Mielestäsi karseita sisustusjuttuja jotka ovat olleet valtaisa hitti kansan keskuudessa?
Esimerkiksi spottivalaisimet, sellaiset missä kepin varressa on niitä spotteja ja sitten ne kattoon upotettavat spotit. Näitä oli ihan jokaisella joskus 2000-l alkupuolella. Vallilan kelohonka. Harmaa laminaatti.
Kommentit (3976)
Tähtikuvio, niin nolo aikuisella ihmisellä.
Ihan kaikki mustavalkoiset mietelause tekstitaulut muutenkin mustavalkoisessa kodissa.
Vierailija kirjoitti:
Minä inhoan kylpyhuoneiden peilikaappeja. Peileinä ne ovat surkeita, koska ovien rako tulee peilatessa keskelle naamaa. Tai sitten on vain yksi leveä ovi ja pitää vetäytyä taaksepäin ovea avatessa, ettei se tule kasvoille. Kaapin koko myös ikävästi rajoittaa peilin kokoa.
Peilikaappi on huono myös kaappina, koska on litteä ja purkit tipahtavat helposti altaaseen.
Kylppäriremontissa itse asennutin ison peilin, jonka alalaidassa on lasihylly ja allaskaapin varsinaiseen säilytykseen.
Eli se kaikkein perinteisin kerrostalojen kylppäreitten peili ja sen edessä kapea lasitaso -systeemi. Lasi aina pölyssä eikä sillä voinut oikein mitään säilyttää.
Kävin oikein kokeilemassa vessassa, että haittaako se ovien väli näkyvyyttä, kun en ole ikinä niin ajatellut. Ei haittaa. Osaan seisoa kohdassa, missä se väli ei tule naamalle. Lisäksi kun ovien sisäpuolellakin on peilit, pystyy näkemään hiukset myös takaa. Ei meidän peilikaappi niin litteä ole, ettei siellä voisi mitään säilyttää, kaapin syvyys on 16 cm. Mikä purkki niin paksu on, ettei sille hyllylle mahdu?
Vierailija kirjoitti:
Kakkahattutäti kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kamalin näkemäni esine oli pahkasta kaiverrettu punaisella sametilla sisustettu baarikaappi, joka oli kiinnitetty johonkin kelokänkkyrään, jonka yläoksalla istui täytetty huuhkaja. Ja muistaakseni tekeleeseen oli ympätty myös messinkiraaminen seinäkello.
Muistan tuon vekottimen lähes 50 vuoden takaa ja vieläkin puistattaa.
Looks like we have a winner! :D
Tuo ei ehkä ole ollut kuitenkaan mikään valtaisa hitti kansan keskuudessa, joita tässä ketjussa haettiin?
On se ollut, mutta ei aina noin räikeässä muodossa. Pahimmillaan 70- ja 80 -luvulla. Ja kai niitä jo 60-luvullakin harrastettiin. Mutta lähinnä siis silloin, kun alettiin tehdä taloja, joihin tehtiin takkahuone, tai sellainen remontteerattiin vanhaan taloon. Silloin oli kaiken tuollaisen krääsän aika, sitä oikeasti pidettiin hienona. Liittyy samaan sarjaan, kuin ne ihme puukänkkyröistä tehdyt kesämökkien ovenkahvat. Tuo mainittu pahkahirvitys on kyllä pahimmasta päästä.
Vieläkö ihmiset yleensä harrastaa baarikaappeja? Minusta se on junteinta mitä voi olla.
Kappaverhot, liian lyhyet verhot, liian kapeat verhot, kylmä tai kuollut valaistus, peilit asennettuina väärille seinille valon suhteen, palapeilit, boordinauhat, eläinten päät ja taljat, musta-valkoväritys, muovimatot, peilikaapit veskissä ja sekin liian ylhäälle asennettuna, pirttipöydät...the list goes on and on. Mutta kukin tavallaan.
Vierailija kirjoitti:
Isot harmaat divaanisohvat eli pökkelösohvat.
