Miehen kanssa pelkkiä "kämppiksiä". Ei tiedä, mitä pitäs tehdä!

Teettekö mitään yhdessä? Koko perheenä tai kahdestaan?

Teemmehän me "perheenä" asioita, käymme uimassa, mäenlaskussa ym. Mutta jos menemme kahdestaan johonkin, minä aina olen se ehdottelija, hankin lastenvahdit ym. Tympäsee, että miehen puolelta ei tule koskaan aloitetta kahdenkeskiseen tekemiseen. Tuntuu, että on tyytyväinen elämäänsä kun saa lasten kanssa värkätä asioita. Ja mulle on vaan väliä, jos on kyse ruoanlaitosta tai puhtaasta pyykistä.

Ai.Olen kyllä parisuhteessa mutta mies asuu toisessa kaupungissa.Meillä ei ole yhteisiä lapsia.Olen eronnut vuosia sitten edellisestä avokista.Miten sua tällainen kiinnostaa..

Parisuhteen ongelmia hoidetaan lähinnä puhumalla niistä. Voisit aloittaa kertomalla miehellesi nämä tuntemukset. Mieti myös tarkemmin mitä kaikkea haluat parisuhteelta, mahdollisimman konkreettisesti, että tulee miehellekin rautalangasta väännettyä selkeästi.

[quote author="Vierailija" time="24.02.2013 klo 12:23"]

Ai.Olen kyllä parisuhteessa mutta mies asuu toisessa kaupungissa.Meillä ei ole yhteisiä lapsia.Olen eronnut vuosia sitten edellisestä avokista.Miten sua tällainen kiinnostaa..

[/quote]

Mitä sä selität? Tuliko vastaus väärään ketjuun vai mitä?

On niistä puhuttu paljon ja useasti, monesti illat/yöt keskutelemme suhteestamme, mitä haluamme elämältä, perheeltä ym.. Puhumisen jälkeen menee taas jonkin aikaa paremmin, kunnes taas unohdamme tai mies unohtaa puheet ja ollaan niitä kämppiksiä. :/

Joo, mä kanssa mietin tota yhtä kommenttia. Että ei oikein sovi tähän aiheeseen?!

mul on kanssa sellainen olo kuin oltaisiin vain kämppiksiä, seksiä on kyllä pari kertaa viikossa mutta mitään muuta sitten ei oikein ole. ei tehdä mitään yhdessä, ei käydä missään. todella harvassa on ne kerrat kun yhdesä johonkin menty, ja nekin aina minun puolelta ehdotettu. ollaan muutenkin hyvin erilaisia, kulttuurierotkin vaikuttavat. mies juoksee omilla asioillaan eikä edes hei sano kun ulos lähtee, minä hoidan kodin ja lapset yksin. hän on yrittäjä ja senkin vuoksi paljon poissa mutta viime aikoina hänellä on ollut kolme vapaa päivää viikossa, mutta kotona hän ei todellakaan viihdy. 15v yhdessä oltu ja minun puolelta rakkaus loppu. tuskin kauaa enää tässä jaksan.

Ensinnäkin; hyvä arki parisuhteessa muodostuu paljolti samoista aineksista kuin hyvä kämppiksenä asuminen. Peruselementit siis ovat kunnossa. Nyt arjen jalkoihin näyttää hävinneen se parisuhteen ripaus romantiikkaa; sitä taas voi vaalia pienillä teoilla ja eleillä. Kun sanot että olette kuin kämppiksiä, mieti miltä sinusta tuntuu jos miehesi rakastelee toisen naisen kanssa? Jos tämä mielikuva herättää ikäviä tunteita ja mustasukkaisuutta, ette ole (onneksi) vielä kämppistasolla. 

Mulla on samat fiilikset olleet jo monta vuotta. Olen puhunut asiasta miehelle monesti, joskus rakentavasti ja joskus vähemmän rakentavasti, mutta lopputulos on aina sama. Mikään ei muutu. Mies silittelee ja hellittelee kissojaan jatkuvasti, mutta muhun ei koske kuin pakosta.

Seksiä on silloin tällöin, jos minä teen aloitteen. Enää en vain jaksa tehdä niitä niin usein, kun saan useimmiten pakit. Ja silloinkin, kun mies suostuu, mulle jää sellainen olo, että hän suostui vain kun ei kehtaa joka kerta kieltäytyäkään.

Olen yrittänyt pitää yllä kosketusta ja hellyyttä, mutta ei sitäkään loputtomiin jaksa, kun ei saa vastakaikua, ei minkäänlaista.

