Millaista elämää pidät kadehdittavana?

Onnellista

No nyt just jotain sellaista että nainen on rakentanut pakuun itselleen kämpän ja reissaa ympäri Eurooppaa / maailmaa sen kämppäautonsa kanssa. Taikka sitten joku nainen on rempannut jonkun rintsikkarötiskön itselleen makeaksi asunnoksi. Nyt juuri kadehdin sellaisia naisia.

Olen järjestänyt ja rakentanut elämäni niin, ettei juurikaan tarvitse muita kadehtia. Olen saavuttanut paljon. Toisaalta, tiedän myös sen, että yhtä nopeasti kuin on jotain saavuttanut, niin se voidaan myös ottaa pois (sairaus jne..).. joten olen myös nöyrä, vaikkei moni minun tilanteessani välttämättä sitä olisi ;)

Mutta, jos on jotain pakko kaivaa, niin haluaisin olla tällä hetkellä vähän hoikemassa kunnossa.. kadehdin ehkä niitä, jotka voivat syödä mitä vain lihomatta! Tai oikeastaan ihailen.

Älykkäitä ihmisiä, jotka tekee tiedettä tai taidetta. Elämänsisältö on muuta kuin asioiden ostelu, ja silloin kun ostetaan niin maku on aidosti oma, eikä mikään korkeakiiltoinen valkoinen kaappi. Älyllisesti rikas elämä.

Vierailija kirjoitti:

Olen järjestänyt ja rakentanut elämäni niin, ettei juurikaan tarvitse muita kadehtia. Olen saavuttanut paljon. Toisaalta, tiedän myös sen, että yhtä nopeasti kuin on jotain saavuttanut, niin se voidaan myös ottaa pois (sairaus jne..).. joten olen myös nöyrä, vaikkei moni minun tilanteessani välttämättä sitä olisi ;)

Mutta, jos on jotain pakko kaivaa, niin haluaisin olla tällä hetkellä vähän hoikemassa kunnossa.. kadehdin ehkä niitä, jotka voivat syödä mitä vain lihomatta! Tai oikeastaan ihailen.

Sama! Minä todella kadehdin ihmisiä jotka saavat keski-iässäkin painonsa pysymään kurissa ilman että se taistelu hallitsee koko elämää, kuten itselläni. Se on niin kadehdittavaa että se suorastaan ärsyttää. 

Kadehdin korkeakoulututkintoa, itse en ole päässyt mihinkään korkeakouluun, vaikka olen ihan fiksu ihminen. Jollain bloggaajilla tuntuu olevan ihan täydellinen elämä näin sivustakatsojana, on kauneutta, rahaa, tutkintoja, komea mies esim Xenialla.

Kadehdin onnelliselta ja tasapainoiselta vaikuttavaa elämää, johon kuuluu läheiset, arvostavat ihmissuhteet, viihtyisä yhdessä tekeminen ja riittävä toimeentulo. Tällaiseen vaikutelmaan voi törmätä esim. joissain blogeissa.

Haluaisin olla 35-vuotias etätöitä tekevä seikkailija. Asuisin eri maissa ja tekisin luovaa työtä sen verran, että tulisin toimeen.

Kadehdin ihmisiä joilla on kaunis koti ja lapsiaja joita oma puoliso arvostaaa. Eli asioita, jotka itseltäni puuttuu.

Normaalia elämää. Sellaista jossa mies ja nainen juovat yhdessä aamukahvia ja jännittävät telkkarista hiihtoja.

Matkustelua usein.

Rehellinen vastaus tulee tässä. Onnellisena sinkkuna isossa, tyylikkäässä keskusta-asunnossa pankkitili rahaa pullottaen. Kun haluaisin vaihtelua lähtisin kiertämään Keski-Euroopan kaupunkeja hyvien ystävien kanssa. Toki rahaa olisi niin paljon, että kustantaisin heidänkin matkansa.

Eli huolettomuutta ja taloudellista vapautta. Sellaista elämää tahtoisin elää. Välillä tympii, että tänne ollaan synnytty suorittamaan. Elämä on tyyliin yhdeksästä viiteen arkea. Sama toistuu päivästä toiseen.

Ja ei. En aio ottaa lopareita ja elämään hippinä jossain Aasian maassa.

Työttömien vapautta.

Yksinhuoltajan onnea, kun ei ole parisuhderiitoja ja seksiongelmia.

Iloisia, joiden pitäisi oikeasti olla onnettomia ja masentuneita.

Suorapuheisia, joiden ei tarvitse mielistellä ja yrittää tulla kaikkien kanssa toimeen.

Some-riippumattomia, joilla ei ole instaa, Facebookia etc. , eivätkä kaipaa addiktiota tai jää kiinni loputtomiin fiideihin.

Normaalivartaloista, joka on sujut itsensä kanssa, eikä laihduta tai tee ulkonäöstään ongelmaa.

Rauhallista elämää, jossa ei tarvitse koskaan ylpeillä työkiireestä.

Ihmiset, jotka elää selvästi oman näköistänsä elämää, on minusta kadehdittavia. Sellaiset, jotka toteuttaa omia unelmiaan eikä kysele muilta, miten pitää elää.

Kadehtin niitä, kenellä vilkas sosiaalinen elämä. Itse en oikein ikinä jaksa tavata ketään. Eilen oltiin kummitytön synttäreillä. Olin loppupäivän ihan puhki.

Minttu Räikkösen.

Minusta kadehdittava elämä olisi aikalailla samanlaista mitä nyt elän, mutta ilman velvoitetta käydä töissä. Eli haluaisin kaiken tämän, mutta raha todellakin tulisi jostain taikaseinästä ja voisin työnteon sijasta tehdä kaikkea sellaista kivaa mihin nyt ei riitä aika.

Sellaisia ihmisiä, joilla on rakastava suku ja sitä kautta paljon läheisiä. Tällainen kun on jotain jota ei voi itse mitenkään hankkia - jos sitä ei ole, sitä ei tule koskaan ikinä olemaan. Ja nämä ihmiset monesti eivät edes osaa arvostaa sitä mitä heillä on 😕. Itsellä ainoa läheinen on aviomies, ja yksi ystävä joka asuu tuhansien kilometrien päässä. Ei ollenkaan sukua, ei läheisiä, ei juhlia, joulukortteja, ketään kysymässä miten menee. En viitsi enää edes laittaa kuvia tai juttuja Facebookiin kun hoksasin että eihän ketään (entisiä luokkakavereita yms joita en ole nähnyt vuosiin - vuosikymmeniin) kiinnosta. Eli todellakin kadehdin niitä, jotka eivät osaa kuvitellakaan tällaista elämää, joilla serkut käy kylässä ja vanhemmille voi soittaa ja mummo kutsuu kahville ja ensi kesänä on kolmet häät...

En varsinaisesti kadehdi mitään materiaa tai sen tapaista. Kadehdin (tai ehkä ennemminkin ihailen) ihmisiä, jotka ovat itse tyytyväisiä omaan elämäänsä ja itseensä. Ovat omalla työllään saavuttaneet elämässä asioita joita ovat itse halunneet ja pyrkivät eteenpäin vaikka ovat nykyhetkessäkin onnellisia. Nuo asiat voi siis olla ihan mitä vain kyseinen henkilö milloinkin haluaa.

Sellaisia, jotka tekevät hyvää musiikkia, joka jää historiassa elämään.

Sellaisia, jotka osaavat olla onnellisia ja pitää huolta omasta henkisestä hyvinvoinnistaan.