Huonoa palvelua kangaskaupassa?
Ostin 5m kangasta kahta verhoa varten, pyysin että myy olisi leikannut kankaan valmiiksi kahteen palaan. Ei suostunut, se on jo ompelua!
Seinällä oli kyltti: suorien verhojen ylä ja alakäänteiden ompelu veloituksetta. Eli ilmaista, miksi siis leikkaaminen olisi maksanut?? Meinasin jopa, että ostankin vain 2,5m ja toiset saman verran heti perään. Olisin äänestänyt jaloillani, ellen olidi kiertänyt jo monta kauppaa ja nyt löytyi juuri se mitä hain.
Kommentit (3)
Onpa merkillistä. Eurokangas kaiketi kyseessä (tuosta ilmaisesta ompelusta päätellen)? Minulle on aina leikattu pyynnöstä verhopalat sopivan mittaisiksi, joissakin kuviollisissa kankaissa se on oikeastaan välttämätöntä.
Se halus vaan vittuilla sulle. Et ehkä ollut sille riittävän mielin kielin. Mieti nyt. Pienipalkkainen myyjä jonka ainoa mahdollisuus vallan käyttöön on asiakkaiden kyykyttäminen.
Kyllä mulle on leikattu kangas kahdessa osassa jos olen pyytänyt. Ihan ilman ylimääräistä veloitusta siis.