Muita yksin lasta odottavia?

en odota yksin enkä kaksin.

kuinka kauan olitte tunteneet karkurin kanssa, ennen kuin se häippäs?

musta on surullista, jos lapsella ei ole isää tai äitiä. hoida ehkäisy synnytyksen jälkeen kuntoon.

Reilu 2 vuotta kuten kirjoitin. Ehkäisy oli joka yhteistuumin jätettiin pois. Painostusta ei tapahtunut.. Jälkiviisaana olisi hyvä miettiä että kannattiko mutta mistäs tuota olisi tiennyt. Tahi arvannut. Voihan se vielä palatakin mutta ei mun elämään, lasta saa halutessaan nähdä. 

[quote author="Vierailija" time="27.02.2013 klo 12:14"]

en odota yksin enkä kaksin.

kuinka kauan olitte tunteneet karkurin kanssa, ennen kuin se häippäs?

musta on surullista, jos lapsella ei ole isää tai äitiä. hoida ehkäisy synnytyksen jälkeen kuntoon.

[/quote]

Oletpa asiaton ja ikävä ihminen. Kuka sinä olet toisia neuvomaan.

Olin vähän samantapaisessa tilanteessa. Raskaimmaksi koin sen, että sosiaalinen status tippui jonnekin rappiojuopon tasolle. Älä siis vietä aika täällä aaveella vaan ystävien parissa :)

Toivon sulle kovasti voimia ja helppoa vauvaa. Jos sellaista ylipäätään on. Minulla vauveli ja isänsä työn vuoksi paljon pois. Minulle tietysti jää vauvanhoidon vastuu ja tällä hetkellä kyllä pyörittelee silmiäni kun kuulen jonkun odottavan yksin tai jopa hankkivan tietoisesti lapsen ihan yh:na. Ei käy kyllä kateeksi!! Turvaverkon on oltava tosi hyvä! Olen itse tässä valvonut vauvan vähäunisuuden vuoksi1,5kk ja totisesti alkaa tuntua väsyneeltä... Tsemppiä valitsemallesi tielle! 

jos täällä voivotellaan elämän tilaa, mulla on oikeus kommentoida. kandee pysyä poissa täältä, jos ei kestä epämieluisia kommentteja.

Mä tiesin kun tänne kirjoitin että mitä vaan voi tulla. Kiitos asiallisista kommenteista, olen miettinyt kaikkea ja musta tää av palsta on ihan hyvääkin viihdettä kun osaa suhtautua. Ja en roiku täällä jos niin kuvittelette =) Täällä kuitenkin ihan fiksujakin ihmisiä joskus liikkeellä.. 

Sinä joka vastasit että miehesi paljon poissa ja oot valvonut vauvan kanssa, niin joo mä ymmärrän että on rankkaa, todella. Sulla sentään se jokin jota odottaa kotiin ees joskus. Vaikka varmasti olisi ihanaa jos klo neljä arkisin ovi kävisi ja sieltä tultaisiin sitä arkea jakamaan. Mä oon asennoitunut jo pakonsanelemana niin, että mulla ei ole ketään ketä odottaa kotiin kädet ojossa, ketään ketä kuutelee mikä kakan koostumus tänään ekan porkkanasoseen jälkeen oli. Tää onkin asia joka mua ahdistaa.. Onhan mulla ystäviä joilla vauvoja tai maha pystyssä, vertaistukea lapsenhoitamiseen liittyviin asioihin kyllä löytyy mutta aika masentavaa miettiä niitä iltoja yksin. Onhan mulla myös sinkkukavereita jotka aivan onnesta soikeana tästä lapsesta, tekevät jo vuoroja paperille kuka milloinkin saa vauvan hoitoonsa. Enhän mä heihin voi tukeutua kuten oikeaan kumppaniin mutta tiedän että saan hetken hengähdystauon jos/kun sitä tarvitsen. Isovanhemat asuu lähellä ja tämä on heille vasta toinen lapsenlapsi ja odotuksessa kovin iloisesti mukana. 

