin kuuntelemassa päivän juttuja... Surettaa, kun kuitenkin yksin joutuu kaiken jaksamaan.

Mutta parempaa elämää vietämme nyt kuin saman katon alla.

[/quote]

Komppaan. Täysin samat fiilikset. Surettaa ja harmittaa ero kyllä, mutta ei kaduta. Meille se oli kaikesta huolimatta oikea ratkaisu, emme todellakaan olleet sopivat kumppanit toisillemme. Miehellä on jo uusi avovaimo ja tästä myös tunnen välillä haikeutta, mutta en mustasukkaisuutta. Samaa onnea vain toivoisin itsellenikin! Ehkäpä joskus...

Ei kaduta. Harkittu oikea päätös vaikka omat vaikeutensa siinäkin oli.

Tosiaan taas yksi turha ero! Tehkää parisuhteelle jotain, älkääkö vain luovuttako ilman kunnollista yrittämistä.

Kuulostaa näin ulkopuolisesta  tilanteenne vain jotenkin ns. laakson pohjalta. Älkää tehkö mitään lopullista eropäätöstä, vaan muuttakaa nyt erillenne ja katsokaa ja miettikää jonkin ajan päästä uudelleen.

Kertokaa lapsille totuudenmukaisesti tilanne eli, että te vanhemmat ette enää viihdy yhdessä ja haluatte miettiä tilannetta. Ja korostakaa lapsille, ettei se johdu heistä!

Pitkässä liitossa molemmat muuttuvat eikä aina toinen pysy mukana siinä muutoksessa. Yrittäkää asumuseron aikana selvittää kumpikin itsellenne, mitä muutosta haluaisitte perhe-elämäänne. Kirjoittakaa asiat paperille ja antakaa toisillenne 

Voi olla, että molemmat luulevat toisen haluavan erota eikä sitten ylpeys anna periksi oikaista tätä. Paperille kirjoitettuna on usein helpompi kertoa, mitä todella haluaa ja luettuna menee paremmin perille. Kirjoittakaa myös hyvät asiat!

Jos sitten muutaman kuukauden kuluttua eroatte lopullisesti, niin olette ainakin yrittäneet eikä tarvitse jossitella jälkeen päin. Teidän tapauksessanne, kun ei tosiaan ole mitään radikaaleja syitä eroon, on tärkeätä miettiä tarkasti tässä vaiheessa.

http://www.vauva.fi/keskustelu/1381208/ketju/asia_jota_kadut_eniten_elamassasi

tuosta ketjusta noita tarinoita riittää

No, mä kadun. Tosin en ollutkaan se eroa tahtova osapuoli. Ukko löysi toisen, työkaverinsa, ja halusi yhteistä elämää hänen kanssaan. Lapsiin toki vielä pitää yhteyttä ja on heille hyväkin isä. Erosta on muutama vuosi ja jokin aika sitten sain kuulla yhteiseltä ystävältämme, että mies oli tilittänyt jo pitkään ennen eroa hänelle kuinka parisuhteemme ei kuulemma toiminut. Ei ollut läheisyyttä, ei yhteistä aikaa tai edes mieleenkintoa siihen, ei halua olla kiltti ja hyvä toiselle jne. Ja ihan tottahan se kaikki olikin ja juuri siksi minua kaduttaa, etten silloin tajunnut pitää parisuhteesta huolta ja etten arvostanut sitä tarpeeksi korkealle. Toisen otti itsestäänselvyytenä. Samaa virhettä en aio enää tehdä tässä nykyisessä parisuhteessa!