Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Neuvo: älkää tyytykö muuhun kuin unelmamieheenne.
24.02.2013 |
Minä tyydyin. Unelmieni mies olisi korkeasti koulutettu, lukenut, sivistynyt, hyvä kielissä ja taiteista ja kulttuurista nauttiva. Omina yliopistoaikoinani rakastuin kuitenkin tulevaan rekkakuskiin, joka hurmasi minut maanläheisyydellään ja hyväsydämisyydellään.
Nyt olen sitten naimisissa saman maanläheisen rekkakuskin kanssa. Lämminsydämisyys koskee nykyään muita kuin minua, sillä minut voi ilmeisesti jo ottaa itsestäänselvyytenä. Tähän kun vielä lisätään huono yleissivistys, huono kielitaito, inho ja tietämättömyys taiteita ja kulttuuria kohtaan sekä ahdasmielisyys, on soppa valmis. En kunnioita miestäni, sillä hänessä ei ole niitä ominaisuuksia joita juuri minä pitäisin arvossa. Ei se tietenkään tarkoita että ihminen olisi koko yhteiskunnan silmissä huono, mutta minulle hän ei silti ole oikea kumppani.
Että huomioikaa varoitukseni, älkää joutuko samaan tilanteeseen ja vielä omasta valinnastanne. Minä en valintani seurauksia tajunnut.
Kommentit (26)
No, minun unelmamieheni oli kouluni komein tyyppi jonka jostain syystä kuvittelen edelleen olevan "sielunkumppanini" jos sellaista onkaan... Mutta häntä en olisi koskaan voinut saada. Aika moni jäisi varmaan ilman, ellei tyytyisi vähempään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvä ajatus, mutta mikäpä rakastuneen pään kääntäisi.
Mitä olen pariskuntien eloa ja oloa seurannut, onnellisimpia ovat ne, jotka kunnioittavat toisiaan. On tärkeää, että kumppanissa on ominaisuuksia, jota voi vielä vuosien jälkeenkin arvostaa. Joillekin riittää iso pippeli, toiset vaativat koulutusta tai materiaa ja joillekin riittää sydämen sivistys. Siinä kumppanissa pitää olla "se jokin", mikä aina vaan jaksaa sävähdyttää.
Kuitenkin paljon on kiinni itsestä, siitä mitä omassa päässään sanoo kun ajattelee puolisoaan. Kaikki on jollain tavalla mänttejä, mitä on ilta oopperassa tai taidenäyttelyssä jos sen jälkeen tullaan kotiin ja käännetään selkä toiselle parisängyssä kuitenkin.
Tottapa tuo! Itsekin tein aikoinani kompromissejä, mutta erotessani pitkästä parisuhteesta päätin,etten enää kelpuuttaisi kuin täydellisen. Ja löytyipä sitten sellainen :).
Minä taas toivon, että en olisi odottanut sitä unelmamiestä, vaan olisin ottanut jonkun riittävän ok:n. Minä nimittäin pidin kiinni periaatteesta, että otan vain sellaisen johon rakastun palavasti, ja kävi niin että miehet joihin satuin rakastumaan olivat aina varattuja tai ei minusta kiinnostuneita. En siis ottanut ketään, ja nyt olen nelikymppinen lapseton vanhapiika. Tympäisee.
Minä taas olen sitä mieltä, että liiallinen unelmamiehen ajatukseen takertuminen tekee vain onnettomaksi, koska kukaan ei todellisuudessa kuitenkaan vastaa sitä ihannekuvaa. Toisaalta olen itse naimisissa oman unelmamieheni kanssa - tosin en välttämättä ollenkaan sellaisen kuin joskus ennen tapaamistamme kuvittelin. Ihan niinkuin edellinenkin kirjoitti, tärkeintä on toisen kunnioittaminen ja kiinnostus toisen asioita kohtaan. Minäkin olen akateeminen ja mies peruskoulutukseltaan duunari (opiskeli kylläkin myöhemmin korkeakoulututkinnon), eikä tämä ole tuonut kuin positiivisia asioita meidän suhteeseemme.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mitä jos se löytyy, mut sil ei oo rahaa?