Tämä alkaa jo mennä muodista, mutta olen aika varma että juuri nyt valtaosassa suomalaiskoteja on sellainen valtava divaanisohva, jossa on leveät käsinojat ja jossa ei oikein pysty istumaan kuin jossain löhöasennossa. Vievät järjettömästi tilaa olkkarista (tiedän yhden joka tilasi nosturin saadakseen sen kerrostaloasunnon parvekkeelta sisään). Juuri tämä divaaniulokeosa on se ällötys. Miksi sohvassa pitää olla joku uloke.
Vierailija kirjoitti:
Valko-harmaa sisustus, jossa revitellään parilla värikkäämmällä, mutta tylsällä tyynyllä.
Mut jos ei halua punaista, keltaista, vihreää, mustaa jne sohvaa saati niitä karseita puun värisiä huonekaluja, joita 90-luvulla oli kaikilla, niin mitä jää vaihtoehdoksi, kuin valkoista ja harmaata. Ihan mielenkiinnosta siis, minkälainen on sinun kotisi? Sateenkaaren väriset huonekalut? Pinkki pörrösohva? No on ainakin uniikki :D
Mua itseäni ällöttää olematon sisustus. Siis se, että kaikki huonekalut ynnä muut on hankittu sieltä mistä halvimmalla saa (roskalava, kirppari, ikea jne) ja ne joko sopii tai on sopimatta yhteen, kunhan on huonekalut. Ettei yhtään kiinnosta, miltä oma koti näyttää. Vaikka se olisi sitten kaikkien muotihuipentumien koti ja tykkäisit just kaikkein vihatuimmista sisustus jutuista, mutta ainakin näkisi, että olet millään lailla kiinnostunut siitä ympäristöstä, jossa elät.
Ja itsekin hankin kalusteita ikeasta ja kirppareilta, se ei ollut se pointti, mutta tarkasti harkiten.
Vierailija kirjoitti:
Vieläkö ihmiset yleensä harrastaa baarikaappeja? Minusta se on junteinta mitä voi olla.
Tai vielä hirveämpi kombo, eli baarikeittiö jossa on seinässä kiinni oleva baaripöytä, baarikaappi katossa kiinni siinä yläpuolella ja korkeat baarijakkarat.
Näitä näkee joskus vanhoissa kerrostaloissa, jotka on remontoitu 90-luvulla ja sen jälkeen ei ole tehty mitään.
Missä on hippejä ja hamppua, siellä tarvitaan Nokian kumipamppua
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kakkahattutäti kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kamalin näkemäni esine oli pahkasta kaiverrettu punaisella sametilla sisustettu baarikaappi, joka oli kiinnitetty johonkin kelokänkkyrään, jonka yläoksalla istui täytetty huuhkaja. Ja muistaakseni tekeleeseen oli ympätty myös messinkiraaminen seinäkello.
Muistan tuon vekottimen lähes 50 vuoden takaa ja vieläkin puistattaa.
Looks like we have a winner! :D
Tuo ei ehkä ole ollut kuitenkaan mikään valtaisa hitti kansan keskuudessa, joita tässä ketjussa haettiin?
On se ollut, mutta ei aina noin räikeässä muodossa. Pahimmillaan 70- ja 80 -luvulla. Ja kai niitä jo 60-luvullakin harrastettiin. Mutta lähinnä siis silloin, kun alettiin tehdä taloja, joihin tehtiin takkahuone, tai sellainen remontteerattiin vanhaan taloon. Silloin oli kaiken tuollaisen krääsän aika, sitä oikeasti pidettiin hienona. Liittyy samaan sarjaan, kuin ne ihme puukänkkyröistä tehdyt kesämökkien ovenkahvat. Tuo mainittu pahkahirvitys on kyllä pahimmasta päästä.
Vieläkö ihmiset yleensä harrastaa baarikaappeja? Minusta se on junteinta mitä voi olla.
Ja varsinkin niiden sisältö.
Vierailija kirjoitti:
- Poronkarvasta ja puusta kasatut peikkopatsaat. Lienevät jtn 70-lukua?
- Kuivatut hedelmäviipaleet. Yök, kuin jotain ruuantähteitä.
- Ympäripyöreät englanninkieliset mietelauseet esimerkiksi tarrojen tai kylttien muodossa.
- Kukkakuosiset, oksennuksensävyiset sohvat ja nojatuolit.
