Kertokaa millä tavalla se, että on itse ollut lapsi, vähentäisi sitä että ei pidä lapsista?

Jostain syystä mäkin voin vihata porilaisia vaikka itse olen Porista. Eikä tee yhtään tiukkaa.

Mutta onneksi voi sanoa, ettei pidä vanhuksista, kun ei itse vielä ole ollut vanhus. Öö, vai voiko niin sanoa?

Kieltämättä koominen argumentti.

Ohiksena mieleen tulee, että suurperheen lapset eivät usein ihannoi lapsiperheen aikaa aikuisena.

Joo ja samat moralisoijat samaan hengenvetoon kertoo kuinka vanhat ihmiset haisee ja on oksettavia. Kiva...

Alatko pitämään ihmisestä heti kun se täyttää 18 ja on virallisesti aikuinen?

"oothan sä itekin ollut lapsi vihaatko siis itseäsikin"

Oon myös ollut spermaa, mut en silti ihastele sitä lakanoissani. Katoaako äitiyden myötä jotain aivosoluja?

Vierailija kirjoitti:

Alatko pitämään ihmisestä heti kun se täyttää 18 ja on virallisesti aikuinen?

Siinä vaiheessa kun ihminen ei ole enää voimakkaasti keskeneräinen itsehillinnältään, tunteiden säätelyltään ja kyvyltään pitämään itse itsestään huolta. Voi olla että se osuu juurikin tuohon kohtaan.

Minä en pidä lapsista vaikka itselläni on niitä on kolme. Tätä ei haluta ymmärtää, ei tajuta että omat lapset ja tutut lapset on eri asia kuin se että pitää lapsista yleisesti.

Vierailija kirjoitti:

Minä en pidä lapsista vaikka itselläni on niitä on kolme. Tätä ei haluta ymmärtää, ei tajuta että omat lapset ja tutut lapset on eri asia kuin se että pitää lapsista yleisesti.

Vain ja ainoastaan lapsettomia syynätään joka ilmeestä ja eleestä, että saadaan kiinni kuinka ne vihaa lapsia. Sitten kun on omia lapsia on täysin normaalia olla ilkeä muiden lapsia kohtaan, omat kokemukseni lapsuudestani on nimenomaan muista vanhemmista, jotka olivat ilkeitä. Lapsettomilla on sellainen terve vieraskoreus päällä tuntematonta kohtaan, heidän kanssaan (tädit/sedät/perhetutut) oli kaikkein kivointa - ainakin lapsen näkökulmasta.

Velat on vain ja ainoastaan uhka äideille, ja en ole vielä keksinyt miksi.

En itse ollut äänekäs, kuriton, likainen ja haiseva lapsi. Olen aina ollut hiljainen, siisti (kaikki muistaa tämän, häiriinnyin tahroista jne tahmasta jo ennen kuin osasin puhua) ja kauniskäytöksinen.

Lapsen näkökulmasta lapsettomat on niitä, jotka ottaa kontaktia lapsiin jne. Juurikin tuo kun "ei tiedä" miten lasten kanssa olla ja kokee paineita muiden aikuisten joukossa että ei näytä miltään lapsenvihaajalta. Samaan aikaan ne ihmiset, joilla on lapsia, katsoo muiden lasten yli, ohitse ja lävitse. Tai korkeintaan vertailee omaan lapseen mielessään.

Vähentäisi lapsista pitämättömyyttä? 

Jos ei-pitäminen vähenee, niin eikös se ole silloin tykkäämistä.

Jotta kysymys kuuluu: Millä tavoin se, että on ollut lapsi, vaikuttaa lapsista tykkäämiseen. 

Minä en pitänyt lapsista edes lapsena.

Se on vain typerä argumentti heiltä jotka ovat lisääntyneet eivätkä osaa kasvattaa pentujaan