Mietin myös sitä että kun esikoinen jo niin iso että pääsee vähän helpommalla, tullut mukavuudenhaluiseksi, niin nyt se kaikki alkaa alusta. Toki halusin lisää lapsia ja tiedän mitä se tuo tullessaan se vauva-arki, ja mitä se tarkoittaa mutta tämä että jäin yksin sen kanssa tuli niin puskista. Olisi helpompi sopeutua jos puoliso olisi vaikka kuollut, olisi hyvä syy, mutta että otti ja lähti. En mä hänelle katkera ole, hän se paljon enemmän menetti kun ei ole seuraamassa pientä uutta elämää mutta mietin vain miten huonosti edes parissa vuodessa sitä ihmisiä oppii tuntemaan. Vai oonko tavallista sinisilmäisempi vain.. 

Minä olen nyt 2kk ja 1,5v yksinhuoltajaäiti. Ei vauva aika auttamatta ole valvomista jne. ei sitä kannata etukäteen murhehtia ja ne oikeat sanat lapsen isästä löytyy kyllä, kun niiden aika tulee. Pirun raskasta sinulla tulee olemaan, jos ajatuksesi koko aikaa sen ympärillä pyörii, miten vaikeeta sulla nyt on.

Ihan vinkkinä vaan voidaan lainata laulun sanoja, ei elämää liikaa suunnitella saa antaa se vain mennä  painollaan...Ja, joo sen haluan vielä sanoa, että mies ei ole pakollinen asuste, joka joka naisella on oltava, kun sekin tuntuu olevat suurempi murhe kun miten voisit ponnistella, että miten saisit edes vähän luotu sidetta lapsen ja isän välille.

Ei tietenkään ole ainaista valvomista, eka lapsi oli varsin helppo tai sitten aika kultaa muistot. Ei mulla sen suhteen traumoja ole, sitä vaan kun ei tiedä mitä tuleman pitää. Jottei tiputa korkealta ja kovaa ajattelen sen olevan ennemmin raskasta kuin ruusuilla tanssimista.

Mies ei tod ole pakollinen asuste, en vain ole mielestäni yksineläjä. Kaipaan kainaloa, ihmistä jolle kertoa asiat tuoreeltaan. Kyllä mä viihdyn yksin, mutta kuten mainitsin, olisin toivonut jotain muuta kun lisää lapsia teen, ja elämä on ollut aika suunniteltua tähän asti. Kai tää oma virhearvio miehen suhteen on niin iso pettymys että sen sulattaminen vie aikaa. Innolla mä taas odotan vauvan näkemistä, isosiskolle esittelemistä, vaunulenkkejä, vauvauinteja, ekaa hymyä ja ja ja ja sitä meidän pienen perheen arkea =) Kai mä saan olla surullinen että silti koen että jotain puuttuu. Sitä en sure että miten taloudellisesti pärjätään, siihen en miestä tarvitse. Tähän asti ollaan matkusteltu tytön kanssa paljon, tulevaisuudessakin mutta ei ehkä äitiysloman aikana, senverran tulot kuitenkin pienenee ja kaikki hankinnat täytyy tehdä yksin. 

Isään en halua olla yhteyksissä omasta aloitteestani, jos mielensä muuttaa pitää sen lähteä hänestä itsestään. Hän käyttäytyi sen verran uhkaavasti erotilanteessa, etten ihmettelisi vaikka yrittäisi tuhota mun ja lasten elämän tavalla tai toisella. Oli uhkailua, kiristystä yms.. Mutta ei siitä sen enempää.

Odotin myös esikoistani yksin ja hyvin mennyt. 

-tuntui että toiset odottivat etten pärjäisi, joten itselleni tuli hirveä tarve näyttää että pärjätään. Ole tuossa asiassa lempeä itseäsi kohtaan ja pyydä tarvittaessa tukea ja apua esim. lähipiiristäsi

-Mielestäni lapsella on oikeus isäänsä. Ja tämä, miten isä haluaa olla isänä on hänestä kiinni. Ilmoittaisin kun vauva on syntynyt isälle. Itse vaatisin myös isyyden tunnustusta ihan lapsen takia, koska lapselle varmasti jossain vaiheessa tulee halu tietää kuka hänen isänsä on ja näin ollen voi sen selvittää. 

Tsemppiä!

Hei ap, minulla myös aika samankaltainen tilanne. Esikoinen on kolmevuotias, odotan toista lastamme ja mies jätti meidät pari viikkoa sitten. Kesällä syntyy toinen lapsi ja häntä odotan nyt siis yksin, vaikka meilläkin yhteistuumissa toinen lapsi päätettiin tehdä ja sitten ukko häipyikin. Itse olen kyllä luottavainen että hyvin tulee menemään, onhan tämä kauhea tilanne ja vihaan miestä yli kaiken mutta elämä jatkuu ja uskon että minulla ja lapsilla on vielä valoisa tulevaisuus kunhan rankimman vauva-ajan yli pääsen. 

