Lue keskustelun säännöt.
Onko minussa jotain vikaa, kun en halua vakituista työtä?
26.02.2013 |
Minulle taas tänään tarjottiin työn vakinaistamista. En halua. Minulle käy ihan hyvin, että teen näitä muutamien viikkojen määräaikaisuuksia, jatkan sopimuksia tai olen jatkamatta. Tai sitä ei edes tarjota, sekin on minulle ok. En kestä ajatustakaan, että olisin samassa työpaikassa vuosia. Vaikka kai pitäisi, koska en ole enää mitenkään nuorikaan ja elämän pitäisi olla tip top ja oravanpyörän pyöriä vaan.
Kommentit (7)
Mä en ole ikinä tykännyt työnteosta =D
Opiskelijana oli mukava tehdä (tai olla tekemättä) töitä vuokrafirman kautta.
Nyt olen vuorotteluvapaan sijaisena, mukava kun tietää milloin työsopimus loppuu ja voi suunnitella sitten sen mukaan elämäänsä.
No joo, onhan ne asuntolainat ja muut niskassa, mutta onneksi mies on vakituisessa työssä ja mun tulevat työttömyyskorvaukset ei nyt kauheesti huonommat ole ku palkka. Ainahan sitä jotain töitä löytyy että hengissä pysyy..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei mulla aina olekaan töitä, ei se minua haittaa. Ap
Onko siinä jaksaminen esteenä vai mikä?
Minä taas olen sen verran iäkäs, että haluan pitää yllä hyviä ihmissuhteita. Osa kollegoistani ovat jääneet läheisiksi ystäviksi, joiden kanssa vietän vapaa-aikaanikin. Työpaikalle on ihana mennä, kun voi tavata siellä myös ystäviään!
Toisaalta tarvitsen pysyvän toimeentulon lasteni kanssa. En pärjäisi satunnaisilla keikkatuloissa, en pystyisi maksamaan asuntolainaani tai lasteni harrastuksia. En voisi varata kesälomamatkaa tai suunnitella ensi syksyn harrastusrumbaa.
Tämän lisäksi olen sen verran weberiläinen, että haluan antaa lapsilleni hyvän esimerkin työnteon merkityksestä ja sen eduista. Tukijärjestelmän hyväksikäyttäjiä alkaa olla enemmän kuin maksajia, joten pian sekin järjestelmä romahtaa. Sitten on aika huono hetki olla tällaisen työtävieroksuvan ja jaksamattoman äidin lapsi, jos on oppinut, että joku muu elättää, jos ei jaksa. Toisaalta tämä sama asia opettaa lasta ottamaan vastuuta elämästään ja valinnoistaan ja luomaan pysyviä ihmissuhteita, kun ei ole koko ajan takaporttia auki "pakenemiseen". Eikö se, ettei pysty olemaan samassa työpaikassa kuin hetken merkitse, että elämänhallinnassa on puutteita? Kertakulutetaan ihmissuhteita, työpaikkoja, asuinpaikkoja... Juuri tällaista elämää en halua lapseni ihannoivan. Haluan hänen arvostavan ihmissuhteita ja työsuhteita niin paljon, että tekee niissä parhaansa, vaikka syystä tai toisesta nämä suhteet katkeaisivatkin. Haluan hänen panostavan niihin kunnolla, koska asenne, etten jää tänne, saa aikaan myös välinpitämättömyyttä työtä kohtaan eikä työnjälki ole koskaan niin hyvä kuin sellaisella, joka haluaa pitää työpaikkansa.
Minulla on työystäviä nyt monesta paikkaa, myös nykyisestäni.
Palkallani ei saa asuntolainaa, koska palkkani on niin pieni, ettei siitä jää säästöön sen enempää kuin työttömyyskorvauksista. Lapsen harrastukset tietysti olen voinut maksaa molemmista. Myös lomasuunnitelmat ovat helppo tehdä, kun tietää aina työsuhteen keston etukäteen eikä ole riippuvainen esim. työnantajan lomasuunnitelmista.
Elämänhallinnassa kai sitten on puutteita, vaikken kertakuluta ihmissuhteita. Työpaikkaani en vain halua itseäni sitoa. Haluan nähdä ja kokea erilaisia asioita myös työelämässä, oppia uutta ja samalla oppia uutta itsestäni, muista ihmisistä ja elämästä. Työ on kuitenkin ensisijaisesti toimintaa, josta maksetaan palkkaa, jolla ostetaan kaikkea kivaa. Sen on lapsenikin voinut todeta jo itse työelämään päässeenä eikä vain esimerkilläni. Työ on ihan kivaa, mutta muu elämä paljon kivempaa. Vuosien uraa samassa työpaikassa en halua. Ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei en mä olekaan ainoa :) Mua todella ahdistaisi olla samassa työpaikassa enempää kuin vuosi. Ei se työ ahdista, mutta ne ihmiset :D
Mä teen kanssa keikkaa, äitiyslomia yms. ja nautin kun pääsen uusiin työpaikkoihin ja uusien ihmisten kanssa.
t. introvertti kirjanpitäjä :)
Jos olet varma, että niitä määräaikaisuuksia riittää sinulle vakituisesti jatkossakin, niin mikä ettei.