Mä oon niin samaa mieltä kuin ap. Mutta vähän pelottaa jäänkö ainiaaksi yksin jos jään odottamaan unelmamiestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="24.02.2013 klo 22:28"]
Mä oon niin samaa mieltä kuin ap. Mutta vähän pelottaa jäänkö ainiaaksi yksin jos jään odottamaan unelmamiestä.
[/quote]
mitä vikaa yksinolemisessa?
minä yritin kolmevuotta saada unelmieni miestä. Alusta asti toivoin, että saisin hänet tuntemaan itseäni kohtaan samallalailla kuin minä häntä kohtaan. Eihän se onnistu, sillä toista ei voi pakottaa rakastymaan... Otin sitten miehen, josta pidän,mutta tunteet ei olekovinvahvoja. En tiedä teinkö tyhmästäi, vai olisiko vain pitänyt odottaa??
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Saattaa käydä niin että elelee yksin, kun riittävänä hyvää ei löydy.
Kannattaa tyytyä itsensä tasoiseen seuraan.
Miksi pitäisi tyytyä mieheen jonka seurassa ei viihdy? Mieheen jonka kanssa ei juttu luista eikä ole mitään yhteistä? Eikö se nyt ole se ja sama sitten olla yksin? Kai sitä spermaa nyt jostain saa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika moni jäisi sitten kokonaan ilman miestä koska oikessa elämässä unelmamiehiä on hyvin vähän. Onkohan oikeasti ollenkaan!
Jokaisen naisen unelmamieshän on pitkä, komea, menestynyt hyvän koulutuksen hankkinut ja hyvässä työpaikassa oleva taiteista, urheilusta ja kulttuurista kiinnostunut uskollinen yhden vaimon mies, joka lisäksi pitää lapsista, kokkaa innokkaasti ja tekee kotitöitä oma-aloitteisesti.
[quote author="Vierailija" time="25.02.2013 klo 10:48"]
Aika moni jäisi sitten kokonaan ilman miestä koska oikessa elämässä unelmamiehiä on hyvin vähän. Onkohan oikeasti ollenkaan!
Jokaisen naisen unelmamieshän on pitkä, komea, menestynyt hyvän koulutuksen hankkinut ja hyvässä työpaikassa oleva taiteista, urheilusta ja kulttuurista kiinnostunut uskollinen yhden vaimon mies, joka lisäksi pitää lapsista, kokkaa innokkaasti ja tekee kotitöitä oma-aloitteisesti.
[/quote]
Joo mutta mikä on kenenkin mielestä pitkä, komea ja hyvinkoulutettu tai työelämässä menestynyt vaihtelee suuresti. Uskollisuus ja (omista) lapsista välittäminen ja kotitöiden tekeminen on perusjuttu, eikä mikään suuri vaatimus. Kiinnostuksen kohteet, joita naiset muka haluaa on ihan puppua sun listallas.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä löysin itselleni juuri tuollaisen unelmamiehen, mistä nro 14 kirjoitti! Ja vasta 35-vuotiaana. Sitä ennen olin yhdessä 11 vuotta miehen kanssa, joka ei todellakaan ollut unelmamieheni enkä uskonut sellaista koskaan löytyvänkään. Ihmeitä voi siis tapahtua.
Ihme valittaja.
Hanki elämä. Sinä varmaan kelpaisit unelmamiehelle?
Jos vain unelmamies kelpaa, niin pidätkö itseäsi myös unelmanaisena ?
Eli kai sen pitäisi toimia myös toisin päin, eikö ? Jos taas etsit normaalia ihmistä kumppaniksi, niin voit itsekin olla vikoinesi normaali nainen, joka ei aina ole niin unelma.
Minusta parisuhdeonngelmien yksi syy juuri on se, että kun odotukset ovat olleet niin korkealla, niin sitä parisuhteen arkea leimaa krooninen pettymys siihen, ettei toinen ollutkaan sellainen kuin mitä toivoi, ja että yhdessä eläminen ei olekaan aina helppoa. On vähän nurinkurista syyttää toista esimerkiksi ahdasmielisyydestä, jos ei itse ole valmis tutustumaan avoimin mielin siihen kumppaninsa ahdasmieliseen maailmaan ja ymmärtämään sitä.