Melkein kaikki Marimekon ja Finlauskonin kankaat.
En käsitä kuinka joku lakana voi maksaa melkein satasen, en varsinkaan käsitä, että ihmiset vielä ostaa niitä, ja vain sentähden kun on millä maksaa. Ruma on rumaa!
Kakkahattutäti kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vieläkö ihmiset yleensä harrastaa baarikaappeja? Minusta se on junteinta mitä voi olla.
Tai vielä hirveämpi kombo, eli baarikeittiö jossa on seinässä kiinni oleva baaripöytä, baarikaappi katossa kiinni siinä yläpuolella ja korkeat baarijakkarat.
Näitä näkee joskus vanhoissa kerrostaloissa, jotka on remontoitu 90-luvulla ja sen jälkeen ei ole tehty mitään.
Tuo baarikeittiökin oli vain ajan trendi. Aivan samalla tavalla näille yläkaapittomille avokeittiöille naureskellaan parinkymmenen vuoden kuluttua. Trendit kun ovat tyylikkyyden vastakohta eivätkä kestä aikaa.
Tyhjät viinapullot tai oluttölkit hyllyssä koristeena.
Maatuskanuket kirjahyllyssä.
Olihan niitä kiva lapsena aukoa, mutta Suomessahan tässä ollaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kakkahattutäti kirjoitti:
Miksi jemmata kahvinkeitin ja leivänpaahdin erilliseen komeroon? Miksi ne eivät voisi olla keittiön tasoilla ihan normaalisti?
Tuollainen kaappeihin jemmaaminen vie sitä muuta kaappitilaa pois, josta aina keittiössä on huutava pula. Mieluummin käytän sen kaappitilan muuhun.
En tajua aamiaiskaapin ideaa minäkään.Kahvinkeitin ja leivänpaahdin ovat poikkeuksetta kamalan näköisiä. Lisäksi inhoan näkyvillä kiemurtelevia sähköjohtoja. Avokeittiössä näitä inhotuksia joutuisi katselemaan joka päivä, aina kun on kotona. Katselen mieluummin kauniita kaapinovia, pöytätasoja, valaisimia ja muita sellaisia asioita, jotka ihan oikeasti ovat kyllin kauniita tuottaakseen minulle silkkaa visuaalista mielihyvää. Siksi aamiaiskaappi.
Avokeittiön voi suunnitella siten, että niin kaappitilaa kuin tasotilaakin on riittävästi. Tarvitaan vain hieman tavallista enemmän tilaa keittiölle, niin sinne saa myös pyykkikoneen piilotettua kauniiden kaapinovien taakse. Kun ne ovet ovat riittävän laadukkaat ja silmää miellyttävät, ne sulautuvat osaksi olohuonetta, jolloin niiden hieman suurempi määrä ei haittaa ollenkaan.
Itselläni on johdot piilotettuina, vedettyinä mm. tasossa olevien reikien läpi tai johtokaukaloissa ja kodinkoneet samaa sarjaa kaikki jääkaappia ja tiskikonetta myöten. Yksiöön on vaikeaa saada taiottua "hieman tavallista enemmän tilaa", ja integroidut ratkaisut mutkistavat kodinkoneiden vaihtoa kun niistä aika jättää. Mielestäni pyykkikoneen paikka on kylpyhuoneessa, jossa kuivauskin hoidetaan ja jossa on vesieristeet kunnossa. Ennen minulla oli tiskikonekin kylppärissä, kun ei keittiöön mahtunut :D
Ehkä sitten olen erikoinen, kun oikeasti pidän sähkölaitteista keittiön sisustuselementteinä. Olen ehkä vähän nörtti ja tekninen tyyppi muutenkin.
Kiva kun tykkäät keittiöstäsi. Itse en voi sietää näkyviin jätettyjä kodinkoneita pienessä tilassa. Olen asunut myös suuressa teollisuushallimaisessa ratkaisussa, johon rosterikoneet sopivat hienosti ja jätin ne siellä esille, mutta seuraava kohde tulee olemaan pienehkö kerrostaloasunto. Minun mielestäni jokainen katseenvangitsija, esim. kone, tarvitsee paljon visuaalisesti rauhallista tilaa ympärilleen, jotta sen ulkonäöstä voi aidosti nauttia. Tuossa isossa tilassa asuessani minulla oli myös ihan peruslaatuiset (simppelit rosteriset) kahvinkeitin ja leivänpaahdin tason päällä, koska se taso oli niin pitkä, että se oli koneista huolimatta enimmäkseen tyhjänä.