Arki toimii meilläkin hyvin, ei ole isoja riidanaiheita, ollaan tärkeistä asioista samaa mieltä ja yhteistä aikaakin on, kun lapset ovat jo isompia.

Niin kai se on. Tää kommentti oli ihana! Sai hymyn huulille. :D Ainahan mä olen tiennyt, ettei mieheni mikään älytön romantikko ole, ollaan oltu yhdessä kohta 16 vuotta, joten kokemuksia on ehtinyt jo kertyä. Ei tuo koskaan esim. kukkia ja jos joskus tuo, niin heti alkaa mietityttämään, että minkähän takia?! ;D Tosiaan mulla taitaa olla liian kiltti mies, kun kotona on aina, kun mahdollista. Siitä ei ole kyse. Ehkäpä se on niin, että kun lapset ovat vielä pieniä, niin kyllähän se aika menee siihen lasten kanssa olemiseen. Kunhan edes joskus jäisi sitä kahdenkeskistä aikaakin. Että sitä odotellessa.....

Niin siis numero 10:n kommentti oli ihana ja toivoa antava!

Meillä ihan sama juttu... Ns. kunnon mies, joka hoitaa ruuan kaappiin, maksaa laskuja, tekee lumihommat ja touhuaa lasten kanssa aina kun vaan voi. Tykkää puuhata perheenä, mutta kahdenkeskisestä ajasta tai seksistä ei juuri ole kiinnostunut... No, tuo kyllä kukkia merkkipäivinä, ystävänpäivänä, naistenpäivänä jne. mutta ei huomioi kosketuksilla eikä sanoilla. Joskus aikanaan oli ihan erilaista, ja kun aloin huomata väljähtymistä, yritin keskustella asiasta monen monta kertaa, ja varottelin, että hyvästä parisuhteesta on aika helppoa saada huono, jos lakkaa yrittämästä. Koetin sopia, että edes kerran päivässä pitäisi muistaa edes koskettaa toista, ja kuunnella mitä tällä on sanottavaa.

Mutta kun ei niin ei. Mies aina vetoaa siihen, että  "tää on nyt tää vauva aika" tai "tää on nyt tää pikkulapsiaika" tai "sit kun meet takas töihin niin kaikki varmaan muuttuu". Mä oon töissä, lapset toki aika pieniä vieläkin, mutta kun eihän ne asiat muutu niitä siirtämällä... Huoh.

Ja silti kun mietin, niin en kuitenkaan haluaisi erota, vaikka joskus siltä tuntuu. Lapsilla on hyvä olla, olemme hyvät vanhemmat, ja meillä on hyvä koti. Tehdään paljon yhdessä. Ainahan sitä saattaisi romantiikkaa löytää ja uuden suhteen, mutta voihan se uusikin suhde ajan myötä muuttua samanlaiseksi... ja sitten olisin taas samassa jamassa + se, ettei lasten isä kuuluisi jokapäiväiseen elämämään... Ennen vihasin kliseetä "lasten takia yhdessä", mutta kyllä siinä joku pointti on, jos elämässä ei varsinaisesti ole mitään  pielessä, kuten väkivaltaa tai alkoholiongelmaa. Ongelmaperheessä sen sijaan ei olisi järjenhäivää.

Veit sanat suustani nro 14. :)

Kaalimato.com. Sieltä se ratkaisu löytyy!

Lukekaahan kirja: Himoitse, leiki ja rakasta (Suvi Tirkkonen). Pelasti meidän liiton varmalta kuolemalta. Meillä siis romanttiset tunteet olivat täysin kuolleet jo vuosia sitten. Luettiin molemmat tuo kirja ja päätettiin panostaa liittoon. Nyt voin sanoa, että olen todella onnellinen avioliitossani!! Toi kirja ei paljoa maksa pokkariversiona nettikirjakaupoissa.

Nro 10 jatkaa;

Kiva jos kommentistani oli yhtään apua. :)

Olen itse samoja asioita aikoinaan pohtinut, siksi tunnistin itseni jutustasi. Meillä lapset ovat nyt jo ikähaarukassa 12 - 18 v, joten nyt on taas ihan eri tavalla aikaa toisillemmekin. Mikään kukkia tuova romantikko ei minunkaan mieheni ole; tuttu ja turvallinen, perusluotettava puoliso ja isä kuitenkin. Nauti nyt ihanasta ja turvallisesta (tylsästäkin ;P) parisuhteestasi sekä lapsistanne; tulet varmasti huomaamaan että tuo on kuitenkin kaikkinensa sitä parasta arkea. :)

Tsemppiä teidän perheelle!