Voimia sinulle. Et siis vaadi isyydentunnustusta? Tietääkö miehen vanhemmat? Mun exäni teki uudelle naisystävälleen saman, mun kannalta oli ikävää, että naisystävä halusi minusta vertaistukea. Sympatiat oli naisen puolella, mutta jos en halua olla exänkään kanssa tekemisissä, niin ahdisti kieltämättä ne yhteydenotot. Vielä valitettavampaa oli koko exän suvun suhtautuminen, kukaan ei ollut kiinnostunut uudesta suvun jäsenestä. Ei tädit, sedät, mummot eikä papat. Lasta todella säälin.

Kiitos kannustavista viesteistä. Kyllä tää melankolia väistyy taas, aika vuoristorataa tunteet mennyt. En mä vaadi isyydentunnustamista ellei hän itse ota yhteyttä ja päätäkin olla lapsen elämässä mukana. Ja jos näin päättää, pyydän myös geneettisen isyydenselvittämisen koska erotilanteessa mä olin huora ja hän ei lapsen isä ollenkaan. Tietää tasan tarkkaan olevansa -teknisesti, käytännössä ja lääketieteelliesti täysin mahdotonta että se olisi joku muu. Mä en ole kuunapäivänä pettänyt mutta hän jollain tavalla "sekosi" uutisen lapsesta kuultuaan. Haluan geneettisen selvityksen siksi, koska hän on kova käyttämään valtaa, ja tulisi tod näk sopivan tilaisuuden tullen "tekemään mulle kiusaa" esim siinä muodossa ettei otakaan lasta nyt kunnei ole kuitenkaan se isä. Lapsihan siinä kärsii mutten usko että tämä herra sitä käsittää. Ainakin se tapa kiusata olisi sitten poissuljettu.

Lapsen isän vanhemmat luultavasti tietävät, en siis ole varma mutta uskoisin. Ukko kertonut omaa tarinaansa erosta yms siihen johtaneista syistä. Olisihan hän halunnut palata kertaalleen yhteen melkein heti erottuamme mutta mä tein päätöksen että niiden huorittelujen yms skitsokohtausten jälkeen ei paluuta entiseen ole. Kun en huolinutkaan takaisin alkoi uhkailu, kiristys ja mustamaalaaminen erikoisin väittein. Onneksi hänet paremmin tuntevat (toivon myös että hänen perheensä) eivät ihan suodattamatta ota kaikkea vastaan mitä selittää. Jännä miten ihmisestä huomaa moisia piirteitä vasta kun on liian myöhäistä.Tai hän näytti kyntensä vasta sitten..

En tiedä pitäisikö mun olla yhteydessä hänen vanhempiin, kertoa oma versio tapahtuneista ja antaa heidän päättää ollako tekemisissä. Jos mä otan yhteyttä, voi eksä saada käsityksen että haluan palata yhteen tms. Ja kyllä, voi saada ihan vaan tuollaisesta koska jos töissä yms ollaan vahingosa törmätty lähti huhut liikkeelle että häntä halusin takaisin. Ruinasin suorastaan vaikka ei edes katsetta vaihdettu. Kai se toivoisi että haluaisin mutta en, en ja vieläkerran en halua enkä tule haluamaan. 

12.. En huomannut tekstiäsi. Tosi kurja tilanne, mutta hieno asenne.  Jos saa udella niin lähtikö tosiaan ihan suitsaitsukkelaan ilman mitään ennakkovaroitusta? Ehkä toi auttaa jaksamaan että ukko teki niin katalan tempun, että lähti ja päällimmäisenä tunteena nyt viha, mutta entä kun viha laantuu..? Mä en voi sanoa että vihaan sitä kelmiä, ehkä päällimmäisenä enää sääli. Mä tiedän pärjääväni mutta kaipaan niin ihmistä jonka kanssa jakaa tämä ihmeellinen odotusaika. Syntymänjälkeisestä ajasta puhumattakaan.. Onhan mulla ne ystävät ja jos en ihan kamalaksi hirmuksi rupea näiden kahden yh:na niin ehkä mä sen oman murun vielä löydän :)

UP