Ja tuosta viestistäsi pääsinkin toiseen inhokkiasiaani: pyykkikone kylppärissä. Ei ikinä enää minun kotiini tätä. Haluan, että kylppärissä on rentouttava, kylpylämäinen tunnelma eikä mitään ylimääräisiä vimpaimia ja härpäkkeitä. :D Joko laitan uudessa kodissa pyykkikoneen erilliseen pieneen kodinhoitohuonekoppiin (epätodennäköistä että löytyisi asunto, jossa tämän voi toteuttaa), tai sitten keittiön alakaappiin oven taakse. Myös wc-pönttö tulee erilliseen tilaansa, ei kylppäriin. Näin kylpyhuoneeseen jää vain rauhoittavia ja rentouttavia toimintoja, suihku/kylpy ja tilava kauneudenhoitopiste.
On totta että tällaiset "luksus"-ratkaisut vaativat hieman enemmän tilaa kuin normaaliratkaisut, mutta ne ovat mielestäni kuitenkin sen arvoisia.
Pienehkö kerrostaloasunto erillisellä wc:llä? Onnea etsintään!
Sanoin, että wc tulee erilliseen tilaan. Tästä nokkelimmat ehkä osasivat päätellä, että aion tehdä täysremontin jossa rakennan sen erillisen vessan asuntoon, jossa sitä todennäköisimmin ei valmiiksi ole.
Et sinä niin vain rakenna vessaa kerrostaloasuntoon, siihen tarvitaan ensin lupa taloyhtiöltä.
:D
Olen riittävän monta vessaa elämässäni rakentanut tunteakseni lupaprosessin varsin hyvin. Tiedoksi sinullekin, että taloyhtiön lupa ei suinkaan riitä, vaan se lupa tarvitaan rakennusvalvontavirastosta.
Oliko vielä muita ideoita joilla saisit minua lannistettua tässä selvästikin aivan ylivoimaisen vaikeassa hankkeessa?
Juu et saa kyllä miltään taloyhtiöltä lupaa rakentaa erillistä vessaa. Taloyhtiö kun vastaa viemäröinnistä ja vesieristeistä, voi hallitus torpata sun remppayritykset hyvinkin äkkiä.
Ei vttu XDDDD AI DIVAANI ON HIRVEÄ? Maailman normaalein sohva, jossa on mukava katsella telkkaria tai ihan vain makoilla. Miten vtussa siitä saa hirveän? XDDDDD
Tekstit seinillä ja tauluissa ym.. Itselle koti on hyvin tärkeä paikka, mutta ei minun tarvitse sitä korostamalla korostaa, eikä itselle muistuttaa.
Vierailija kirjoitti:
Maatuskanuket kirjahyllyssä.
Olihan niitä kiva lapsena aukoa, mutta Suomessahan tässä ollaan.
No ei ne musta ole ollenkaan niin kauheita, kuin ne keihäät ja naamiot ja toteemit mitä ihmiset raahaa Afrikasta. Buddhapatsaat itämailta. Olisi edes nättiä, mutta kun ei. Entä "itämaiset" matot? Eikö niihinkin voisi puuttua sanomalla, että Suomessahan tässä ollaan? Ne ei mitenkään edes sovi muun suomalais- tai pohjoismaalaistyylisen sisustuksen kanssa, mutta ne on vaan väkisellä siihen sovitettu. Kaiken lisäksi aidot itämaiset matot on tehty lapsityövoimalla.
eri ne maatuskanuketkaan silloin enää kivoja ole, jos niitä on keräämällä kerätty ja kaikki esillä niin kuin venäläisen matkamuistokioskin hylly.
Niinno, mä en kirjoittanut lupa-asioista, mutta se viemäröinti... pienehköissä kerrostaloasunnoissa ei montaa paikkaa pöntölle ole. Mutta ei siinä mitään. Toivottavasti projektisi onnistuu!