Mies voi olla naisen paras ystävä, mutta ei koskaan naisen paras naisystävä. Sellaiset miehet, jotka viihtyisivät taidenäyttelyissä ja teatterissa, nauraisivat samoille asioille vatsa kippurassa kuin naiset, ja ylipäänsä suhtautuvat maailmaan samasta näkövinkkelistä kuin naiset, ovat erittäin harvassa. Eikä heitä tarvitsekaan olla tämän enempää, koska nainen voi toteuttaa näitä puolia itsessään ystäviensä kanssa. Minä olen huomannut, että mitä enemmän naisella on eri rooleja toteuttaa itseään, sen helpompaa hänellä on myös parisuhteessa, koska siihen ei ladata niin paljoa odotuksia.
No mulle kävi niin, että kuvittelin olevani naimisissa unelmamieheni kanssa. Mutta ero tuli kuitenkin. Tässä pari vuotta seurailin yhden tutun miehen elämää ja touhottamista, hän kun etsi sitä "yhtä ja ainoaa sielunkumppania" joka tulee vastaan vain kerran elämässä. Tsemppasin, tuin, kannustin, lohdutin, olin onnellinen hänen puolestaan kaiken sen etsinnän, löytämisen ja kadottamisen keskellä. Kunnes sitten yhtenä hetkenä jutellessamme hän aloitti lauseen tyyliin "Oot kyllä niin ihana nainen ja tajuut aina kaiken, nostat minut aina jaloilleni, oot kyllä..." -perään hyvin hämmentynyt hiljaisuus. Ittekin oli siinä vaiheessa jo hieman ulalla, tajusin että minä'hän oon vapaa ja tuossa on se ihminen jonka kanssa jutut menee vaan niin yksiin... No pari meistä tuli ja nyt ollaan hyvän aikaa oltu yhdessä onnellisessa suhteessa. Kumpikaan ei oo rikas, kumpikaan ei oo urheilullinen eikä "hyväkroppainen" (riippuu tietty mistä kukakin tykkää), työelämässä ei pyritä korkealle mutta tehdään oma lohkomme hyvin ja ammattiylpeydellä. Mutta meillä on silmissä lämpö kun katotaan toisiamme, kunnioitus toistemme kipupisteitä kohtaan, tahto tehdä toiselle hyvää niin arjessa kuin sängyssäkin. Taju siitä että mennyt elämä on osa itteä kaikkine puolineen, ja että myös lapset ja eksät on osa sitä kokonaisuutta. Että muita kunnioittaen voi elää. Siinä on kuulkaa se minun unelmamies. Se jolla on mahaa, normaalikokoinen pippeli, vammautumisesta hieman vino selkäranka, jne. Ihana ihminen. <3
Tämä olisi voinut olla minun kirjoitukseni. Tismalleen sama tilanne meillä. Tosiaan tuntuu surulliselta, että minä olen täysin itsestäänselvyys enkää saa minkäänalaista naisellista huomiota enää mieheltäni. Ei myöskään seksielämä ole kummoista, mieheni ei koskettele minua juuri lainkaan. Sitäkin enemmän ahdistaa, että siirtääkö mies ahdasmielisen elämänasenteensa ja mustavalkoiset ajatuksensa lapsillemme. Kuitenkin hän on _heille_ hyväsydäminen ja rakastava isä, vaikkei minusta tunnukaan piittaavaan. En tiedä mitä tehdä, tai yritän vain kestää.
Alue: Aihe vapaa
Unelmamiehiäkin on niin monenlaisia. Toisilla realistisemmat unelmat kuin toisilla. Minusta tuntuu että joskus sen unelmamiehen ajatellaan olevan ikään kuin ideaalikuva siitä mitä itse haluaisi olla, mutta toista sukupuolta.
Ehkä sinullakin olisi avioliitto voinut onnistua paremmin jos miehellä ja sinulla olisi vähän enemmän yhteistä, eihän sen olisi välttämättä tarvinnut juuri "unelmamies" olla.